Kokenut kaksikko. Isä Heikki ja poika Lasse Kurkela viettävät suuren osan vapaa-ajastaan luonnossa. Kuva: Jukka Granstrom

11-vuotias Lasse tähtäilee petoeläimiä korpien kätköissä

Harva aikuinenkaan on ollut silmätyksin niin monen Suomen luonnonvaraisen pedon kanssa kuin Lasse Kurkela.

• 13.04.2015 16:20
• Elina Raunio

Metsään marssivat hahmot ovat mainio näky. Pidempi ja lyhyempi ovat pukeutuneet täsmälleen samoin, ja molemmilla keikkuu kaulallaan vakuuttavan kokoinen kamera.

49-vuotias Heikki Kurkela ja hänen 11-vuotias poikansa Lasse kulkevat poluilla tottuneen reippaasti.

"Lasse on tuotu tänne monta kertaa jo ennen kuin hän oppi kävelemään", Heikki Kurkela kertoo.

Villa Elfvikin luontotaloa ympäröivät metsät ja Laajalahden ranta Espoossa ovat lähellä Kurkeloiden kotia. Tänne kaksikko ehtii isän työpäivän ja pojan koulupäivän jälkeen arki-iltanakin.

Ahkera luontoharrastus ei haittaa koulunkäyntiä, päinvastoin.

"Biologia oli viime todistuksessa kymppi", Lasse myöntää kysyttäessä.

"Niin olivat myös matikka, englanti ja käsityö. Tähtään siihen että kevättodistuksessa historiakin olisi kymppi."

Opintonsa hoitavalle nuorelle miehelle irtoaa tarvittaessa koulusta perjantain verran vapaata, jos Kurkeloilla on mielessään pitkän viikonlopun mittainen luontoretki.

"Vaimoni Sari on joskus mukana, ja erityisesti nuorempana nyt 19-vuotias Anni tykkäsi myös kulkea ja kuvata. 16-vuotias Tommi lähtee usein matkaan, mutta monesti reissaamme myös Lassen kanssa kaksistaan. Retket ovat kiireetöntä laatuaikaa lasten kanssa", Heikki Kurkela sanoo.

Hukkareissut tuottavat palkintoja

Korpien kätköissä Kurkelat kuvaavat luontoa villeimmillään. Heillä on tuhansia kuvia linnuista ja nisäkkäistä, mutta myös harvemmin näyttäytyvistä pedoista.

"Muistan miten jännää oli 6-vuotiaana herätä piilokojussa yöllä kuvaamaan ahmoja", Lasse kertoo.

Yksi haastavimmista kuvauskohteista ovat sudet, mutta niitäkin on tallentunut kaksikon kameroihin lukuisia.

"Me teemme kirjaimellisesti hukkareissuja", Lasse veistelee.

Isä Heikki ja poika Lasse Kurkela viettävät suuren osan vapaa-ajastaan luonnossa. Kuva: Jukka Granstrom

Hän on taltioinut niin upeita otoksia, että niitä on noteerattu luontokuvakilpailuissa kansainvälisestikin. BBC:n -kilpailussa hänet palkittiin 9-vuotiaana komeasta susikuvastaan sekä harakan ja ahman yhteispotretista.

"Nuori palkittu sai ottaa juhlatilaisuuteen seuralaisen, joten minäkin pääsin matkustamaan Lontoon luonnontieteelliseen museoon", ylpeä isä virnistää.

Osa valtavasta kuvakokoelmasta on katseltavissa Lassen nettisivuilla sekä Facebook-sivulla.

Kurkelat pyrkivät saamaan kuviinsa mahdollisimman aidon tilanteen. He saattavat tutkailla eläinten puuhia pitkään ennen kuin päättävät tarkemman kuvauskohteen. Niinpä samaan kuvaan on mahtunut jopa emokarhu neljän pentunsa kanssa. Heikki Kurkela kertoo että toisinaan kuvauskohteet tulevat liiankin lähelle.

"Kerran jouduin tökkäämään karhunpentua sormella nenään, kun se alkoi liian innokkaasti retuuttaa kangaspussissa ollutta kameran objektiivia."

Karhua ei tarvitse kauhistua

Erään kerran isä testasi pojan hermoja. Kaksikko tarpoi piilokojulta pitkää matkaa takaisin autolle. Samassa maastossa he olivat vain puoli tuntia aiemmin kuvanneet susilaumaa, ja alueella liikkui myös karhuja.

"Isä kysyi mitä tekisin, jos nyt tulisi karhu vastaan. Sanoin että ottaisin tietysti kuvan", Lasse hekottaa.
 

Hän tietää, että petoeläimet ovat vaarallisia vain ollessaan "tosi, tosi, tosi nälkiintyneitä" tai jos ihminen vahingossa joutuu poikasen ja emon väliin.

Petojen näkeminen, saati niiden kuvaaminen läheltä vaatii kärsivällisyyttä ja pitkää hiljaisuutta.

"Erityisesti susi on niin älykäs, että se havaitsee ihmisen jo kaukaa, vaikka kuinka hiljaa yrittäisi olla", Kurkelat tietävät.

Pirttivaarassa he tapasivat 84-vuotiaan mummon, joka oli hiukan kateellinen siitä että he olivat saaneet nähdä metsän petoja.

"Rouva ei itse ollut nähnyt susista vilaustakaan, vaikka oli asunut niiden keskellä korpimökissä koko pitkän ikänsä. Karhuista hän oli havainnut vain tassunjälkiä pihassaan", Heikki Kurkela muistelee.

Uivelo ujostelee kuvaajaa

Jatkamme matkaamme espoolaismetsässä. Puroa ylittäessämme puhumme alueella asustavista viitasammakoista, mutta varsinainen yllätys odottaa meren rannassa.

"Uiveloita! Lasse, tule katsomaan!"

Pohjoinen lintuparvi on pysähtynyt muuttomatkallaan huilaamaan Laajalahdelle, ja tapaus saa Kurkelat kiikaroimaan innokkaina.

Korkea rantaruovikko estää harvinaisten vieraiden valokuvaamisen.

"Ei se haittaa. Myös muistikuvat ovat arvokkaita", Heikki Kurkela sanoo.

Kuvauskalusto on kaksikolla yhteiskäytössä, mutta parempi objektiivi kiinnitetään useimmiten Lassen kameraan.

"En tajua miksi lapselle pitäisi antaa huonommat välineet. Kunnon kalustolla innostuskin kasvaa paremmin", isä-Kurkela perustelee, ja poika nyökkää pontevasti.

"Sitäpaitsi Lasse on meistä se parempi kuvaaja. Hän tähtää ja laukaisee nopeasti ja varmasti. Silmän ja käden koordinaatio on harjaantunut tietokonepeleissä."

Synttärit norppien seurassa

Toukokuun puolivälissä Lasse täyttää 12 vuotta ja juhlii synttäreitään kuuttien kanssa.

"Meille on tullut jo perinteeksi mennä silloin Saimaalle kuvaamaan norppia", poika kertoo, ja kehuu vuolaasti paikallista eräopasta.

"Hän tosiaan osaa asiansa! Me liu'umme veneellä moottori sammutettuna ja hän kuiskaa, että seuraavan kiven takana se norppa yleensä pötköttelee. Ja siellä se myös on. Ekalla kerralla tuijotin kalliota varmaan viisi minuuttia enkä silti nähnyt norppaa. Se maastoutuu tosi tehokkaasti."

Lasse on nähnyt ja kuvannut myös suloisia kuutteja, ja seurannut niiden hauskaa kalastusta, joka saa pikkukalaparvet pomppimaan villisti.

"Saimaannorpat ovat suosikkieläimiäni. Tahtoisin vielä nähdä myös virtahepoja ja maitovalaita."

Pienen retkemme päättyessä luontotalon parkkipaikalle Lasse nykäisee isäänsä hihasta:

"Pohjois-Norjaan olisi kiva taas päästä kaskelotteja kuvaamaan."