”Kyllä kannatti”

”Kyllä kannatti”

Tapaamispaikalle kahvilaan saapuu sievä, siro ja sopusuhtainen nuori nainen. Hänelle tehtiin rintojen suurennusleikkaus Tallinnassa viisi viikkoa sitten.

19-vuotias Emma kertoo harkinneensa leikkausta jo pari vuotta. Vielä vuosi sitten hän painoi vain 45 kiloa, mutta on ahkeralla treenaamisella saanut lisää massaa. Rinnoista urheiluharrastukset sen sijaan veivät loputkin rasvat.

– Vaikka muuten voit itse muokata kroppaa huomattavasti itsekurilla ja treenaamalla, rintojen kokoon et voi vaikuttaa, Emma sanoo.

Toimenpide tehtiin Tallinnassa. Hänen käyttämällään klinikalla on asiakkaina paljon nuoria. Operaation hinta on lahden toisella puolen lähes puolet halvempi kuin Suomessa, ja se kattaa matkat ja kuljetukset laivalta sairaalaan. Siellä hän viipyi yön yli.

Rintalihasta ei tarvinnut leikata, ja 3,25 desin silikonit sijoitettiin rintalihaksen alle. Emma kertoo varautuneensa ”liukuhihnameininkiin” mutta yllättyneensä myönteisesti: hän sai hyvin tarkkaan tietoa kaikesta ja hoito oli huomaavaista.

Mutta leikkauksesta herättyä olo oli kauhea.

– Sain jonkin tärinäkohtauksen, joka ei loppunut, ennen kuin minut nukutettiin uudelleen. Siinä käytetty lääkitys taas aiheutti niin voimakasta pahoinvointia, että juominen ja syöminen oli mahdotonta.

Siitä toinnuttua olo kuitenkin kohentui niin, että Emma jaksoi leikkauksessa tukena olleen ystävänsä kanssa jo paluumatkalla hyödyntää laivan palveluita. Ensimmäinen viikko oli kivulias, mutta sen jälkeen olo on ollut hyvä. Salilla hän kävi ensimmäisen kerran jo parin viikon kuluttua leikkauksesta.

Emma voi nyt hyvin. Hänen mielestään satsaus oli kaiken rahan ja vaivan väärti.

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city