Kolumni: Kirkko ei tarvitse avioliittokäsitystä
Olisi kaikkien etu, jos kirkossa luovuttaisiin piispainkokouksen työstämien ”kirkon avioliittokäsitysten” sementoimisesta, oli niitä yksi tai kaksi, kirjoittaa Heikki Nenonen.
Havaintojeni mukaan sekä avioliitolla että kirkolla meni paremmin silloin, kun ne eivät olleet keskenään naimisissa. Siis yli tuhat vuotta sitten, sillä vasta keskiajalla tuon aikaisen, hegemonia-asemassa olleen kirkon viranomaistehtäviin alettiin liittää avioliittoon vihkiminen. Jos perinteitä oikeasti vaalittaisiin, aito avioliitto Marian ja Joosefin tyyliin solmittaisiin vain sukujen kesken ja kokonaan ilman papin aamenta.
Nikean ja Konstantinopolin vuosien 325 ja 381 kirkolliskokousten kuumina aiheina olivat kirkon käsitykset Jumalan kolminaisuudesta ja Kristuksen kahdesta luonnosta. Tätä vasten tuntuu hassulta, että vuoden 2024 kirkolliskokous Turussa keskittyy kirkon käsitykseen siitä, kuka saa olla kenen kanssa silleen, voiko pappi olla kanssa ja puolesta vai annetaanko sittenkin vain tila, muttei hyväksyntää.
Arvostan piispainkokouksemme hyvää yritystä ratkaista avioliittoasiaa, mutta minusta nyt ratkotaan enemmän ongelman seurausta kuin syytä.
Ongelman syy on siinä, että kirkko on keskiajalta lähtien tullut liian merkittäväksi toimijaksi maallisen vallan asioissa. 1500-luvun Vähä Katekismuksessa Luther vielä muistuttaa, että avioliitto yhteiskunnallisen järjestyksen asiana ei pappeja kaipaa määräilemään, mutta sittemmin on kyllä totisesti määräilty.
Kristillistä olisi todeta, että Suomen perhelainsäädäntö riittää kirkolle mainiosti ja mennään eteenpäin.
Asiassa on käynyt kuin pikkuautolle mökkipihan kevätsohjossa: mitä enemmän antaa kaasua, sitä syvemmälle itsensä sutii. Nyt kirkolliskokoukselle ehdotetaan, että kokeillaan yhtä aikaa eteen ja taakse eli pakkia ja ykköstä. Josko se siitä.
Minusta olisi kaikkien etu, jos kirkossa luovuttaisiin piispainkokouksen työstämien ”kirkon avioliittokäsitysten” sementoimisesta, oli niitä yksi tai kaksi. Ne vievät kirkkoa vain syvemmälle kevätsohjoon. Kristillistä olisi todeta, että Suomen perhelainsäädäntö riittää kirkolle mainiosti ja mennään eteenpäin.
Toiseksi kirkko voisi luopua vihkioikeudesta ja keskittyä avioliiton siunauksiin. Ei siksi, että näin löydettäisiin näppärä väistö ratkaisu nykyisiin kiistoihin vaan siksi, että se ylipäätään kirkastaisi kirkon olemusta ja tehtävää sanan ja sakramenttien yhteisönä.
Mitä vähemmän viranomaistehtäviä, ”kristillisiä avioliittokäsityksiä” ja niistä johdettuja säädöksiä Kirkkojärjestykseen, sitä uskottavampi ja alkuperäisempi kirkko.
Kirjoittaja on valokuvaava aikuisopiskelija, yrittäjä ja helsinkiläinen pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
