Katia Westerdahlista on tullut ikään kuin suomalaisyhteisön puhenainen. Hän toimi myös yhden kauden Fuengirolan kaupunginvaltuutettuna.
Katia Westerdahl päätti 15-vuotiaana, että perheen on muutettava Espanjaan – Aurinkorannikko on yhä hänelle unelmien asuinpaikka
Kun Espanjassa 1980-alusta asunut Westerdahl käy Suomessa, olo on kuin turistilla. Suomen passista hän ei silti luopuisi.
Espanjassa ilmestyvän suomenkielisen Olé-aikakauslehden päätoimittaja Katia Westerdahl ei muista hetkeä, jolloin hänen vanhempansa sanoivat, että perhe muuttaa Aurinkorannikolle. Se meni nimittäin toisin päin.
– Vanhempani muistavat sen hetken, kun minä sanoin, että me muutetaan Espanjaan! Se oli minun ideani, Westerdahl paljastaa.
Vuonna 1983 Westerdahl oli tuolloin vasta 15-vuotias, mutta kaverit tai poikaystäväkään eivät tuntuneet riittäviltä syiltä jäädä Espooseen.
Perhe oli muutamaa vuotta aiemmin hankkinut asunnon Fuengirolan Los Pacosista ja vietti siellä aikaa kesäisin. Westerdahl viihtyi erinomaisesti ja kun hän kuuli, että tuttavaperhe suunnitteli jäävänsä Espanjaan pidemmäksi aikaa, hän tajusi, että niin voi tosiaan tehdä. Vanhemmat taipuivat ajatukseen, koska uskoivat, että muutto tarjoaisi irtioton arjesta.
– Vanhemmillani oli hyvät työpaikat Suomessa. Isä oli markkinointijohtajana Uudessa Suomessa ja äiti Huoneistomarkkinoinnissa kiinteistövälittäjänä. Asiat olivat mallillaan, joten vaatihan muutto selittelyä muille. Lähinnä vanhemmillani oli sellainen ajatus, että he pääsisivät pois oravanpyörästä, mutta kun he ryhtyivät yrittäjiksi Espanjassa, oravanpyörä vaihtui toiseen.
Usko siihen, että muut tulevat perässä
Katia Westerdahl saapui Espanjaan ennen vanhempiaan. Hän kävi ilmoittautumassa englantilaiseen kouluun ja kävi jopa etsimässä perheelle asuntoa kiinteistövälittäjän kanssa. Vanhemmat tulivat perässä ja päättivät käyttää säästönsä aikakauslehden perustamiseen.
– Meillä oli vuosi aikaa, joko saada lehti käyntiin tai palata. Espanja ei kuulunut Euroopan unioniin, eikä Suomikaan. Oleskelu-, julkaisu- ja työlupia oli hankala saada, eikä ollut nettiä. Kaikki meni kokemuksen ja kantapään kautta, Westerdahl kertoo.
1980-luvun alussa Aurinkorannikolla oli vasta joitakin kymmeniä suomalaisia. Katia Westerdahlin isä Stig kuitenkin uskoi, että kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, he tahtovat lämpöön. Lehti alkoi löytää tilaajia ja homma sujua, vaikka Francisco Francon jälkeisen ajan Espanjassa mediaa valvottiin tarkasti ja Olé-lehtikin joutui julkaisemaan sisällöstään espanjankielisiä tiivistelmiä.
– Muistan sen, kun ensimmäinen lehti ilmestyi, istuin olohuoneen lattialla ja pussitin niitä. Siihen aikaan oli sellainen kiintiö, että piti työllistää määrätty määrä espanjalaisia. Niinpä meillä oli töissä sellaisia suomalaisia, joilla oli Espanjan kansalaisuus.
Katia Westerdahl kotiutui nopeasti, pärjäsi englanninkielisessä koulussa ja oppi espanjaa kaupungilla. Aikuistuttuaan hän ei kuitenkaan mennyt heti vanhempiensa yritykseen töihin, vaan työskenteli jonkin aikaan lentoemäntänä, opiskeli kauppatieteitä, meni naimisiin ja tuli äidiksi.
Olé-lehdessä Katia Westerdahl aloitti 25-vuotiaana. Se ei ollut itsestäänselvyys.
– Minä taivuttelin vanhempani muuttamaan Espanjaan, he taivuttelivat minut yritykseen töihin. Se oli jännityksen paikka isälle ja äidille, että miten teen töitä niin, että vanhemmat ovat pomoina. Mutta se oli tosi hyvä koulu.
Katia Westerdahlin vanhemmat perustivat Olé-lehden, vaikka alueella oli silloin vasta vähän suomalaisia.
Elämää kahden kulttuurin välissä
Aluksi Westerdahlin perhe kävi enemmän Suomessa sukuloimassa. Kun isovanhemmista aika jätti, käynnit harvenivat. Katia Westerdahlin lasten ollessa pieniä Suomi oli paikka, jonne paettiin välillä Espanjan kuumia kesiä. Nykyään Westerdahl käy Suomessa lähinnä messuilla. Se on kivaa, mutta olo Suomessa on kuin turistilla.
– Osaan kielen ja ymmärrän, millainen on suomalaisten mentaliteetti, mutta kyselen tyhmiä, kuten mitä ratikkalippu maksaa. En huomaa punnita irtokarkkeja kaupassa, vaan vien ne kassalle. Ihmiset katsovat minua ja miettivät varmaan, että onko tuo ollut jossain vankilassa.
En näe sellaista tilannetta, että minulla olisi Espanjan passi kädessä. Se ei ole minun juttuni.
Toisaalta Westerdahl tuntee myös, että Espanjassa hän on ikuisesti ulkomaalainen. Identiteettinsä hän määrittelee suomalaiseksi Espanjassa tai ulkosuomalaiseksi.
– Suomen passista en suostuisi luopumaan, vaikka olisin jo aikoja sitten voinut hakea Espanjan kansalaisuutta. Isoisäni taistelivat sodassa ja katson, että jos he taistelivat vapaan maan puolesta, en voi luopua sen kansalaisuudesta. En näe sellaista tilannetta, että minulla olisi Espanjan passi kädessä. Se ei ole minun juttuni.
Lastensa kanssa Westerdahl puhuu espanjaa ja vääntää huumoria molempien kulttuurien ominaispiirteistä. Ruokakulttuuri on sekoitus.
– Meillä syödään, no, ruokaa. Mitä väliä sillä edes on, onko lihapullat tehty suomalaisella vai espanjalaisella reseptillä?
Valon tarve pitää Espanjassa
On arvioitu, että Aurinkorannikolla asuu jopa 30 000 suomalaista, joista suurin osa Fuengirolassa. Viime vuosina väestörakenteessa on tapahtunut radikaali muutos, kun suomalaisyritykset ovat siirtäneet toimintojaan Espanjaan ja alueelle on muuttanut paljon nuorempaa väkeä. Aurinkorannikko ei tosiaankaan ole enää pelkkä eläkeläispaikka.
Ikään kuin puolivahingossa Westerdahlista on tullut suomalaisyhteisön puhenainen. Hänelle soitetaan, kun Espanjassa tapahtuu jotakin suomalaista mediaa kiinnostavaa tai jokin asia puhuttaa Aurinkorannikon suomalaisyhteisöä. Westerdahl oli myös yhden kauden Fuengirolan kaupunginvaltuutettuna.
– Se oli mielenkiintoista. Tuntui vapauttavalta kuulua tiimiin, jossa ei tarvinnut tehdä päätöksiä yksin. Minulle tärkeät teemat olivat byrokratian yksinkertaistaminen ja tiedottaminen. Kaupungintalo alkoikin julkaista minun aloitteestani nettilehteä ulkomaalaisresidenteille.
Aurinkorannikolta katsottuna esimerkiksi suomalaisen median tapa käsitellä Espanjaa näyttää joskus kummalliselta. Outoa on myös, että suomalainen yhteiskunta ei ole niin perhekeskeinen kuin espanjalainen.
Puhutaan mañana-maasta, mutta minusta tämä maa toimii tosi hyvin.
– Tässä on näkökulmaero. Kun joku nuori suomalainen elelee täällä kodittomana eikä hänellä ole rahaa lentolippuun, mietin, että missä ihmeessä hänen vanhempansa ovat.
Sitä Westerdahl ei ihmettele ollenkaan, miksi suuri ja pysyvä suomalaiskeskittymä on muodostunut juuri Aurinkorannikolle.
– Espanja on edistyksellinen maa monessa mielessä. En tosin tiedä, kuinka hyvin se tiedostetaan Suomessa. Puhutaan mañana-maasta, mutta minusta tämä maa toimii tosi hyvin.
Katia Westerdahlille Aurinkorannikko on yhä unelmapaikka. Saman päivän aikana voi käydä Sierra Nevadassa laskettelemassa tai nauttia auringonpaisteesta rannalla. Madridiinkin pääsee nopeasti.
– Täällä on ihan kaikkea. Valo on korostunut vanhemmiten. En nuorena tyttönä miettinyt sitä, että Suomessa on marraskuussa pimeää, mutta nyt mietin. Suomessa olen kauhuissani, kun jo kolmelta on pimeää.
Kuka?
Katia Westerdahl, 50, Olé- ja Suomalainen Espanjassa -lehtien päätoimittaja. Opiskellut kauppatieteitä ja lakia. Kolme aikuista lasta. Asuu Fuengirolan Los Pacosissa.
Mitä?
Päätoimittajan töiden ohessa kirjoittaa myös itse juttuja. Matkustaa ja lukee paljon. Rakas laji on padel, mailapeli, jossa yhdistyvät tenniksen ja squashin ominaisuudet.
Motto?
”Jos toimit samoin kuin ennen, myös tulos on sama kuin ennen.”
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Toimittaja-kirjailija Heikki Valkama vietti lapsuutensa japanilaisessa kirkossa – ”Toisia ihmisiä varten me täällä olemme”, hän kiteyttää oppinsa maasta, johon palaa aina uudestaan
Hyvä elämä HengellisyysHeikki Valkama asui elämänsä ensimmäiset 15 vuotta lähetystyöntekijöiden lapsena pienessä japanilaisessa maalaiskaupungissa. Japani-ikävää hän lievittää tekemällä ruokaa.
