Juho%20Partanen -haulla löytyi 54 hakutulosta.

  1. Seija Paasonen tutkii taidemaalausten säätä

    Meteorologi tekee havaintoja kuvataiteen sääilmiöistä luonnontieteilijän järjestelmällisyydellä.

    Wed Nov 30 08:50:04 GMT 2016

  2. Puurorenessanssi on täällä! Kaikille tuttu perusruoka onkin luksusherkku

    Puuroa on syöty Suomessa vuosisadat, ja vielä 1900-luvun alussa se kuului hienojen lounasravintoloiden listalle. Nyt ollaan menty ihan uudelle tasolle.

    Tue Nov 22 12:10:00 GMT 2016

  3. Helsingin seurakunnille on testamentattu omaisuutta niin sivistyneille vanhuksille kuin diakoniatyöhön

    Testamenttirahastojen arvo oli viime vuonna yli 14 miljoonaa euroa. Testamentattu asunto tuottaa vuosikymmeniä.

    Fri Nov 11 07:20:07 GMT 2016

  4. Elokuvien levittäminen on raakaa bisnestä

    Maanantaisin selviää, miten hyvin elokuva on saanut katsojia eli annetaanko sen jatkaa teattereissa vielä ensi perjantaina. Levitysyhtiöt taistelevat ankarasti saleista ja näytösajoista.

    Wed Nov 09 13:50:04 GMT 2016

  5. Ohjaamosta nuori saa neuvoja yhden oven takaa

    Kaupungin palvelupiste auttaa 15–29-vuotiaita helsinkiläisnuoria asiassa kuin asiassa, esimerkiksi koulutuspaikan etsinnässä.

    Wed Oct 26 10:30:03 GMT 2016

  6. "Ihminen kysyy, kuinka tulen toimeen kuolevaisuuteni kanssa"

    Ohjaaja Virpi Suutari näyttää arkea, jotta pääsisi ihmisyyden peruskysymyksiin.

    Tue Oct 04 10:50:04 GMT 2016

  7. Jazz kolahtaa lapsillekin – sehän svengaa kuin hirvi!

    Mirja Mäkelän mielestä lapsille kannattaa soittaa muutakin kuin Fröbelin Palikoita. Siksi hän alkoi järjestää Jazz for Kids -konsertteja.

    Mon Oct 03 12:40:04 GMT 2016

  8. Meilahti-päivänä yrittäjät tulevat tutuiksi

    Lauantaina meilahtelaiset juhlistavat asuinaluettaan.

    Fri Aug 26 07:30:07 GMT 2016

  9. Olkkari tuo yhteisön kauppakeskukseen

    Kaupunkilaisten olohuone avautuu Arabianrannassa. Olkkari pyörii vapaaehtoisvoimin.

    Thu Aug 25 12:40:07 GMT 2016

  10. Suomenlinnan Olkkarissa koululaiset leipovat ja leikkivät

    Suomenlinnan kirkon Olkkari kutsuu tiistaisin kouluikäiset pitämään hauskaa.

    Tue Aug 23 12:50:06 GMT 2016

  11. Gospel Helsingin harjoituksissa polvet taipuvat

    Kuoronjohtaja Nina Pakkanen varoittaa, että harjoitellessa voi tulla hiki.

    Tue Aug 23 12:40:06 GMT 2016

  12. Kolme sukupolvea kertoo opiskeluistaan ja intohimon seuraamisen tärkeydestä

    Vaikka sukupolvet vaihtuvat, palo säilyy. Kolme perheenjäsentä valottaa, miksi he valitsivat opiskelupaikkansa.

    Mon Aug 22 07:10:35 GMT 2016

  13. Arvio: Kolumnisti Lena Andersson valitsee puolensa

    Kolumnikokoelmassaan ankara ajattelija ruotii ruotsalaista yhteiskuntaa.

    Mon Aug 22 07:10:31 GMT 2016

  14. Laura Kolbe tutki Helsingin historiaa ja valitsi keskustan

    Professori Laura Kolben mielestä kaupunki oli voittanut. Siksi hän huolestui maaseudun kohtalosta.

    Mon Aug 22 06:20:09 GMT 2016

  15. Maalta muutettiin Helsingin metsälähiöihin

    Arkkitehti Sanna Meriläinen kiinnostui tavallisista asuinrakennuksista ja niiden historiasta. Hänestä onnistunut arkkitehtuuri ylittää aikansa muodin.

    Fri Aug 19 09:40:06 GMT 2016

  16. Olli Heikkosen runoissa ensimmäinen sana on viimeinen

    Runoilija Olli Heikkosen tekisi mieli nousta kirjoittamaan keskellä yötä. Heikkosen uusimmassa teoksessa runot joutuvat kääntöraiteelle.

    Tue Aug 16 13:20:14 GMT 2016

  17. Kari Kanala kutsuu kaupunkilaiset kaljalle

    Paavalin kirkkoherra Kari Kanala lähtee sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen kapakkaan. Mukaan saa liittyä, vaikka joisi pelkkää jaffaa.

    Tue Aug 16 13:10:08 GMT 2016

  18. Taiteiden yönä kaikki pääsevät kuoroon

    Paavalinkirkon sing-alongissa koelaulut jäävät pitämättä ja jokainen halukas pääsee kokeilemaan, miltä kuorossa laulaminen tuntuu.

    Tue Aug 16 13:10:05 GMT 2016

  19. Vloggaava nuorisotyönohjaaja menee nuorten luokse

    Taru Hytösen mielestä seurakunnan nuorisotyönohjaajien kannattaa mennä sinne missä nuoret ovat – eli YouTubeen.

    Thu Aug 11 06:52:19 GMT 2016