Kuva: Liisa Huima
”Hyvää päivää, tarkastetaan matkaliput!”
Mervi Söderman huomasi kolme vuotta sitten lehdessä ilmoituksen, jossa etsittiin lipuntarkastajakurssille uusia ihmisiä. Äitiyslomaansa päättämässä ollut, aikoinaan kokiksi kouluttautunut nainen innostui heti, sillä asiakaspalvelutyö oli kiehtonut häntä aina.
Lipuntarkastaja kuuluu niihin ammatteihin, jotka herättävät ihmisissä voimakkaita tunteita. Silti vain murto-osa asiakkaista käyttäytyy tarkastajan kohdatessaan aggressiivisesti.
– Joku saattaa suuttua maksusta, mutta se on luonnollista, kyllä minäkin ärsyyntyisin. Haukkuminen on useimmiten sanallista, olemme ”tyhmiä” ja ”ihan hirveitä natseja”. Harvemmin esimerkiksi syljetään päälle tai käydään käsiksi, kuvailee Söderman.
Jotkut jäävät kiinni toistamiseen liputta matkustamisesta, joskus jopa saman päivän aikana.
Moni yrittää tarkastajaryhmän huomatessaan karata kulkuneuvosta, mutta tarkastajilla on oikeus estää ne aikeet.
– Joskus pyydämme järjestyksenvalvojan tai poliisin turvaamaan työtämme. Eniten häiriökäyttäytymistä on iltaisin ja viikonloppuisin, kun ihmiset ovat humalassa.
Suurin osa asiakkaista on silti mukavia ja ottaa maksun vastaan mukisematta. Yleensä selvitään puhumalla ja huumorilla.
Metroissa liikkuu paljon myös eri tavoin syrjäytyneitä ihmisiä. Tarkastusmaksu voidaan niin sanottuun kymppipykälään vedoten jättää joskus kirjoittamatta. Näin toimitaan, jos asiakas on hyvin iäkäs tai niin sairas, ettei enää ymmärrä maksun merkitystä.
Erityisen pahalta Södermanista tuntuu kirjoittaa sakko vanhemmalle, joka on matkassa lasten kanssa.
– Ehkä se johtuu siitä, että itsellänikin on pieni tytär.
– Ensimmäinen ihminen, jolle kirjoitin tarkastusmaksun, purskahti itkuun. Ymmärrän, että monilla on tiukkaa rahan kanssa, mutta toisaalta työssä ei saa liikaa tunteilla, sillä sitä ei muuten pystyisi tekemään. Ja jos en itse kirjoita sakkoa, joku muu tekee sen.
Yksi tarkastaja kirjoittaa päivittäin noin kymmenen tarkastusmaksua. Jos työssä tapahtuu jotain ikävää, asiaa käsitellään työyhteisössä. Tarvittaessa pidetään jälkipuintipalaveri. Työyhteisön hyvä henki auttaa jaksamaan.
Söderman kertoo olleensa melko ujo aloittaessaan työnsä, mutta kokemus ja virkavaatteet ovat tuoneet varmuutta olemukseen.
Lipuntarkastaja on itse samanlainen matkustaja kuin kaikki muutkin.
– Jos aamujunaan tulee lipuntarkastaja, kyllä minullakin sydän hypähtää kurkkuun, Söderman toteaa.
Facebookissa on ”smurffitutka”, jossa ihmiset ilmoittelevat lipuntarkastajien liikkeistä. Tarkastajia on kuitenkin niin paljon, ettei tutka kaikkia bongaa, puhumattakaan siitä, että tarkastaja saattaa yllättää myös siviilivaatteissa.
Toisinaan suomalaiset matkustajat leikkivät tietämätöntä turistia välttääkseen maksun.
– Jossain vaiheessa ihminen paljastaa itsensä. Hän alkaa puhua suomea tai lukee suomenkielistä kirjaa, Söderman naurahtaa.
P.S. Nautin kotona olemisesta, perheestä, kissan kehräyksestä ja leipomisesta. Työssäni nautin vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa. Työporukkamme on kannustava, ja käymme myös pelaamassa yhdessä sählyä.
En ole koskaan matkustanut pummilla. Siihen ei rohkeus riittäisi.
Uskon, että jokainen ihminen on pohjimmiltaan rehellinen. En halua ajatella, että tuolla ei varmasti ainakaan ole lippua.
Jaa tämä artikkeli: