Kuva: Esko Jämsä
”Hei, me lennetään!”
Johanna Juntunen haaveili lentoemännän ammatista jo viisivuotiaana, kun hän oli ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Pienestä tytöstä oli kiva katsella, kun lentoemännät sulkivat hattuhyllyjä.
– Sanoin äidilleni, että minusta tulee joko lentoemäntä tai R-kioskin myyjä.
Haave kuitenkin hautautui pitkäksi aikaa, sillä pituusraja Finnairille oli naisilla 165 senttiä. Johanna Juntunen opiskeli kansainvälistä kauppaa ja ehti melkein valmistuakin. Eräänä päivänä hän huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa lentoyhtiö Flying Finn etsi opiskelijoita lentoemäntäkurssille. Sinne ei ollut pituusrajaa.
– On ihanaa työskennellä samanhenkisten ihmisten kanssa. Jokainen päivä on erilainen. Joskus pitkillä lennoilla joku matkustaja saattaa kurkata verhon takaa ja huokaista, että kunpa oltaisiin jo perillä.
Lentoemännän tärkein tehtävä on huolehtia matkustamon turvallisuudesta. Hänen pitää osata toimia hätätilanteissa, pahimmassa tapauksessa vastata matkustajien evakuonnista ja antaa ensiapua pyörtyneelle tai sairauskohtauksen saaneelle ihmiselle. Joskus sääolosuhteet, kuten myrskyrintamat heittelevät konetta, ja erityisen ahdistavaa se on lentopelkoisille.
– Saatan kysyä kapteenilta, millainen lentosää on tulossa. Tällöin pelkäävä ihminen osaa varautua siihen paremmin.
Työstään Johanna Juntunen löytää monia mieleenpainuvia hetkiä.
– Eräs nainen matkusti paljon kissansa kanssa ja varasi aina lemmikkipaikan. Hän jätti meille viinipullon kiitokseksi hyvästä palvelusta.
Kaikki asiakkaat eivät ole aina kovin yhteistyökykyisiä. Levottomuuden ja häiriköinnin sytyttäjänä on usein alkoholi. Väkivallan uhka korostuu suljetussa tilassa.
– Täytyy aina miettiä, haluaako taivaalle peltiputkeen painimaan jonkun kanssa. Olemme saaneet itsepuolustuskoulutusta, mutta tärkeintä on puhuminen, niin sanottu positiivinen murina. Asiakkaan kanssa jutustellaan eikä ainakaan provosoida häntä, miettii Juntunen.
Hän toimii puolet työajastaan lentoemäntänä, puolet luottamusmiestehtävissä Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksessä. Viime vuosina alalla on ollut paljon turbulenssia ja työehdoista on kiistelty. Erityisesti pitkien lentojen jälkeisiä toipumisvapaita on haluttu karsia. Myös suomalaista matkustamohenkilökuntaa on vähennetty ja alalle on tullut halpalentoyhtiöitä.
– Näillä työehdoilla vaarana on, että ammattitaito katoaa ja tästä tulee läpikulkuammatti, toteaa sekä kauko- että Euroopan-lentoja lentävä Juntunen.
Kuukaudessa on kymmenen vapaapäivää. Joskus valvominen ja aikaerot rasittavat.
– Kun ei ollut vielä perhettä ja sai nukkua, milloin halusi, univajeen sai aina korjattua. Nykyään se on vaikeampaa. Aina kun pääsen hotelliin, menen nukkumaan, kertoo 4- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.
P.S. Nautin perheestä, ystävistä ja arkivapaista. Perheen kanssa käymme keilaamassa, uimassa ja elokuvissa. Myös lasten iltasatuhetket ovat tärkeitä.
Pelkään korkeita paikkoja. Joku on joskus kysynyt, miten voit työskennellä lentokoneessa, mutta sieltähän ei näe alas.
Minua harmittaa se, että inhimillisyys ja yhteisöllisyys ovat hävinneet. Esimerkiksi työelämässä unohdetaan usein se, että me olemme vain ihmisiä, emme koneita.
Marjo Hentunen
Jaa tämä artikkeli: