”Nyt on minun aikani kuunnella”
– Se, että istun kerran viikossa tai joka toinen viikko hetken vakavasti sairaan ihmisen luona, ei ole perheeltä pois, sanoo vapaaehtoistyöntekijä Markku Nuutinen.

– Se, että istun kerran viikossa tai joka toinen viikko hetken vakavasti sairaan ihmisen luona, ei ole perheeltä pois, sanoo vapaaehtoistyöntekijä Markku Nuutinen.

”Nyt on minun aikani kuunnella”

Markku Nuutinen tekee vapaaehtoistyötä saattohoito-osastolla.

Kun Markku Nuutinen, 59, oli kaksi vuotta sitten syksyllä työttömänä, hänen mielessään heräsi ajatus tehdä jotain toisten hyväksi. Mutta oli epäselvää, mitä se voisi olla.

Pian hän huomasi lehdestä tiedon kurssista, jolla koulutettaisiin saattohoidon vapaaehtoisia. Tehtävä, jossa hän keskustelisi elämänsä viime vaiheita elävän ihmisen kanssa, alkoi tuntua tärkeältä ja hyödylliseltä.

Nuutinen ei miettinyt ilmoittautumistaan pitkään.

– Ajattelin, että katson, pääsenkö mukaan. Kun kävin haastattelussa, en ollut ollenkaan varma, läpäisinkö sen.

– Joskus kaksi- tai kolmekymmentä vuotta aikaisemmin en olisi kiinnostunut tällaisesta tehtävästä. Olin nuorena ujo, arka ja hiljainen. Pelkäsin kuolemaa. Sitä, että kaikki häviää.

Katriinan sairaalan osasto 5

Iän karttuminen ja elämänkokemus ovat muuttaneet Markku Nuutista. Vuosikymmenten mittaan oma äiti on kuollut, kuten myös muita omia ja vaimon sukulaisia ja ystäviä.

– Olen oppinut ymmärtämään, että kuolema kuuluu elämään siinä missä syntymäkin. En enää ajattele kuolemaa kauhunsekaisesti.

Nuutinen teki puhelinmyyntityötä parikymmentä vuotta.

– Menestyin, vaikken aina pitänytkään työstä. Jostakinhan leipä piti saada. Tyrkytin aikani rompetta ja olin riesana ihmisille. Nyt on minun aikani kuunnella.

Puhelinmyyntityössä Nuutinen pääsi eroon liiallisesta arkuudesta. Se opetti myös siirtymään tunnetilasta toiseen. Ikävän ja ilkeän kohtelunkin jälkeen oli aloitettava seuraava puhelu hyvillä mielin.

Vapaaehtoistyön kurssilla Nuutinen tutustui Katriinan sairaalan osasto 5:een.

– En ennen kurssia tiennyt, että saattohoitoa annetaan muuallakin kuin siihen erikoistuneissa yksiköissä kuten Terhokodissa.

Nuutinen pitää hyvänä, että hän aloitti vapaaehtoistyön osastolla heti kurssin päättymisen jälkeen.

– Mitä pitempi aika kurssista olisi kulunut, sitä suuremmaksi olisi ehkä noussut kynnys aloittaa.

Vapaaehtoiset käyvät juttelemassa etenkin niiden kanssa, joiden luona omaisia tai ystäviä käy vain vähän tai ei ollenkaan.

– En mene osastolle summamutikassa, vaan henkilökunnalta saamani vihjeen mukaisesti tapaamaan tiettyä ihmistä. Tavakseni on tullut kulkea joka kerta osaston kanslian kautta. Katriinaan on helppo mennä, kun tiedän systeemit ja pelisäännöt. Hoitajat ja lääkärit ovat tuttuja.

Puheet vievät monesti muistoihin

– Henkilökemiat vaikuttavat tietenkin siihen, miten keskustelu sujuu. Kukaan ei ole vielä toistaiseksi kieltäytynyt tapaamisesta, Markku Nuutinen kertoo vapaaehtoistyöstään Katriina sairaalassa.

Joskus joku on kysynyt, edustaako hän jotakin uskontoa.

– Siihen vastaan, ettei kyse ole sellaisesta. Voimme jutella asioista, jotka kiinnostavat häntä.

Sitten Nuutinen saattaa kysyä, mistä päin puhekumppani on kotoisin.

– Jos hän kertoo tulevansa Itä-Suomesta, kerron, että sieltähän minäkin, maalaispoika Joensuun seudulta. Jos toinen tulee Länsi-Suomesta, olen matkaillut sen verran, että voin muistaa paikkakunnan torin tai kirkon, ja niin keskustelu pääsee alkuun.

Nuutisen mukaan saattohoito-osastolla jutellaan aivan tavallisista asioista.

– Moni seuraa televisiosta maailmanmenoa, vanhoja kotimaisia elokuvia tai vaikka urheilua. Muutamat lukevat lehtiä, ja jotkut jaksavat keskittyä kirjoihinkin.

Puheet vievät monesti muistoihin: lapsuuteen ja nuoruuteen, työhön ja perheeseen. Pintaan voi nousta myös elämäniloa ja leikinlaskua.

– Vakavasti sairaat ovat yllättävän tavallisia, henkisesti tasapainoisia ja toiveikkaita ihmisiä. Jos toinen ei makaisi sängyssä, ei voisi tietää, että hän on kuolemansairas.

– Osastolla ei juurikaan kuule valitusta. Sitä kuulee enemmän esimerkiksi liikennevaloissa ja kaupan kassajonoissa.

Tapaamisen lopussa Markku Nuutinen kysyy, voiko tulla uudelleen. Se ei tietenkään merkitse, että potilas olisi vielä seuraavan kerran tavattavissa. Nuutinen puolestaan lupaa tulla uudelleen viikon tai kahden kuluttua.

– Pidän lupaukseni, vaikka en sovikaan tapaamispäivää ja tarkkaa aikaa.

Kiitollisuutta oppimassa

Kahden vuoden aikana Markku Nuutinen on käynyt tapaamassa yli kymmentä potilasta. Pisin keskustelusuhde on kestänyt yhdeksän kuukautta ja lyhin yhden tapaamisen.

Tapaaminen voi kestää parista kymmenestä minuutista tuntiin.

– Joskus vain istun hetken hiljaa vierellä. Jos toinen sanoo olevansa väsynyt ja haluavansa levätä, lähden pois. Olisi hyvä, että olisi aina herkkyyttä huomata toisen tilanne.

Kokemuksen karttuessa Nuutinen on huomannut, että uskonnon lisäksi on muitakin aihepiirejä, joissa hän ei ole aloitteellinen.

– En kerro mielipiteitäni politiikasta. En kysele toisen sairaudesta tai hänen ajatuksiaan kuolemasta, en myöskään hänen perhesuhteistaan. Kuuntelen kyllä, jos toinen haluaa kertoa.

Nuutinen pitää vapaaehtoistyötään kutsumustyönä. Se antaa hänelle paljon.

– Tapaan mielenkiintoisia ihmisiä. Saan uudenlaista elämänkokemusta ja -näkemystä. Opin kiitollisuutta sekä arvostamaan elämäni hetkiä.

– Jotkut ryhtyvät tekemään niin monia vapaaehtoistöitä, että palavat niissä loppuun. Olen ajatellut, että minulle riittää yksi.

Jaksamista auttaa se, että vapaaehtoistyöntekijät voivat jakaa kokemuksia kerran kuukaudessa kokoontuvassa ryhmässä. Toisten vapaaehtoisten lisäksi siihen kuuluu sairaalapappi, osastonhoitaja ja toisinaan lääkärikin.

– Pidämme kiinni vaitiolovelvollisuudesta. Emme esimerkiksi kerro ihmisistä nimillä.


Vapaaehtoiseksi saattohoitajaksi

Vantaalla etsitään vapaaehtoistyöntekijöitä saattohoitoon. Siitä kiinnostuneille järjestetään koulutusta tiistaisin 4.2, 11.2, 25.2. ja 11.3. sekä keskiviikkona 19.3. klo 17.30–19.30 Myyrinkodissa ja Katriinan sairaalassa. Lisäksi viikolla 10 toteutetaan harjoittelu sekä opintokäynnit.

Kouluttajina toimivat sairaalapastorit Leena Heinonen ja Pirjo Vatanen, osastonhoitajat Päivi Selvarajan ja Katja Blomberg, lääkäri Sirpa Sairanen, saattohoidon vapaaehtoistyöntekijä sekä erityisasiantuntija Anne Aaltio Vantaan vanhus- ja vammaispalveluista.

Ilmoittautumiset 23.1. mennessä viksu@vantaa.fi tai Terhi Hautamäki p. 09 839 354 11 (ma–pe). Lisätietoja Päivi Selvarajan p. 050 312 2014. Kaikki ilmoittautuneet haastatellaan viikoilla 4 ja 5.

Jaa tämä artikkeli: