24.10. 2013: Kiitos paljon
Pääkirjoitus: Kirkkoherrat asetetaan hoitamaan virkaansa niin, että yhteisessä jumalanpalveluksessa piispan johdolla koko seurakunta rukoilee seurakunnan johtajan puolesta. Tapiolassa juhlaa vietettiin puolitoista viikkoa sitten. Olen elänyt sen jälkeen tuon juhlan ilosta ja rukouksista.
Kirkon täydeltä ihmisiä eri puolilta Tapiolaa, Espoota, pääkaupunkiseutua ja ystävyysseurakunnista aina Unkarista asti tekivät juhlasta yhteisen. Kiitos paljon.
”Kiitos paljon” ovat Tapiolassa pitkään asuneen teologin, kirjailijan ja runoilijan Anna-Maija Raittilan (1928–2011) sanat, kun hän elämänsä viimeisinä vuosina ei juuri muuta pystynyt puhumaan. Hän kiitti niin pienistäkin palveluksista ja asioista, että minulle tuli häkeltynyt olo. En kokenut tehneeni mitään erityistä.
Anna-Maija Raittila oli kirkollisen kielen uudistaja. Hänen virsissään arjen sanoilla kiitetään ja ihmetellään Jumalan maailmaa. Minulle merkittävin Raittilan virsistä on virsi 428 ja sen säkeistö, jossa lauletaan:
Tässä valtakunnassa
ovat heikot vahvoja,
sairas terveen parantaa,
saaja auttaa antajaa.
Tämä säkeistö vaikutti minuun syvästi, kun mietin vuosia sitten elämäni suuntaa ja sitä, mihin Jumala minua kutsuu. Minun ei tarvitse olla täydellinen voidakseni hoitaa Jumalan antamaa tehtävää.
Jumala kutsuu tehtäviinsä niitä, jotka ovat Raittilan virren sanoin heikkoja, sairaita ja saajan puolella. Oman pienuutensa näkeminen antaa tilaa Jumalan suurille mahdollisuuksille.
Se, mikä on keskeneräistä ja haavoittunutta, muuttuu Jumalan koulussa uudeksi voimaksi. Jälkeenpäin voi huokaista ”Kiitos paljon”.
Ennen virkaanasettamisjuhlaa tapasin kirkolla Pikku-Liisan. Hän kysyi: ”Saako sinne juhlaan tulla arkivaatteissa?” ”Totta kai”, vastasin samassa hengenvedossa. Pikku-Liisa jatkoi: ”Ei minulla muita vaatteita olekaan.”
PS.
Kiitos hyvä Jumala, että sinun lähelläsi on tilaa jokaiselle. Kiitos, että kutsut meitä tekemään arjen keskelle juhlahetkiä toinen toisillemme, erityisesti heille, joilla ei ole arkivaatteitakaan.
Päivi Linnoinen
Kirjoittaja on Tapiolan seurakunnan kirkkoherra.
paivi.linnoinen@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: