null ”Lupaatko olla mun?” – Naiset ja muunsukupuoliset kertovat kekseliäistä tavoistaan kosia: puoliso etsi sormuksen geokätköstä tai rintaliiveistä

Tietojenkäsittelytiedettä opiskeleva Veera Lupunen yllätti saman alan väitöskirjaa tekevän Tuukka Norrin seurustelun kaksivuotispäivänä. ”Tein epävirallisen geokätkön. Tuukan piti etsiä ympäri kaupunkia seuraavaa pistettä. Viimeinen piste oli penkki, jonka alle olin kiinnittänyt sormukset sekä lapun, jossa kysyin, että lupaatko olla mun.”

Tietojenkäsittelytiedettä opiskeleva Veera Lupunen yllätti saman alan väitöskirjaa tekevän Tuukka Norrin seurustelun kaksivuotispäivänä. ”Tein epävirallisen geokätkön. Tuukan piti etsiä ympäri kaupunkia seuraavaa pistettä. Viimeinen piste oli penkki, jonka alle olin kiinnittänyt sormukset sekä lapun, jossa kysyin, että lupaatko olla mun.”

Hyvä elämä

”Lupaatko olla mun?” – Naiset ja muunsukupuoliset kertovat kekseliäistä tavoistaan kosia: puoliso etsi sormuksen geokätköstä tai rintaliiveistä

Avioliittoon pyydettiin tähtitaivaan alla porekylvyssä ja tunturin huipulla, mutta useammin kuitenkin keittiönpöydän ääressä. Häät edellyttävät rohkeutta asettaa itsensä alttiiksi.

Kun nainen tai muunsukupuolinen kosii – kerro kokemuksesi. Näin kysyi Kirkko ja kaupunki, ja 41 lukijaa vastasi.

”Kosin poikaystävääni alle kolme kuukautta tapaamisestamme. Olin varannut romanttisen majoituksen ylellisestä hotellista vuorten keskeltä. Kosin kreetalaisen tähtitaivaan alla terassimme poreammeessa. Hän vastasi kyllä! Väliaikaisten sormusten virkaa toimittivat hiusponnarini. Muutin takaisin Suomeen, ja odotamme nyt pääkaupunkiseudulla elokuista hääpäiväämme”, 37-vuotias nainen kirjoittaa.

”Olin tyttöystävän ja ystävien kanssa Pallastunturilla vaeltamassa, ja matkan lopuksi kiipesin Taivaskerolle. Pelkäsin, että muut eivät jaksa perille enkä saakaan kosittua. Jäin korkeimmalle kohdalle odottamaan, kunnes tyttöystäväni tuli myös sinne. Polvistuin ja kosin kömpelösti ja ääni särkyen. Tyttöystäväni nauroi ja vastasi ’tottakai’, kertoo 23-vuotias muunsukupuolinen.

”Löysimme Portugalista upean rannan, jossa pyysin tyttöystävääni vaimokseni kuuden vuoden seurustelun jälkeen. Hän vastasi hymy korvissa ’kyllä’, ja tämän jälkeen katsoimme epäuskoisina merta ja toisiamme. Häitä juhlitaan kesällä 2020. Rakkautta edelsi muutaman vuoden hyvä ystävyys, jonka jälkeen suhteemme muuttui abivuotena”, kirjoittaa 26-vuotias nainen.

Pari kohtasi Hämäläis-Osakunnassa eli Hämiksessä marraskuussa vuonna 2017. Tuukka Norri haki Veera Lupusta tanssiin.

Pari kohtasi Hämäläis-Osakunnassa eli Hämiksessä marraskuussa vuonna 2017. Tuukka Norri haki Veera Lupusta tanssiin.

”Muunsukupuolinen vaimoni ja minä kosimme toisiamme ulkomaan kylpylälomalla. Hän luki kirjoittamansa koskettavan kirjeen ja minä kosin laulamalla Elton Johnin Your Songin. Laulussa sanotaan, että ei haittaa kuka tietää meistä, koska elämä kanssasi on niin hyvää. Olin kipuillut vuosia sen kanssa, että mitä muut meistä ajattelevat. Toimin aktiivisesti seurakunnassa, jossa ei valitettavasti ole itsestäänselvyys, että saan olla oma itseni”, toteaa 28-vuotias nainen.

”Odotin viikonloppulomalla Tallinnassa jännityksellä sopivaa hetkeä, mutta sellaista ei vain tullut. Viimeisenä iltana keskeytin sängyssä rakastettuni lukuhetken ja sain kakistettua itkunsekaisesti asiani. Hän vastasi: ’Tottakai menen naimisiin kanssasi!’ Häitä juhlitaan tulevana kesänä”, kertoo 33-vuotias nainen.

Kosinta kruunaa merkkipäivän

Moni kosii merkkipäivänä. 18-vuotias androgyyni teki sen vuoden yhdessäolon jälkeen. ”Olin piilottanut sormusrasian rintaliiveihin selkääni vasten. Vuosipäivämme alkaessa keskiyöllä pyysin kumppaniani auttamaan rintaliivien riisumisessa. Rakkaimpani alkoi nauraa iloisesti saatuaan rasian käsiinsä.”

26-vuotias nainen tutustui poikaystäväänsä opiskelijabileissä ja kosi tätä vapunpäivänä Ullanlinnanmäen piknikillä. Molemmat olivat juuri valmistuneet. ”Kosinta Ulliksella sopi täydellisesti tarinaamme. Sana levisi nopeasti vappua juhlivien opiskelijakavereiden keskuudessa, ja ihmiset tulivat pitkin päivää halaamaan ja onnittelemaan. Vaikka ostamani sormus oli miehelleni vääränkokoinen, kaikki meni täydellisesti. Hän vastasi myöntävästi, ja ensi kesänä menemme naimisiin!”

Koti on suosikkipaikka pyytää puolisoksi

”Myöhään illalla 23.2.1988 seurasimme poikaystäväni kanssa telkkarista Calgaryn olympialaisten suurmäen kilpailua, kun Matti Nykänen liiteli voittoon. Porilaisten marssi soi ja kello oli pyörähtänyt 24. päivän puolelle. Sinä vuonna karkauspäivä oli viimeistä kertaa 24. päivä. Kävin polvilleni sohvan eteen ja kosin perinteisesti”, kertoo 59-vuotias nainen. ”30-vuotishääpäivänä uusimme häävalat noin 60 juhlavieraan edessä. Vihkipappimme johti tilaisuutta risteilyllä Helsingin edustalla.”

Nyt 27-vuotias nainen kosi vaimoaan kolmen kuukauden yhdessäolon jälkeen. Hetken mielijohteesta tehtyä kysymystä edelsi aamuyöhön jatkunut syvällinen keskustelu olohuoneen sohvalla. ”Suhteemme oli edennyt nopeasti. Tuntui, että tässä on jotain, mistä en halua päästää koskaan irti.”

29-vuotias nainen kertoo äitinsä kysyneen karkauspäivänä, muistinko kosia. ”Noh, tulin kotiin illalla, vaihdoin verkkarit, istuin sohvalle ja kysyin kumppaniltani mentäisiinkö naimisiin. Hän luuli minun pelleilevän, koska sain hirvittävän hepulin jännityksestä. Lopulta hän näki, että olen tosissani ja oli mielissään rohkeudestani.”

Kaksi viikkoa ensitapaamisen jälkeen Veera Lupunen ja Tuukka Norri menivät yhdessä lavatansseihin Helsingin keskustaan.

Kaksi viikkoa ensitapaamisen jälkeen Veera Lupunen ja Tuukka Norri menivät yhdessä lavatansseihin Helsingin keskustaan.

Kaikki eivät nauti suurista romanttisista eleistä. ”Olisin kiusaantunut, jos minua olisi kosittu polvistumalla tai, Herra paratkoon, julkisesti! Olisin saattanut kieltäytyä ja jäädä paitsi onnellisesta avioliitosta”, tunnustaa 45-vuotias nainen. ”Olimme hississä matkalla juhlista kotiin, oli aamuyö. Sanoin poikaystävälle, että mentäisiinkö vaikka kesällä kihloihin ja sitä seuraavana kesänä naimisiin. Se oli vähän kuin olisi sovittu mikä tahansa kalenteriin laitettava asia.”

38-vuotias nainen kuunteli karkauspäivänä autoillessaan radio-ohjelmaa, jossa naisia kehotettiin kosimaan. ”Totesin idean olevan hyvä ja kurvasin kultasepänliikkeeseen. Ostin sormukset ja menin kotiin odottamaan miestäni. Kun hän tuli, minulla oli jo hieman kiire takaisin töihin. Olin häntä eteisessä vastassa. Näytin sormukset ja kysyin, että mennäänkö naimisiin. Sain vastaukseksi: ’Kai meidän sitten täytyy.’”

”Kosiminen taisi tapahtua tekstiviestillä. Ei siis mitään yltiöromanttista, ainakaan muiden mielestä”, miettii 27-vuotias nainen.

Oli myöhäinen tiistai-ilta marraskuussa 2017, kun Veera Lupunen ja Tuukka Norri suutelivat Helsingin päärautatieasemalla ensitreffien päättyessä. Puolitoista vuotta myöhemmin Veera muutti Tuukan kaksioon Kamppiin sillä puheella, että yhteinen koti merkitsee aietta avioliitosta. ”Mielestäni se kuulosti aivan hyväksyttävältä”, Tuukka hymyilee.

Oli myöhäinen tiistai-ilta marraskuussa 2017, kun Veera Lupunen ja Tuukka Norri suutelivat Helsingin päärautatieasemalla ensitreffien päättyessä. Puolitoista vuotta myöhemmin Veera muutti Tuukan kaksioon Kamppiin sillä puheella, että yhteinen koti merkitsee aietta avioliitosta. ”Mielestäni se kuulosti aivan hyväksyttävältä”, Tuukka hymyilee.

Moni kosija valmistautui kosimiseen tekemällä ruokaa tai kahvia:

”Kosin tyttöystävääni lauantai-iltana. Kokkasin hyvää ruokaa, jota söimme kynttilänvalossa. Annoin hänelle lahjaksi albumin, johon olin koonnut yhteistä matkaamme. Nauroimme ja itkimme muistellessamme kaikkea hyvää, minkä jälkeen kaivoin esiin sormusrasian. Polvistuin ja pyysin häntä vaimokseni”, kertoo 33-vuotias nainen.

71-vuotias nainen muistelee: ”Karkauspäivänä vuonna 2000 kysäisin aamukahvilla mieheltäni, vastaisiko hän kieltävästi, jos sattuisin kosimaan. Hän vastasi: ’En välttämättä.’ Niinpä sitten iltapäiväkahvilla kysyin: ’Mentäisiinkö tänä vuonna naimisiin, kun vuosituhatkin juuri vaihtui?’ Mies ilahtui, suuteli ja vastasi ’Jo vain.’”

”Kosin keittiönpöydän äärellä iltapalalla. Jännitti ja nauratti niin, että piti kirjoittaa asia paperille. Hän vastasi kyllä! Hän oli itse jo katsellut sormuksia ja aikonut kosia, mutta ehdin ensin”, kertoo 46-vuotias nainen. ”Olemme joka päivä entistä rakastuneempia.”

”Olen ajatellut nuoresta asti, että jos haluan naimisiin, en odota vaan kosin. Äitinikin kosi isää. Tasa-arvo on minulle tärkeää. Pidämme avioparina omat sukunimemme”, Veera Lupunen kertoo. Syksylle 2021 suunnitellut häät alkavat siviilivihkimisellä, minkä jälkeen liitto siunataan kirkossa.

”Olen ajatellut nuoresta asti, että jos haluan naimisiin, en odota vaan kosin. Äitinikin kosi isää. Tasa-arvo on minulle tärkeää. Pidämme avioparina omat sukunimemme”, Veera Lupunen kertoo. Syksylle 2021 suunnitellut häät alkavat siviilivihkimisellä, minkä jälkeen liitto siunataan kirkossa.

Sairaus saa sitoutumaan

Vakava sairastuminen tai muut jaetut vaikeudet voivat tuupata kohti isoa elämänratkaisua.

”Kosin puolisoani, kun hänellä oli todettu syöpä ja pelkäsimme, että tilanne on paha. Sanoin, että eiköhän ole aika lähteä sormuskauppaan. Sinne mentiin heti seuraavana päivänä. Sormukset vaihdettiin hänen kotonaan kynttilänvalossa”, kertoo 47-vuotias nainen. ”Kosimisesta seurasi elämä uusperheenä ja naimisiinmeno viime syksynä.”

”Kun avopuolisoni oli teho-osastolla, päätin kosia, jos tästä selvitään. Hän vastasi kosintaani kieltävästi. Suhde päättyi vuoden sisällä”, muistelee 32-vuotias muunsukupuolinen. Nykyistä kihlattuaan hän kosi neljä vuotta sitten vaikean elämäntilanteen helpotettua. Pari elää polyamorisessa suhteessa, jossa on muitakin rakastettuja. ”Kihlautuminen yhden kanssa on herättänyt pohdintaa siitä, mitä avioliitto meille käytännössä tarkoittaa ja miten se vaikuttaa muihin suhteisiimme. Häitäkin on suunniteltu.”

31-vuotias muunsukupuolinen kosi parkkipaikalla autossa myöhään illalla: ”Olin kuskannut kumppanini päivystykseen ja takaisin. Sanoin, että jos se on kumppanista hyvä idea, haluaisin tosiaankin mennä hänen kanssaan naimisiin. Hän vastasi liikuttuneena myöntävästi.”

Lähdetäänkö rakas kävelylle?

”Kosin miestäni luontoretkellä. Polvistuin ja kysyin: ’Tuletko miehekseni?’ Hän kysyi ensin ’Oletko tosissasi?’ Kun kerroin olevani, hän vastasi myöntävästi”, kirjoittaa 28-vuotias nainen.

Kosin vaimoani rautatiesillalla, kun katselimme sateenkaarta. Tuli sellainen olo, että saimme Jumalalta liiton merkin. Menimme kosinnan jälkeen kihlautumisillalliselle kebabille. Kosintaa edelsi puolentoista vuoden onnellinen ja seikkailuntäyteinen suhde”, kuvaa 25-vuotias nainen.

”Teimme koirien kanssa päiväretken Mustion linnan tiluksilla olevaan pieneen huvimajaan. Molemmat halusivat kosia ja tulla kosituksi, joten kumpikin polvistui vuorollaan. Olimme sopineet asiasta etukäteen, mutta tahdoimme hetkelle kauniit puitteet. Molempia vähän jännitti ja liikutti toisen kosintapuhe. Tulevana kesänä menemme naimisiin”, kertoo 30-vuotias nainen.

Miksi haluatte rakastaa toisianne myötä- ja vastoinkäymisissä? ”Tuntuu siltä”, Tuukka Norri sanoo. ”Minulla on Tuukan kanssa turvallinen ja rauhallinen olo. Keskusteluyhteys toimii, ja meillä on riittävän samanlaiset arvot. Ekologisuus on molemmille tärkeää”, Veera Lupunen kertoo.

Miksi haluatte rakastaa toisianne myötä- ja vastoinkäymisissä? ”Tuntuu siltä”, Tuukka Norri sanoo. ”Minulla on Tuukan kanssa turvallinen ja rauhallinen olo. Keskusteluyhteys toimii, ja meillä on riittävän samanlaiset arvot. Ekologisuus on molemmille tärkeää”, Veera Lupunen kertoo.

Kosimisesta kysyttiin karkausvuoden kunniaksi

Kosimista pidettiin ennen miesten hommana, paitsi karkauspäivänä. Nyt eletään joka neljäs vuosi vietettävää karkausvuotta, ja sen innoittamana kysyimme, miten naiset ja muunsukupuoliset kosivat.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.