Uhkatilanteet tuttuja. – Haukkumista ja uhkailua tulee usein. Sitten on paljon sellaisia ihmisiä, jotka meinaavat käydä päälle tai joilla on jotain kättä pidempää, kuten huumeruisku tai teräase, kuvailee vanhempi konstaapeli Satu. Suurin osa uhkailijoista on päihtyneitä.
”Mä vielä tapan sut”
Monet ihmiset kohtaavat työssään uhkaavia tilanteita, jopa päivittäin. Väkivalta on rantautunut myös aloille, joilla sitä ei olettaisi olevan.
Teksti Marjo Hentunen
Kuva Pasi Rauhala
Vanhempi konstaapeli Satu on työskennellyt poliisina Helsingissä pian 17 vuotta. Poliisille väkivaltatilanteet ovat arkipäivää. Suurin osa uhkaavasti käyttäytyvistä ihmisistä on päihtyneitä. Lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttäjiäkin on yhä enemmän. Myös akuutissa psykoosissa oleva saattaa toimia odottamattomalla tavalla.
– Haukkumista tyyliin ”sä kuolet, mä tapan sut”, tulee usein. Sitten on paljon sellaisia, jotka meinaavat käydä päälle tai joilla on jotain kättä pidempää, kuten huumeruisku tai teräase, Satu kuvailee.
Joskus käyrät nousevat nollasta sataan odottamatta. Rauhalliselta näyttävä ihminen saattaa kimmastua yhtäkkiä jostain. Esimerkiksi kotihälytyksiin pitää aina varautua niin, että silmille voi tulla mitä vain.
– Sinne ei voi mennä takki auki, sillä koskaan ei voi tietää, mikä siellä odottaa. Kolaripaikalla taas kolarin osapuolet voivat olla aggressiivisia toisiaan kohtaan.
Poliisikoulutuksessa lähestymistapaa uhkatilanteisiin opetetaan ja rutiinit ovat selkärangassa. Myös voimankäyttökoulutusta on säännöllisesti.
Aggressio ja turhautuminen puretaan usein poliisiin, sillä hän on helppo kohde.
– Joskus pitää ihan sanoa, että enhän minä ole sinulle tehnyt mitään. Joskus se laukaisee tilannetta, aina ei.
Uhkailu ei ole juurikaan vaikuttanut Satun elämään.
– Ne puheet menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tässä työssä ei voi pelätä, muuten tätä ei pystyisi tekemään. Tilanteet on vain kohdattava.
Pienemmät tilanteet puhutaan partiokaverin kanssa ja raskaampi keikka puretaan jälkipuintitilaisuudessa.
Palvelualojen Ammattiliitto PAM:n työympäristöasiantuntija Erika Kähärä toteaa, että vaaratilanteeseen reagoidaan yksilöllisesti. Se, mille toinen kohauttaa olkiaan, saattaa toiselle olla traumaattinen kokemus, josta toipuminen vie kauan.
– Meilläkin on jäseniä, jotka eivät uskalla mennä uhkatilanteen jälkeen töihin. Surullisinta on, että ihmisiin hiipii luovuttamisen meininki: palvelualallakin ajatellaan väkivallan kuuluvan työhön, vaikka sille pitäisi olla nollatoleranssi.
Vartijat ja poliisit ovat tottuneita ihmisten kohtaamiseen ja kiinniottamiseen. He ovat saaneet myös koulutuksen siihen.
– Esimerkiksi myyjä tai tarjoilija joutuu tilanteisiin kylmiltään. Alalla on paljon myös keikkatyötä tekeviä, Kähärä muistuttaa.
Reilu vuosi sitten farmaseutti Mari oli työvuorossa, kun apteekki ryöstettiin keskellä päivää. Rauhoittavia lääkkeitä hakemaan tullut mies oli peittänyt kasvonsa huivilla, ja mukanaan hänellä oli leipäveitsi.
– Olin itse juuri silloin takahuoneessa. Se oli hyvin hämmentävä tilanne. Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei sitä oikein ehtinyt tajuta. Annoimme ryöstäjälle lääkkeet, pyrimme saamaan asiakkaat ulos turvallisesti ja soitimme poliisille.
Kotona Mari soitti vanhemmilleen, ettei heidän tarvitsisi lukea tapahtuneesta iltapäivälehdistä. Töihin meno oli seuraavana päivänä vaikeaa, ja välillä työmatkalla tuli mieleen, onko ryöstäjä saatu kiinni vai voiko tämä väijyä jossain. Mukana oli epävarmuutta ja levottomuutta, ehkä pelkoakin.
– Pikkuhiljaa olo alkoi helpottaa. Perhe, lepo ja arjen rutiinit olivat suuri tuki. Työkavereiden kanssa puhuimme paljon. Huojentavaa oli sekin, ettei henkilövahinkoja sattunut.
Ryöstäjä saatiin kiinni pari päivää ryöstön jälkeen.
– Uhri- ja työelämätutkimusten mukaan ihmisten kokemus pelosta ja väkivallasta työpaikalla on lisääntynyt, mutta tilastot eivät kerro tähän syytä, toteaa asiantuntija Virpi Fagerström Ergomentor Oy:stä.
Ergomentor on työturvallisuuden ja ergonomian sekä muun muassa terveysalan kehittämiseen erikoistunut yritys.
Uhkatilanteet saattavat yllättää, kun ollaan tekemisissä ihmisten, rahan tai lääkkeiden kanssa. Etuuksien evääminen, näpistyksen estäminen ja alkoholitarjoilun lopettaminen päihtyneelle asiakkaalle ovat esimerkkejä tästä. Myös yksintyöskentely on riski.
– On lyömistä, potkimista ja kuristamista. Voi tulla nyrkistä, tavarat lentelevät, rikotaan paikkoja, uhataan teräaseella, haukutaan tai nimitellään. Ääritapauksessa työntekijä menehtyy, Fagerström kuvailee.
Jo tieto väkivallan olemassaolosta saattaa aiheuttaa unettomuutta ja pelkoja. Pahimmillaan se lisää ennenaikaista eläköitymistä.
Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan huolehtimaan väkivallan ehkäisystä. Käytännössä se voi merkitä esimerkiksi asiakkaiden pääsyn rajoittamista työtiloihin, työntekijän pakomahdollisuutta takaovesta tai hälytysnappien helppoa sijaintia. Ennakointi ehkäisee myös vaaran lisääntymistä.
– On ollut tapauksia, joissa myyjä on hätääntyessään lukinnut kaupan oven itse sisällä ollessaan.
Sankariakaan ei parane leikkiä.
– Meillä on paljon tarinoita, joissa sännätään ryöstäjän perään tai taklataan hänet. Myös jälkihoitoa pitäisi olla helposti saatavilla työterveyshuollosta. Ei niin, että mene, jos koet tarvitsevasi apua, painottaa PAMin asiantuntija Erika Kähärä.
Väkivallan uhka työssä on monelle arka paikka. Esimerkiksi tähän juttuun oli vaikea löytää haastateltavia.
Marin nimi on muutettu.
Jaa tämä artikkeli: