— On Irja Liisan tapaista, että hänen pihassaan on yhä hiekkalaatikko ja leluja, vaikka omat lapset ovat aikuistuneet ja lapsenlapsetkin ovat jo isoja, Sini Alén kuvailee hänen ja Tuu Labyan yhteisestä kummitätiä Irja Liisa Suonpäätä.
13 × kummi
Ensimmäisen kummilapsensa Irja Liisa Suonpää sai 1950-luvulla, viimeisimmän viime vuonna.
Vuosi sitten Irja Liisa Suonpäätä, 72, vastaan tuli Korson kirkolla tuttu pappi sylissään pieni vauva. Kaksikkoa tervehtiessään Irja Liisa kysäisi, kuka vauva oikein oli, ja pappi kertoi vauvan tarinan.
Myanmarilaisen äidin ja pakolaispassilla Suomessa asuvan isän Suomessa syntynyt vauva olisi haluttu liittää kristillisen seurakunnan jäseneksi. Kastetta ei kuitenkaan voitu toimittaa, koska lapselle ei ollut kummeja.
Saman tien pappi kysyi, rupeaisiko Irja Liisa kummiksi. Se sopi hyvin hänelle, jo ennestään moninkertaiselle kummitädille. Toiseksi kummiksi Irja Liisa kysyi ystävärouvan naapuristaan.
Nikinmäessä pitkään asunut Irja Liisa Suonpää on peruskorsolainen.
Irja Liisa, o.s. Alén, syntyi vuonna 1939.
— Irja oli 1930- ja 1940-luvun taitteen muotinimiä. Kastetilaisuudessani kummina oli joku naapurin rouva, mutta hänestä minulla ei ole mitään muistikuvia.
Seuraavana kesänä, kun talvisodan jälkeen oli tullut rauha, Irja Liisa sai kummilusikan.
— Lapsuuteni tavaroista on jäljellä vain vähän, kummilusikan lisäksi yksi nukke ja yksi nalle.
Sodan jatkuessa Irja Liisa lähetettiin viisivuotiaana turvaan Ruotsiin. Siellä hän oli puolitoista vuotta.
— Sen jälkeen olin jotenkin erilainen lapsi.
Irja Liisa yritti myöhemmin selvitellä sota-arkistosta, mitä aikoinaan oikein tapahtui. Sieltä ei löytynyt muuta tietoa kuin hänen lähtö- ja paluupäivänsä.
— Palasin Ruotsista 15.8.1946. Kävin 1950-luvulla katsomassa vanhaa tätiä, jonka luona olin. Hän kuoli pari vuotta myöhemmin.
Kun Irja Liisan vanhemmat muuttivat Helsinkiin, tytär jäi asumaan Korson Leppäkorpeen isonveljensä Kalevi Alénin luo. Sieltä oli helppo kulkea Keravalle, jossa Irja Liisa oli aloittanut keskikoulun. Myöhemmin hän kävi iltaoppikoulua Helsingissä.
Rippikoulu olisi ollut mahdollista käydä koulun yhteydessä Keravalla. Irja Liisa halusi olla itsellisempi ja käydä rippikoulunsa Helsingissä. Kallion seurakunta oli luonnollinen valinta, olihan Irja Liisa siellä virallisesti kirjoilla vanhempiensa kanssa.
Pari vuotta rippikoulun jälkeen Irja Liisa sai ensimmäiseksi kummilapsekseen veljensä Kalevin lapsen.
— Kalevi oli hyvä isoveli. Hän oli minulle melkein kuin isä, ja hyvä ystävä ja paras toveri sitten myöhemmin, kun me molemmat olimme mukana Vantaan kunnallispolitiikassa.
— Minulle oli tärkeätä, että sain Sinikan kummilapsekseni. Uumoilin näet, että jään koko iäkseni vanhaksi piiaksi.
23-vuotiaana Irja Liisa sai lisää kummilapsia.
— Kummityttöni Jaanan äiti on ystäväni noilta ajoilta. Myös kummityttöni Tuulan äiti oli ystäväni, mutta hän kuoli vuosia sitten. Molemmat kummitytöt täyttävät tänä vuonna 50 vuotta.
Päivi on Irja Liisan kummilapsista seuraava, mutta hänen tarinansa on varsin erilainen.
— Päivin äiti oli kysellyt, kuka voisi opettaa hänen tyttärelleen matematiikkaa, ja ystäväni oli neuvonut kääntymään minun puoleeni. Käydessään luonani tunneilla Päivi kertoi olevansa rippikoulussa. Hän kysyi, ryhtyisinkö kummiksi, kun häntä ei ollut aikaisemmin kastettu.
— En tietenkään voinut olla sylikummina Päiville, eihän viisitoistavuotiasta voi enää pitää sylissä. Kastetilaisuus on jäänyt mieleeni hyvin erityisenä. Päivin kanssa pidämme edelleenkin yhteyksiä.
Lisää kummilapsia Irja Liisa sai vuosien mittaan ystävien ja naapurien lapsista. Vastoin odotuksiaan hän löysi miehen, avioitui Matti Suonpään kanssa ja asettui asumaan Nikinmäkeen. Perheeseen syntyi kolme tytärtä. Heitä hoitaakseen Irja Liisa jätti vakinaisen virkansa valtion puhelinkonttorissa.
— Olin koulun johtokunnan jäsen, ja kun kerran koululta puuttui opettaja seuraavaksi aamuksi, lupasin mennä nuorimman lapseni kanssa pelastamaan tilannetta.
Opettajansijaisuuksista tuli Irja Liisan työ. Hän teki niitä etenkin Mikkolan ja Jokivarren kouluissa.
Irja Liisan ollessa viisikymppinen häntä pyydettiin sylikummiksi Lauralle. Lauran äiti oli ollut lapsena paljon Suonpäillä, oman tyttöjoukon jatkona.
Myöhemmin entinen työtoveri, josta oli tullut uusperheen isä, halusi Irja Liisan kummiksi Lauri-pojalleen.
— Silloin olin ensimmäistä kertaa tilaisuudessa, jossa isä piti lastaan kasteella. Sanailinkin hänelle myöhemmin, että oli kyllä itsekkyyden huippu viedä kummilta oikeus olla sylikummina.
Tänä keväänä Irja Liisa kävi Ateneumin Carl Larsson -näyttelyssä useammankin kerran.
— Vein sinne joitakin kummilapsiani. Lauri kysyi, kävisikö päinsä, että myös hänen kaverinsa pääsisi mukaan. Kävihän se.
— Näyttelyissä käydessämme saatan kehottaa lapsia etsimään teoksen, joka tuo heille hyvää oloa. Ajattelen, että jokaisen lapsen pitäisi saada kokea hyvän olon hetkiä.
Irja Liisan mielestä vuosia sitten julkaistu kirja Tunnetko? Lasten Ateneum on maailman paras kirja. Se neuvoo tutustumaan Ateneumin perusnäyttelyyn erilaisia reittejä pitkin. Tarjolla on esimerkiksi iloisten ja surullisten kuvien reitit.
Kirjat ovat kuuluneet olennaisesti Irja Liisan ja kummilasten suhteeseen.
— Olen antanut kirjoja lahjaksi niin usein, että joku on kysynytkin, minkä kirjan hän nyt saa. Minulla itselläni oli lapsena Jeesus-lapsi-kirja. Siitä tuli uusia painoksia niin, että sain annetuksi sen varmaan ainakin kymmenelle lapselle.
Joillekin kummilapsilleen hän on antanut kasteen yhteydessä Lapsen oman katekismuksen.
Varsinkin poikien yksi suosikki on ollut Sakari Topeliuksen Sampo Lappalainen. Myös Bernadetten Varenka-kirja sekä luontokirjat ovat kuuluneet kummin lahjavalikoimaan.
— Aikuisille kummilapsilleni en ole antanut lahjoja, mutta heille, samoin kuin muillekin kummilapsille lähetän kortteja. Nimipäivät on helpompi muistaa kuin syntymäpäivät, kun ne ovat kalenterissa.
Irja Liisan apuvälineisiin kuuluu syntymäpäiväkirja, josta löytyvät kaikkien tiedot. Lisäksi hänellä on seinällään kuvat niistä kummilapsista, jotka ovat hänelle kuvansa antaneet. Kuvaseinää katsoessaan kummitäti voi muistella jokaista kummilastaan päivittäin.
— Ehkä tärkeintä kummina olossa on läheisyys. Se, että saa rakastaa kummilastaan niin paljon kuin jaksaa. Häneltä ei voi eikä saa vaatia vastarakkautta. Tietenkin toivoa voi.
Kummilapsiaan Irja Liisa on vienyt paikkoihin, jotka kiinnostavat häntä itseäänkin, kuten elokuviin, eläinmuseoon, luontoretkille ja konsertteihin.
— Monipuolisesti lahjakas kummityttöni Anna laulaa kuoroissa ja on kutsunut minua konsertteihinsa.
Kävelyllä ja syömässä voi käydä yhtä hyvin isomman kuin pienemmän kummilapsen kanssa.
— Olen ekoihminen, ja yritän selvitä mahdollisimman pienellä hiilijalanjäljellä. En halua tuhlata rahaa turhiin tavaroihin, mutta en pihistele, kun menen lapsen kanssa syömään.
Irja Liisa toimi pitkään luottamustehtävissä, kaupunginvaltuustossa ja kirkkoväärtinä. Täytettyään 60 vuotta hän jätti ne tehtävät.
— Ajattelen, että tässä iässä on aika keskittyä palvelemaan lähimmäistään aivan konkreettisesti ja päättää vain omista, eikä koko maailman asioista. Kun juoksin kokouksissa, Matti huolehti kotiasiat. Nyt minä voin vuorostani hoitaa niitä.
Nuorimman kummilapsen Tuun ja Irja Liisan retkikohteita on vielä vähän varhaista arvuutella. Mutta yhden asian kummitäti lupaa.
— Jos olen vielä voimissani, kun Tuu aloittaa koulun, pidän huolen siitä, että hän saa hyvän alun koulutielleen.
13 kummilasta
Sinikka (Sini) 1957
Kirsi 1958
Jaana 1962
Tuula 1962
Päivi 1963
Eero 1966
Heljä 1970
Jan 1982
Anna 1984
Kimmo 1986
Laura 1990
Lauri 2004
Tuu 2011
Luontoretket ovat jääneet mieleen
Irja Liisa Suonpää on Sini Alénin täti ja kummitäti. Lapsena Sini kutsui kummitätiään Kiiaksi, kun ei vielä osannut sanoa Irjaa.
— Jos ja kun kummin tehtävä on pitää huolta kristillisestä kasvatuksesta, täytyy sanoa, että Irja Liisa on hoitanut sen hyvin, Sini Alén kertoo kotonaan Koivukylässä.
Kummitäti vei Sinin lapsena usein Korson kirkkoon. He kävivät joskus myös katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa.
— Niiden kokemusten perusteella sain hyvän kuvan kirkosta. Ehkä olennaisempaa kuitenkin oli, että Irja Liisa näytti teoillaan, miten kristitty ihminen huolehtii toisista.
— Jokaisen ja etenkin lapsen perustarve on tulla kuulluksi. Silloinkin kun vanhemmat ovat töissä tai väsyneitä ja kiireisiä. Kummitädillä oli aina aikaa minulle. Hän välitti ja oli kiinnostunut. Koin, että olen arvokas ja hyväksytty sellaisena kuin olen.
Kokemus pätee yhä.
Parikymppisenä Irja Liisa asui vanhempiensa kanssa Alppilassa, mutta kävi usein Sinin kotona yökylässä.
— Kun yhtenä maanantaina olin matkalla koulusta kotiin, ajattelin iloisena, että Irja Liisa olisi vielä meillä. Mutta hän seisoikin bussipysäkillä ja oli matkalla iltakouluunsa. Varmaan hän huomasi, kuinka pettynyt olin, kun sanoi, että lähdetäänkin yhdessä Tornikalliolle hiihtämään.
— Muutenkin täti vei usein luontoretkille. Tätä nykyä ja harrastan niitä itsekin ja vien myös työssäni lapsia luontoretkille viikoittain. Jo parikymmentä minuuttia ulkona luonnossa rauhoittaa kummasti, sanoo lastentarhanopettajana työskentelevä Sini Alén.
— On Irja Liisan tapaista, että hänen pihassaan on yhä hiekkalaatikko ja leluja lapsia varten, vaikka hänen omat lapsensa ovat aikuistuneet aika päiviä sitten, ja lapsenlapsetkin ovat jo isoja. Sille, joka rakastaa lapsia, näyttää niitä riittävän.
Käydään yhdessä perhekerhossa
Tuu — tai Tuukka Tuu niin kuin kummitäti Irja Liisa häntä kutsuu — syntyi Tuukan päivänä toukokuussa 2011. Vain pari viikkoa aikaisemmin Tuun vanhemmat olivat muuttaneet Hyvinkäältä Korsoon, jotta isän työmatka HK-ruokataloon olisi lyhyempi. Tuun isä Tulum Labya saapui Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 2006.
— Tiesin ennestään Tulumin ja olimme ehkä tavanneetkin Thaimaassa, kun hän kerran soitti ja kysyi puhelimessa, menisinkö naimisiin hänen kanssaan, ja minä lupauduin, kertoo Tuun äiti Naw Shwe War Than, joka on asunut Suomessa kaksi vuotta.
Pariskunta avioitui Bangkokissa. Shwe Warin mukana Suomeen muutti myös hänen kuolleen sisarensa poika, jonka hän oli adoptoinut.
Shwe Warin perhe on kristitty, ja hän halusi ehdottomasti saada lapsensa kastetuksi.
— Kunkin uskonto on mikä on. Minulle sopi, että Tuu kastetaan kristityksi, koska hänen äitinsä halusi sitä, sanoo Tulum, joka itse on buddhalainen.
Korson seurakunnan kautta Tuulle löytyi kaksi kummia, ja niin hänet voitiin kastaa viime vuoden elokuussa. Kastetilaisuudessa käytettiin kolmea kieltä: suomen lisäksi englantia ja burmaa. Suomeksi laulettiin Jumalan kämmenellä ja englanniksi Amazing Grace.
— Irja Liisa Suonpää on minun Vantaan-äitini. Viime vuonna kävimme yhdessä hänen kanssaan seurakunnan perhekerhossa Mikkolassa joka viikko. Ennen joulua kävimme myös Mikkolan koululla kuuntelemassa joululauluja, Shwe War kertoo ja toivoo, että Tuun vähän kasvettua hän pääsisi jatkamaan suomen kielen opintojaan.
Tuu ei vielä mieti kielen oppimista, mutta oppii suomen kieltä koko ajan. Hän tarttuu luottavaisesti Irja Liisan käteen ja menee syliin. He lähtevät kahdestaan Tuun kotipihalle leikkimään.
Jaa tämä artikkeli: