14.11. 2013: Arvokasta elämää kohti
Pääkirjoitus: Odotettu ja ennalta kohuttu Pekka Himasen työryhmän raportti ilmestyi viime viikolla nimellä Kestävän kasvun malli. Raporttia on enemmän lytätty kuin kehuttu, mutta se on kiinnostava puheenvuoro yhteiskuntapolitiikan päämääristä.
Laajan taloutta ja teknologian kehitystä koskevan analyysin jälkeen raportti pääsee lopussa arvoihin ja nostaa keskeiseksi tavoitteeksi elämän arvokkuuden (dignity) käsitteen. Arvokkuus voidaan raportin mukaan purkaa kolmeen kohtaan: elämän kunnioitus, luovuutena ilmenevä vapaus ja oikeudenmukaisuustavoitteesta nouseva välittämisen kulttuuri.
Kristillisen ihmiskäsityksen vinkkelistä raportin tavoiteasettelu kuulostaa hyvin terveeltä. Kristillinen käsitys ihmisestä painottaa jokaisen ihmisen elämän arvokkuutta sinänsä. Kyse on jokaisen ihmisen ainutlaatuisuudesta Jumalan luomana ja Kristuksen lunastamana, yksilönä. Ihmisen arvo ei riipu hänen hyötyarvostaan tuotantotalouden näkökulmasta eikä hänen ominaisuuksistaan tai ajatuksistaan, vaikka ne poikkeaisivat paljonkin valtavirrasta. Välittämisen kulttuurista käytämme kirkossa käsitettä ”lähimmäisyys”.
Arvot ovat kohdallaan, mutta käytännön työsarkaa riittää. Miten arvokas elämä toteutuu yksinäiselle vanhukselle, jota makuutetaan pitkäaikaisosastolla? Miten se toteutuu kymmeniä turhia työpaikkahakemuksia kirjoittaneelle, joka ei pääse edes haastatteluun? Miten käy sille, joka 55-vuotiaana ohjataan viidensien yt-neuvotteluiden jälkeen kassan kautta kortistoon, jotta firman niin sanottu tuloskunto säilyisi?
Ylen verkkosivuilla nimimerkki Sanna osuu ytimeen: ”Arvokas elämä tarkoittaa sitä, ettei yhdeltäkään ihmiseltä viedä omanarvontuntoa; ei vanhukselta, ei vammaiselta, ei työttömältä eikä muiltakaan. Muitten ryttääminen ja syyllistäminen on lopetettava.”
PS.
Raportin tiedotustilaisuudessa Himanen puhui arvoituksellisesti suomalaisten henkisestä kestävyysvajeesta. Ihmisen kestävyys on koetuksella, jos toivo arvokkaasta elämästä on hiipumassa. Epätoivo on umpikujaa ja yksinäisyyttä. Siihen voisi ensiavuksi käydä toinen ihminen, lähimmäinen.
Antti Kujanpää
Espoon tuomiorovasti
antti.kujanpaa@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: