– Ajattelen, että ikä on haitari. Ihminen on yhtä aikaa neljä-, kolmekymmentä- ja kuusikymmentävuotias, 63-vuotias Kari Hotakainen sanoo.
Piru, Jumala ja Jeesus piipahtelevat Kari Hotakaisen romaaneissa – ”Käsittelen uskon asioita, koska ne ovat ratkaisemattomia”
Kirjailija Kari Hotakaista on aina huvittanut se, että Jumalan kaltaista näkymätöntä voimaa vastustamaan on pitänyt perustaa yhdistyksiä. ”Miksi se ei riitä, että sanoo, ettei sitä ole?”, hän kysyy.
Kari Hotakainen saapui Helsingin rautatieasemalle Rautalammilta vuonna 1976.
– Ostin asemahallista möttösen. Se maistui ihan samalta kuin kotikylän grillikioskin piirakka. Ajattelin, että kaikkialla on sama maailma.
Helsinkiin saapumisestaan lähtien Hotakainen on miettinyt kaupungin olemusta. Tuoreessa romaanissaan Tarina hän käy osittain läpi omaa kaupungistumistaan. Maaseudusta on tehty virkistysalue, ja maalaiset pannaan kilpailemaan kaupungin asunnoista tarinoilla.
Omat tyttäret ovat mallina antikuluttamisesta
Tarinoita Hotakainen on kertonut työkseen sen jälkeen, kun hän jäi vapaaksi kirjailijaksi 25 vuotta sitten. Kun hän kirjoittaa tavallisesta Suomesta, tuloksena on surrealistisilla kärjistyksillä väritettyä proosaa, joka näyttää runolta mutta julkaistaan romaanina.
Tarina ei julista olevansa ajankohtainen, mutta siitä löytää tuttuja teemoja. Esimerkiksi kaupungin ja maaseudun eriarvoisuuden.
– Yhtenä päivänä tulin keskustaan ja huomasin, että Pohjoisesplanadi on lämmitetty. Se oli vahva viesti siitä, mikä on tärkeää. Ettei vain liukastuta kun tehdään ostoksia.
Vaipoissa on lähtötilanne ja vaipoissa on lopputilanne. Väliin mahtuu hienoa kaupunkilaista elämää.
Tarina-romaanissa pääkaupungin kauppakeskukset on lakkautettu ja muutettu asunnoiksi. Niihin pääsee kertomalla tarinan.
– Sain idean seuratessani omien tyttärieni kulutuskäyttäytymistä. He ovat antikuluttajia eivätkä osta huvikseen mitään. Ja he huokailevat syvään, miksi tuli Tripla.
Kauppakeskusten rakentaminen perustuu olettamukseen, että ihmiset valmistuvat aikuisina kuluttajiksi.
Odotus on ristiriitainen, sillä kauppakeskuksessa oleilu vaatii rahaa. Sitä ei opiskelijoilla usein ole. Ja mainontaa tehdään yhä nuoremmille, vaikka eniten rahaa on 55–75-vuotiailla.
Maalaispojalle oli tärkeää nähdä rock-tähtiä
Shoppailu oli neljäntuhannen asukkaan Rautalammilla haastavaa: rock-levyt piti tilata postimyynnistä ja lähin levykauppa oli Kuopiossa.
– Maailma aukeni kuin viuhka, kun pääsin Helsingin yliopistoon ”töihin”. Silloin avautui kaikki, mistä olin haaveillut, levykaupat ja musiikkiklubit. Kun yliopistolta käveli kohti rautatieasemaa, vastaan tuli ravintola Pam Pam. Kun tentti oli mennyt läpi, mentiin sinne ja soitettiin jukeboksia, syötiin pizzat ja juotiin oluet, Hotakainen muistelee.
Maalaispojalle oli tärkeää nähdä rock-tähtiä. Hän oli kuunnellut tarkasti Hurriganes-kitaristi Albert Järvisen soolot.
– Äimistelin, kun se yhtäkkiä törötti Vanhan ylioppilastalon kuppilassa. Tähtien pöytään en uskaltanut mennä, sillä niitä ympäröi sellainen harso.
Kari Hotakainen muutti vuonna 1976 Rautalammilta Helsinkiin.
Opiskelija ihmetteli myös Helsingin lukemattomia baareja. Niitä oli varmaan 150. Enää 63-vuotiasta Hotakaista ei saa houkuteltua Pakilasta baareihin. Musiikki on silti tärkeä asia.
– Ajattelen, että ikä on haitari. Ihminen on yhtä aikaa neljä-, kolmekymmentä- ja kuusikymmentävuotias. Vanhenemisessa oleellisinta on aivojen datakeskuksen surina, ja se ikähaitari olisi hyvä saada soimaan.
– Joku asiantuntija on sanonut, että tärkeätä olisi yrittää oppia uutta. Miten olisi kitaransoitto? Meikäläinen ei voi sitä millään oppia, joten ajattelin hankkia kitaran.
Halu oppia periytyy edesmenneeltä isältä, jota Hotakainen kuvailee sairaan uteliaaksi.
– Kun lautasantennista uutisoitiin, niin isällä oli sellainen seuraavana päivänä. Kerran kotona käydessä vessa oli täynnä post it -lappuja, joissa oli venäjän, ruotsin ja englannin epäsäännöllisiä verbejä. ”Älä enää osta kirjoja”, vaimo varottaa minua juuri niin kuin äiti isääni. Lapsuuden kotini oli täynnä kirjoja, ja niin on nykyinenkin.
Jeesus tulee takaisin – hakemaan korvanappinsa
Uskoon ja epäuskoon liittyviä kysymyksiä Kari Hotakainen käsittelee melkein kaikissa kirjoissaan.
Iisakin kirkossa 72-vuotias leskimies on suuttunut pojalleen, joka on restauroinut Iisakin kirkon kultauksia ja jonka levottomissa puheissa kuuluu ”uskon välähdys”. Huolimattomissa seksi on ottanut kultin aseman ja läheisyyden on korvannut pornografia.
Jumalan sanassa liikutaan investointipankkiirin kyydissä matkalla Lapista Helsinkiin ja puhutaan Jumalan sanan korvanneista markkinavoimista. Syntisäkki kertoo mukaelman faustisesta tarinasta, jossa ihminen tekee sopimuksen paholaisen kanssa. ”Uskoin pienenä Jumalaan neljä vuotta”, kertoo mykkäelokuvien koomikko Buster Keaton Hotakaisen esikoisromaanissa Buster Keaton, elämä ja teot.
– Uskon asioita käsittelen, koska ne ovat ratkaisemattomia, Hotakainen sanoo.
Uskonto hiipii romaaneihin niin, että joku henkilö alkaa puhua kirjailijan kautta. Uusimmassa kirjassaan Hotakainen löysi päästään siivooja Mirjam Ennisen.
Mirjam on vakuuttunut siitä, että Jeesus kävi hänen luonaan kylässä. Ulkopuoliset väittävät Mirjamin näkemystä harhaiseksi. Mirjam puolustaa uskoaan vertaamalla sitä markkinavoimiin. ”Niitäkään ei nähdä, mutta silti kaikki väittävät niiden olevan olemassa”, hän sanoo. Romaanissa Mirjam kertoo, että varmaan se Jeesus tulee takaisin, koska unohti korvanapit eteiseen.
Hotakaista on aina huvittanut se, että Jumalan kaltaista näkymätöntä voimaa vastustamaan on pitänyt perustaa yhdistyksiä.
– Miksi se ei riitä, että sanoo, ettei sitä ole?
Hotakainen itse erosi kirkosta oltuaan rippikoululeirillä isosena.
– Minulla ja papilla oli isoja erimielisyyksiä, mutta ne liittyivät enemmän hänen persoonaansa kuin uskoon. Kimpaannuin hänelle ja päätin erota.
Hotakainen muistuttaa, ettei instituutiosta eroaminen tarkoita, etteivätkö uskonnolliset asiat kiinnostaisi.
Toipuminen auto-onnettomuudesta oli matka tulevaisuuteen
Kun Hotakainen joutui yhdeksän vuotta sitten auto-onnettomuuteen, häntä ei pelastanut usko vaan 16-vuotias farmari-Volvo.
– Se oli niin raskasta tekoa, että pelasti minut.
Kaikki raajansa rikkonut Hotakainen oli kaksi ja puoli kuukautta liikkumatta ja opetteli sen jälkeen kävelemään.
– Vasen jalka ei ole yhtä hyvä kuin oikea, mutta en syö kipulääkkeitä ja olen toipunut täysin.
Radio Dein haastattelussa kirjailija vitsaili tuolloin, miten pientä oli luopua yksityisyydestä, kun sai tilalle elämän.
– Olin vanhusten osastolla. Fysioterapeutti pystyi hyvin keskittymään minuun, joka olin matkalla kohti elämää.
– Vanhusten osastolla toipuminen oli matka tulevaisuuteen. Vaipoissa on lähtötilanne ja vaipoissa on lopputilanne. Väliin mahtuu hienoa kaupunkilaista elämää. On lohdullista tajuta, että aikajana kulkee Tenasta Tenaan.
Hotakaisen fyysinen olo oli hankala, mutta henkistä nostivat paikalla vierailleet kaverit, mustan huumorin ystävät.
– Minulla oli myös hyvää tuuria, sillä totaalinen katastrofi oli hyvin lähellä. Molemmat jalat ja kädet menivät rikki, mutta päässä ja keskivartalossa ei ollut mitään vammoja. Eli jos onnettomuuteni olisi tarina, sillä olisi iloinen ja toiveikas loppu.
Kuka?
Kirjailija Kari Hotakainen, 63, asuu Länsi-Pakilassa Helsingissä. Hän on naimisissa ja kahden lapsen isä.
Mitä?
Uusin romaani Tarina ilmestyi tänä syksynä. Hotakaisen edellinen kirja Tuntematon Kimi Räikkönen ilmestyi vuonna 2018, ja sitä on myyty yli 200 000 kappaletta. Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon Hotakainen sai vuonna 2002 romaanistaan Juoksuhaudantie, josta tehtiin myös elokuva. Vuonna 2013 Hotakainen sai Pro Finlandia -mitalin.
Motto
Aattelepa omalle kohallesi.
(Jope Ruonansuu)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kari Hotakainen kirjoitti keskiluokan synnintunnustuksen – ”Minulla on ihan samanlainen ohut ja itsekeskeinen ajatusmaailma kuin muillakin”
Hyvä elämäKari Hotakaisen uuden romaanin päähenkilö vaatii keskiluokkaa tilille itsekkyydestä ja tekopyhyydestä. Kirjoittamisen aikana Hotakaisen muistikirjaan alkoi ilmaantua rukouksia.
