1. Amanda Kauranne kannustaa runolauluilla antautumaan hämärän syliin: ”Pietään hämärän hyssyy että nättinä pyssyy”

    Ennen vanhaan hämärän hyssyssä oltiin perheen, naapureiden ja ystävien kanssa yhdessä. Se oli jakamisen aikaa.

    15.11.2023

  2. Kolumni: Opin, että ystävyys jatkuu kuolemankin jälkeen – vain yhteydenpito muuttuu

    Tämä vuosi on osoittautunut varsinaiseksi ystävyysremontiksi, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.

    15.11.2023

  3. Pikajuna lähtee raiteelta yksi – pienoisjunat liikennöivät kirkon kellarissa

    Tapiolan seurakunnan pienoisrautatiekerho aloitti jo 1960-luvulla, ja se toimii yhä.

    15.11.2023

  4. Helsingin hovioikeus hylkäsi yksimielisesti syytteen kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan – Räsäsen mukaan päätös on sananvapauden kannalta merkittävä

    Syyttäjä vaati Päivi Räsäselle sakkorangaistusta kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Räsänen arvostelee...

    14.11.2023

  5. Kolumni: Britney Spearsin muistelmat kertovat naisvihasta ja hyväksikäytöstä – mutta myös myötätunnon voimasta

    Ensin oli tavallinen pikkukaupungin tyttö, joka halusi laulaa ja tanssia. Tavallisuudella ei kuitenkaan tehdä rahaa,...

    14.11.2023

  6. Uutistausta: Hamasin raaka hyökkäys käynnisti tuhoisan kaupunkisodan ja nosti pintaan antisemitismin aallon

    Lähi-idän sotien pitkässä ketjussa tämänkertainen sota Gazassa herättää erityisen paljon tunteita. Se nostaa esiin...

    13.11.2023

  7. Naisten huivipakkoa vastustava liike jatkuu Iranissa kansalaistottelemattomuutena – moraalipoliisi pahoinpiteli jälleen nuoren tytön kuoliaaksi

    Hallinto kohtelee naisia ja lapsia väkivaltaisesti samaan aikaan kun iranilaiset voittavat...

    13.11.2023

  8. Kirkolliskokousedustajat vetoavat Gazan tulitauon puolesta

    Runsas kolmannes luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen jäsenistä julkaisi perjantaina vetoomuksen Gazan tulitauon ja...

    10.11.2023

  9. ”Minusta ei tule koskaan vanhaa” – syöpää sairastava Krista Launonen ymmärsi, että miksi-kysymyksiin ei ole vastausta

    Krista Launonen sairastaa parantumatonta syöpää. ”Sairastuminen ei ole jalostanut minua paremmaksi ihmiseksi enkä...

    09.11.2023

  10. Esko Eerikäinen sai tyttären 14 vuotta sitten: ”Olen ylpeä siitä, millainen isä olen”

    Radiotoimittaja Esko Eerikäisen mielestä isänpäivä on joka päivä, vaikka isänpäivä tärkeä juhla onkin.

    09.11.2023

  11. Marraskuussa vietettävään martinpäivään liittyy hanhipaisti ja kertomus vastentahtoisesta piispasta

    Tänä vuonna martinpäivää vietetään Suomessa surumielisissä tunnelmissa.

    08.11.2023

  12. Käpylän kirkon kirpputorilla voi tehdä kiinnostavia löytöjä

    Käpylän kirkolla pidetään seurakuntalaisen aloitteesta ensi sunnuntaina kirpputori, jossa myydään seurakunnan vanhoja...

    08.11.2023

  13. Kirkonkellot soivat perjantaina Helsingissä Martti Ahtisaaren muistoksi – Tuomiokirkon pääsuntiota auttavat hautajaisjärjestelyissä verkostot ja yli 40 vuoden kokemus

    Valtiolliset hautajaiset ovat nykyään harvinaisia. Tuomiokirkkoseurakunnan pääsuntio Petri Oittinen oli töissä jo...

    07.11.2023

  14. Arkkipiispa Tapio Luoma kirkolliskokouksessa: ”Tavoitteeksi on asetettava syrjimätön, ihmisarvoa kunnioittava ja heikoimmista huolehtiva yhteiskunta”

    Arkkipiispa Tapio Luoma käsitteli kirkolliskokouksen avajaispuheessaan kirkon suhdetta politiikkaan ja sen...

    07.11.2023

  15. Kolumni: Mitä Jumala tekisi, jos antaisit saamasi elämän lahjan takaisin?

    Ihmiskunnan yhteinen tavoite on hyvä elämä. Miksi ei siis myös hyvä kuolema? kirjoittaa Hilkka Olkinuora.

    07.11.2023