Miljoonakaupungin vanhempia. Nairobilaiset Irene Gesimba, Jotham Opiyoi ja Anne Kanene keskustelevat kenialaisesta lapsuudesta Nairobin keskustan Uhuru-puistossa,. Kuva: Sammy Makokha
"Yläluokan lapsista tulee lihavia ja heikkoja" – Keniassa lapsuus riippuu yhteiskuntaluokasta
Kaksi kenialaista ja yksi suomalainen juttelevat lastenkasvatuksesta Keniassa. Millaista on olla lapsi nyky-Nairobissa?
Irene Gesimba, 35, on liikenainen ja 13-vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Hän on asunut Nairobissa 15 vuotta. Hänen yrityksensä valmistaa koulupukuja ja työasuja.
Jotham Opiyoi, 33, on tilintarkastaja ja kirjanpitäjä. Hänellä on työssä käyvä puoliso sekä kuusi- ja kolmivuotiaat lapset. Hänkin on muuttanut Nairobiin noin 15 vuotta sitten.
Anne Kanene on Pelastakaa Lapset -järjestön suomalainen työntekijä. Hän on elänyt Keniassa kahdeksan vuotta. Hänellä on 19-vuotias adoptoitu tytär ja sambialainen mies.
Lapsia saatetaan ja kuljetetaan kouluun
Mikä on mielestänne hyvää nykylapsuudessa Keniassa?
Irene Gesimba: Hyvää ovat monet koulutusvaihtoehdot. Vanhemmat voivat valita: yksityinen vai julkinen, sisäoppilaitos, kansainvälinen, uskonnollinen vai ei-uskonnollinen koulu.
Jotham Opiyoi: Koulutusjärjestelmämme on Itä-Afrikan paras! Jo päiväkodissa kolmivuotiaat opettelevat kirjaimia ja numeroita babyluokalla. Jos haluaa lapselleen hyvän elämän, on hankittava täydellinen koulutus.
Anne Kanene: Minusta hyvää Keniassa on se, ettei kasvatus ole vain vanhempien varassa. Sukulaiset osallistuvat siihen.
IG: Juuri niin! Loma-aikoina lapset lähetetään maaseudulle isovanhempien luo oppimaan, mitä on afrikkalainen kulttuuri ja maanviljelys. Emme halua, etteivät lapset erota vuohta lehmästä. Yhteydet maaseudulle ovat edelleen vahvat. Kirkot antavat lapsille loma-aikoina kasvatusta sukupuoli- ja päihdeasioista.
– Jotham Opiyoi, 6- ja 3-vuotiaiden lasten isä
AK: Keniassa lapsille opetetaan hyviä tapoja ja aikuisten kunnioittamista. Meillä tämä on ehkä unohtunut.
JO: Ero entiseen on suuri. Ennen lapsilla oli paljon velvollisuuksia koulussa: piti siivota, tuoda polttopuita, hoitaa taimia. Kouluihin käveltiin pitkät matkat. Nykyään jopa julkisiin kouluihin on bussikuljetus. Lasten turvallisuuteen kiinnitetään paljon huomiota. Heitä viedään ja haetaan, sillä enää ei voi olla huoleton. Lapsi voidaan vaikka siepata.
AK: Nykyään ylikorostetaan koulumenestystä. Parhaiden nimet julkistetaan sanomalehdissä. Kyseenalaistan tämän! Ei lasten hyvinvointi riipu vain koulunumeroista. Perustuslaissa on kielletty lapsiin kohdistuva väkivalta, mutta 70 prosenttia pojista ja 60 prosenttia tytöistä on kokenut väkivaltaa, kolmannes tytöistä seksuaalista väkivaltaa. Ruumiillinen kuritus on edelleen yleistä kotona ja kouluissa.
IG: Tuo on totta.
Moderni isä osallistuu lastenhoitoon
Jotham Opiyoi: Lapsuus riippuu yhteiskuntaluokasta. Kenian yläluokka ei ole enää afrikkalaista. Eliitin lapsi saa kaiken mitä haluaa, paitsi läheisyyttä. Supermarketissa lasta työnnetään vaunuissa, ei kanneta sylissä. Yläluokan lapsista tulee lihavia ja heikkoja. Ja kun he menevät kansainvälisiin kouluihin, he vieraantuvat kulttuuristamme kokonaan.
Sen sijaan keskiluokan lapset kasvavat hyvin ja oppivat nopeasti. Slummeissa taas lapset jäävät pienikokoisiksi. He nukkuvatkin missä sattuu. Koulussa eteneminen on vaikeaa.
Tytöillä on kotona paljon tehtäviä, mutta poikien ei tarvitse tehdä mitään."
– Irene Gesimba, 13-vuotiaan pojan yksinhuoltaja
AK: Haluan korostaa, että monet köyhät huolehtivat lapsistaan erittäin hyvin. Hoiva vaikuttaa myös aivoihin, koko kehitykseen.
IG: Ryhdyin yrittäjäksi juuri voidakseni olla lapseni kanssa enemmän kotona. Yleensä vain äiti on lasten kanssa. Miehen kuuluu työskennellä kovasti perheen hyväksi ja usein hän tulee myöhään kotiin. Jos ilta on kulunutkin kaverien kanssa, sitä ei kerrota kotona.
AK: Miten saamme isät mukaan lasten kasvatukseen? Laiminlyönti on hyvin yleistä.
IG: Tytöillä on kotona paljon tehtäviä, mutta poikien ei tarvitse tehdä mitään. He voivat kokea itsensä ulkopuolisiksi, hylätyiksi. Isääkään ei usein ole.
JO: Minä teen kotona kaikkea, kannan lapsia, olen lasteni kanssa paljon. Ja mies on perheen pää – epäilemättä! Keniassa poika tietää olevansa poika ja tyttö olevansa tyttö. Se kuuluu kulttuuriimme.
Suurperheessä piti kilpailla huomiosta
Irene Gesimba: Meitä oli 11 lasta. Oli kilpailtava toisten kanssa. Minä taas voin antaa lapselleni kaiken, hän on huippukoulussa. Voin myös antaa hänelle moraalin ja kurin uskonnollisen taustani ansiosta. Helluntaikirkko on tärkeä kasvattaja pojalleni.
JO: Meitä oli yhdeksän lasta. Teimme kaikki paljon kotitöitä. Sain hyvän opin: jos haluaa jotain, on tehtävä paljon työtä.
AK: Minä olen Pohjois-Karjalasta. Äiti jäi neljän lapsen kanssa leskeksi. Kotona ei ollut juoksevaa vettä, mutta meillä oli aina puhtaat vaatteet. Oli turvallista. Jos koulu olisi maksanut, en olisi ikinä päässyt kouluun.
IG: Yksi asia unohtuu usein: lapsemme ovat kovin stressaantuneita. Opettajat kuulustelevat, vanhemmat vaativat. Lasten stressi purkautuu koulun päättyessä, ja monet alkavat käyttää huumeita.
Vanhemmat painostavat lapsiaan halutessaan heille parasta. Lasten täytyisi edes jossain saada vapaasti ilmaista tunteitaan. Vanhemmat tarvitsisivat oppaita lasten kuuntelemisesta.
AK, JO: Samaa mieltä! Aikuisten pitäisi oppia kuuntelemaan lapsia.
Kirjoittaja kävi maaliskuussa Keniassa ulkoministeriön toimittaja-apurahalla.
Jaa tämä artikkeli: