Daniel Nylund pyrkii rakentamaan yhteisöllisyyttä, joka ei toteudu yksilöllisyyden kustannuksella.
Helluntailaiset heittivät Daniel Nylundin teininä seurakunnastaan saatanalle – yhteisöissä yli viisikymmentä vuotta asunut Jeesus-hippi on huomannut, että hylätyksi joutuu yllättävistä syistä
Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välinen ristiriita elää Nylundin mukaan vahvimmillaan tasa-arvoon ja sukupuoli-identiteettiin liittyvissä kysymyksissä. Nykyään mies voidaan leimata vaikka siitä, että hän avaa oven naisena pitämälleen muunsukupuoliselle.
Kristitty ajattelija Daniel Nylund väittää, että kristinuskon herättämä myötätunto syrjinnän ja väkivallan uhreja kohtaan on tällä hetkellä maallistuneiden länsimaiden keskeinen arvo. Nylundin mukaan on kristinuskon ansiota, että olemme tietoisempia aiheuttamastamme viattomien kärsimyksestä kuin yksikään aikaisempi sukupolvi.
16-vuotiaana Nylund kuunteli salaa oven takaa helluntaiseurakunnan vanhimmiston kokousta, jossa tehtiin häntä koskeva päätös. Teini-ikäinen Nylund erotettiin seurakunnasta ja jätettiin saatanan haltuun, koska hänen tiedettiin tupakoivan ja seurustelevan ei-uskovaisen eli seurakuntaan kuulumattoman tytön kanssa.
Nylund tunsi sääliä isäänsä kohtaan, joka oli vanhimmiston jäsen ja joutui olemaan mukana poikansa erottamisessa.
– Siitä lähtien olen etsinyt yhteisöllisyyttä, joka ei toteudu yksilöllisyyden kustannuksella, vaan vahvistaa sitä. Samalla olen etsinyt tapaa elää luovaa ja vapaata yksilöllisyyttä tavalla, joka ei syö yhteisöllisyyttä eikä johda kosmiseen orpouteen.
Hippiyhteisön rehellisyys vakuutti
Irtautuminen helluntailiikkeestä tuntui vapauttavalta. Nylund oli jo löytänyt uuden yhteisön hippikommuunista, joka kokoontui kesäisin Hangon leirintäalueella. Ylioppilaskeväänä hän tapasi Helsingissä amerikkalaisen Jeesus-hippiryhmän ja lähti sen mukaan Saksaan. Äiti ja isä saivat vastaanottaa ylioppilasruusut ilman poikaansa.
– Hippeihin tutustuminen oli suunnaton onnenpotku. Se oli karua jengiä, jossa melkein kaikilla oli rikollinen päihdetausta. Siinä yhteisössä ei onneksi ollut kultinomaisia piirteitä, joita kehittyi myöhemmin monissa kristillisissä hippiyhteisöissä.
Jeesus-hippien yhteisössä Nylund sai uudenlaisen kokemuksen armollisuudesta ja totuudellisuudesta. Viikoittaista ehtoollista edeltäneeseen syntien tunnustamiseen liittyvä muisto tuo pintaan lämpimän naurun.
Nylundin synti oli se, että hän oli käynyt salaa ruokakaapilla levittämässä pähkinävoita ja hilloa leivälleen.
– Minulta ei ollut huomaavaista toisia kohtaan hakea yhteisön rajallisista muonavaroista yli oman osuuteni. Syntien tunnustaminen ei ollut syyllisyydessä rypemistä, vaan rehellistä ja reilua asioiden käsittelyä. Kaunoja ja kateuksia purettiin suoruudella, jollaista en ollut koskaan nähnyt.
Korkeiden ihanteiden raunioilla
Hippikokemukset antoivat elämälle uuden suunnan. Mentyään naimisiin Daniel Nylund asettui omakotitaloon, jonka hänen perheensä jakoi toisen perheen ja poikamiehen kanssa.
Yhteisö ei ollut pitkäikäinen. Reilua vuotta myöhemmin kaksi hiljaista pariskuntaa pakkasi tavaroitaan autoon talon pihalla. Seuraava koti löytyi kristillisten nuorten yhteisöstä, joka eli Linnunlaulun huvilassa Töölönlahden rannassa.
Kokemus oli myönteinen, vaikka Nylundin itsenäinen ajattelu törmäsikin lapsuuden ahtaasta uskonnollisuudesta muistuttaviin piirteisiin.
– Lähdin yhteisöstä kuultuani, että minussa oli demoni, jonka nimi on ”independent spirit” (riippumattomuuden henki). Siitä hengestä en halunnut vielä vapautua, Nylund nauraa.
Nylund laskee eläneensä erilaisissa yhteisöissä yli 50 vuotta. Nyt kotina on Ystävyyden Majatalo, jonka tuolloin 34-vuotias Nylund ja hänen perheensä perustivat Saloon vuonna 1988.
Majatalo on Nylundin seitsemäs yhteisö. Se syntyi aikaisempien yhteisöunelmien raunioille. Korkeiden ihanteiden ja ”hyvien tyyppien” ympärille rakentuneet yhteisöt olivat hajonneet sisäisiin ristiriitoihin.
Vanhana hippinä olen aina vihannut sääntöjä, mutta olen oppinut, että nuottien oppiminen lisää improvisaation mahdollisuuksia.
– Daniel Nylund
Lapsuuden helluntailaisuudessa tietyt synnit johtivat yhteisöstä erottamiseen. Syntien tilalle oli tullut salakavalasti uudenlaisia hyväksytyksi tulemisen kriteerejä. Kelvatakseen ihmisen piti olla suvaitsevainen, ymmärtäväinen ja fiksu.
– Ymmärsin, että olin hirttänyt läheisiä ja itseäni idealistisella yhteisömielikuvalla ja vahvoilla hyvyysihanteilla. Ne olivat käänteisversio lapsuuteni fundamentalismista ja ehdoista, joiden alla olin kasvanut.
Hippiunelma tarvitsee suojaavat rajat
Nollapisteestä aloittanut Ystävyyden Majatalo muodostui jo varhaisina vuosina toipumisyhteisöksi, jonka ovet olivat avoinna kaikenlaisille tulijoille. Alkuvaiheessa osalla heistä oli rankka vankila- tai huumetausta.
Nylund havahtui siihen, että hippiunelma tarvitsi suojaavia rajoja. Ilman niitä yhteisö ei ollut hänen lapsilleen turvallinen kasvuympäristö.
Tänään Ystävyyden Majatalon uusilla jäsenillä on kahden viikon koeaika, jonka aikana toipuja ja yhteisö tutustuvat toisiinsa.
– Koeaikana yritämme sanoittaa täällä olemisen tavoitteita ja sitä, mitä haluamme tehdä yhdessä niiden saavuttamiseksi. Tunnustelemme sitä, uskommeko, että meistä on apua siihen, mitä hän tarvitsee ja voiko hän luottaa meihin, Nylund sanoo.
Uutta on sekin, että Ystävyyden Majatalolla on kirjoitetut säännöt, joita päivitetään tarpeen tullen. Sääntöjen tarpeellisuudesta huomautti ensimmäisenä Nylundin aikuinen tytär.
– Hän totesi, että Majatalossa oli vain yksi sääntö eli minun kärsivällisyyteni, eikä kukaan tiennyt, missä sen raja kulki. Vanhana hippinä olen aina vihannut sääntöjä, mutta olen oppinut, että nuottien oppiminen lisää improvisaation mahdollisuuksia.
– Jeesus näki uhrit ja heidän kärsimyksensä tuottajat, mutta ei koskaan vietellyt ketään vihaamaan edes sortajia, Daniel Nylund sanoo.
Nettiärtymyksen kierre pelästytti
Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välinen ristiriita elää Nylundin mukaan vahvimmillaan tasa-arvoon ja sukupuoli-identiteettiin liittyvissä kysymyksissä.
– Nämä kysymykset ajavat sellaisetkin ihmiset kiihdyksiin, jotka eivät ole kiihtyneet vuosikymmenin mistään poliittisesta kysymyksestä. Ei voi olla henkilökohtaisempaa, intiimimpää ja intensiivisempää kysymystä kuin se, miten suhtaudumme omaan ja toistemme identiteettiin.
Nylund kohtasi identiteettikiistojen voiman sosiaalisen median keskustelussa. Muunsukupuolinen kirkon työntekijä ilmaisi ärtymyksensä siitä, että tuntematon mies oli avannut hänelle oven ja näin ilmaissut olettavansa hänet naiseksi.
Nylundin mielestä jokin on mennyt raiteiltaan, jos mies joutuu tilille kohteliaasta käytöksestä.
– Tempauduin mukaan terävään keskusteluun, jossa ärtymys ja vastaärtymys ruokkivat toisiaan. Oli kivaa taittaa peistä, kunnes pelästyin itseäni ja ymmärsin, että en halua lähteä tähän peliin. Onneksi ehdin kirjoittaa anteeksipyynnön, ennen kuin minut suljettiin pois keskustelusta.
Viattomalla uhrilla on hylkäämisvaltaa
Daniel Nylund ryhtyi purkamaan vaikeaa aihetta kirjoittamalla, kuten hän on tehnyt läpi elämänsä. Kevään aikana ilmestyvässä kirjassa Uhriutumisen kulttuuri – viattomuus, valta ja vastuu hän esittää oman vastauksensa moraaliseen vyyhteen, jossa on usein vaikea nähdä, kuka on kenenkin uhri ja kuka on vastuussa mistäkin.
Nylundin mukaan kasvava uhritietoisuus voi olla arvokkainta, mitä ihmiskunta on koskaan löytänyt. Hän seuraa kuitenkin huolestuneena sitä, miten uhrin roolia muutetaan valtarooliksi.
– Viattoman uhrin paikalle on nyt tunkua. Uhriutumalla saa vastuuvapautta, koskemattomuutta ja moraalista ylemmyyttä, johon liittyy valtavasti tuomio-, hylkäämis- ja kivittämisvaltaa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten hyväksyminen ei tuota Nylundille vaikeuksia. Hän mainitsee, että helluntailiikkeeseen ja vapaakirkkoon kuuluvien muunsukupuolisten oman yhteisön perustamista pohjustettiin Ystävyyden Majatalossa. Yksi osallistujista harjoitteli ensimmäisen kerran naisen vaatteissa kulkemista vieraiden ihmisten joukossa.
Nylundin mukaan uhriutumisen strategia kääntyy helposti uudenlaisen henkisen väkivallan oikeutukseksi. Kuten hänen lapsuudessaan, hylkäämiseen johtavat kuolemansynnit voivat olla pieniä ja yllättäviä. Sosiaalisesta mediasta on myös helppo löytää kivittäjiä.
– Jeesus teki toisin. Hän näki uhrit ja heidän kärsimyksensä tuottajat, mutta ei koskaan vietellyt ketään vihaamaan edes sortajia.
Daniel Nylund (oikealla eturivissä) liittyi abikeväänä 1972 amerikkalaiseen jeesushippiryhmään. Alussa yhteisön kotina oli junavaunu, jonka mukana ryhmä liikkui paikasta toiseen. Kuva: Daniel Nylundin kotialbumi
Kuka?
Daniel Nylund, 67, on Ystävyyden Majatalon isäntä ja amatööriteologi sekä kirjailija, bloggari ja itsetuntemus- ja kohtaamiskouluttaja.
Salossa sijaitseva Ystävyyden Majatalo on erilaisia elämänkriisejä kokeneiden toipumisyhteisö. Daniel vetää kumppaninsa Soilen kanssa itsetuntemuskursseja ja ryhmiä. Majatalo toimii Bed & Breakfast -paikkana sekä kurssi- ja juhlapaikkana.
Mitä?
Daniel Nylundin kirja Uhriutumisen kulttuuri ja vastuu ilmestyy kevään aikana. Nylund kirjoittaa myös vuorovaikutteista TeoBlogia, jossa hän käsittelee vaikeita teologisia kysymyksiä kulttuuritutkija René Girardin ajatusten pohjalta.
Motto
"Tärkeintä elämässä ei ole onnellisuus, vaan mahdollisuus ja uskallus olla tosi." (Martin Buber)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Rauhaa, rakkautta ja Jeesus – uutuusleffa kertoo 1970-luvun kristityistä pitkätukkahipeistä
AjankohtaistaJeesus-liike näyttäytyi paljasjalkaisina, repaleisiin farkkuihin ja värikkäisiin paitoihin pukeutuneina pitkähiuksisina nuorina, joilla oli käytössä kuluneet Raamatut.
Punavuoressa vietetään urbaanin heimon messua
Ajankohtaista
