”Oman” uskon opetus pois koulusta
Opetusneuvos Veikko Pöyhönen (K&k 26.8) vastaa Anu Koikkalaisen (K&k 12.8) kirjoitukseen uskonnonopetuksesta. Hän pitää nykyjärjestelyä ’’sivistysvaltion arvon mukaisena’’.
Tunnustukseton oman uskonnon opetus on jo terminä hämmentävä, sillä ”omaa” uskontoa käsitellään eri näkökulmasta ja eri keinoin kuin muita uskontokuntia. Tilanteesta, jossa yksi uskonto on ”oma” ja muut vieraita, ei voida puhua tunnustuksettomuudesta. Pidän kysymystä erityisen oleellisena ala-asteen opetuksessa ja opetusmateriaalissa.
Onko oikeus saada oman uskontokunnan mukaista uskonnonopetusta koulussa perusteltu, ja kuinka se sovelletaan tunnustuksettomuuden vaatimukseen? Kuten Koikkalainen kirjoittaa, lapsikaste on vanhempien, ei lapsen, valinta. Näin ollen voidaan olettaa heillä olevan halua ja resursseja lapsen uskonnolliseen kasvatukseen.
Filosofian ja etiikan perustiedot auttavat analysoimaan ja kyseenalaistamaan, mikä on erittäin tärkeää moniarvoisessa maailmassa. Uskontotietoon tai elämänkatsomustietoon voidaan liittää hyvin monenlaista sisältöä, jonka tulisi joka tapauksessa tähdätä yleissivistykseen. Eri uskonnonopetusmalleja vertailtaessa tämän tulisi olla ensisijainen tavoite.
Uskonnonopetus on kielletty kouluissa Yhdysvalloissa ja Ranskassa. En näe perusteltuna liittää positiivista oikeutta oman uskon opetukseen sivistysvaltion määritelmään, sillä jo lähialueillamme suhtautuminen uskonnon opetukseen on monimuotoista. Ennemmin painottaisin opetuksen järjestämistä sivistystä edistävällä tavalla.
Jaa tämä artikkeli: