null 6 000 asiakasta, 20 000 ateriaa

6 000 asiakasta, 20 000 ateriaa

  • Diakoniatyöntekijöitä on Helsingin suomenkielisissä seurakunnissa noin 100.
  • Säännöllisesti kokoontuvia ryhmiä oli viime vuonna 217. Diakoniatyöntekijät vetävät esimerkiksi sururyhmiä, päihdetyön ryhmiä, eläkeläispiirejä, omaishoitajien ja mielenterveyskuntoutujien ryhmiä sekä vammaisryhmiä. Niissä oli mukana yhteensä keskimäärin 1 955 ihmistä.
  • Diakoniaruokailuja järjestetään viikoittain esimerkiksi Alppilan, Meilahden, Myllypuron, Töölön, Vuosaaren ja Mikael Agricolan kirkolla. Ateria maksaa yleensä euron tai kaksi. Näihin ruokailuihin osallistuttiin viime vuonna noin 20 000 kertaa, osa ihmisistä säännöllisesti.
  • Diakonian vastaanotolla kävi 6 033 asiakasta. Asiakaskontakteja oli yhteensä 17 269. Valtaosa heistä, lähes 10 000, oli yksin asuvia. Yksinhuoltajaperheitä oli noin 2 800, kahden huoltajan lapsiperheitä lähes 1 400.
  • Taloudellisia avustuksia myönnettiin yhteensä 428 392 euroa. Ne voivat olla muutaman kympin osto-osoituksia lähiruokakauppaan tai isomman kriisin sattuessa annettuja kerta-avustuksia, joita haetaan yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa seurakuntayhtymän kriisirahastosta.
  • Kriisirahasto perustettiin laman jälkimainingeissa vuonna 1996. Se on tarkoitettu kriisi- ja katastrofiapuun, ruokapankkitoimintaan sekä työllistämiseen ja työttömien toiminnan tukemiseen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.