null ”Myllykoski ja Ketola ovat pitkäjänteisesti tehneet pienilevikkistä mielipidelehteä” – nyt heidät palkittiin

Päätoimittajakaksikko Matti Myllykoski (vas.) ja Mikko Ketola luotsaavat Vartijaa vapaaehtoistyönä.

Päätoimittajakaksikko Matti Myllykoski (vas.) ja Mikko Ketola luotsaavat Vartijaa vapaaehtoistyönä.

Ajankohtaista

”Myllykoski ja Ketola ovat pitkäjänteisesti tehneet pienilevikkistä mielipidelehteä” – nyt heidät palkittiin

– Uskonto on ameebamainen ja vaikeasti hahmotettava asia, sanoo 130-vuotiasta mielipidelehti Vartijaa luotsaava Matti Myllykoski.

Kotimaa-säätiö on myöntänyt uskontojournalismipalkinnon mielipidelehti Vartijalle. Vuonna 1888 perustettu Vartija on aatteellisesti ja taloudellisesti sitoutumaton. Nykyään verkkolehtenä ilmestyvän Vartijan päätoimittajana on vuodesta 2000 alkaen ollut Matti Myllykoski. Hänen rinnallaan toisena päätoimittajana on vuodesta 2010 lähtien on Mikko Ketola.

Myllykoski on raamatuntutkija, joka työskentelee Helsingin yliopiston kirjaston johtavana tietoasiantuntijana. Ketola on kirkkohistorian yliopistonlehtori.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että Myllykoski ja Ketola ovat pitkäjänteisesti tehneet pienilevikkistä mielipidelehteä, joka on sitkeästi pitänyt kiinni omasta näkökulmastaan: se käsittelee analyyttisesti ja kriittisesti rajapintoja, joissa törmäilevät uskonto, kirkko, yhteiskunta, politiikka, maailmankuva, etiikka ja kulttuuri.

Myllykosken mukaan uskonto on nyky-yhteiskunnassa ameebamainen ja vaikeasti hahmotettava asia, jota ei voi lokeroida.

– Uskonto on usein vain askeleen päässä kaikkia ihmisiä koskevista yleisinhimillisistä kysymyksistä. Esimerkiksi ilmastomuutos pakottaa hajuttoman ja mauttoman eurooppalaisen ihmisen kysymään identiteettiään, elämäntapaansa ja uskonnon vaikutusta siihen, sanoo Myllykoski.

Ketola taas arvioita, että Vartijassa uskontojournalismi käsitetään laajasti, ei vain kirkkoon ja uskontoihin ilmiselvästi liittyvänä tapana tarkastella asioita.

– Ylipäätään uskontojournalismi Suomessa on hyvissä kantimissa niissä medioissa, joissa se on pääasia, mutta muualla ei ole uskontoon erikoistuneita toimittajia ja aiheen käsittely on sattumanvaraisempaa, hän sanoo.

Kirkollisen Kotimaa-lehden taustalla oleva Kotimaa-säätiö alkoi myöntää 3 000 euron suuruista uskontojournalismipalkintoa vuonna 2017. Ensimmäisen palkinnon saivat Yle Radio 1:lle Horisontti-ohjelmaa vuonna 2017 tehneet toimittajat Anna Patronen, Samuli Suonpää ja Ville Talola.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Horisontti-ohjelma palkittiin uskontojournalismista

Ajankohtaista

Uskontojournalismia ei noteerata juurikaan kirkon ulkopuolella, sanoo palkinnon saaja.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.