null 7.11. 2013: Ketterä kirkko?

7.11. 2013: Ketterä kirkko?

Pääkirjoitus: Pysyvyys kuuluu kyllä kirkkoon. Seurakunnat ovat ikuisuuden asialla, ja siksipä turha hötkyily ei kuulu asiaan. Kirkon sanoma armahtavasta Jumalasta on jotakin, mikä kestää ajasta aikaan.

Pysyvyyttä ei voi kuitenkaan pitää ohjenuorana kaikessa. Suuressa osassa kirkon hallintoa ja seurakuntien toimintaa historiallinen ulottuvuus ei ole tuhatvuotinen. Esimerkiksi nykyisen kaltainen lapsi- ja nuorisotyö on syntynyt ja kehittynyt 1960-luvulta alkaen. Musiikki on kuulunut seurakunnan elämään todennäköisesti aina, mutta seurakuntien muskaritoiminta on nykylaajuudessaan 2000-luvun lapsi. Se on esimerkki siitä, miten seurakuntien läsnäolo perheiden arjessa voi toteutua uudella tavalla.

Kaikkea toimintaa on hyvä tarkastella avoimesti. Asioita ei ole pakko tehdä siksi, että näin on ennenkin tehty. Sen sijaan on oltava kuulolla sen suhteen, missä kirkon työtä ja tukea nyt tarvitaan. Voimavaroja pitää suunnata sinne, missä taakat käyvät liian raskaiksi kantaa. Tärkeää on myös pitää huolta siitä, että seurakuntien toiminta on relevanttia kaikkien jäsenten kannalta.

Seuraavan vuoden aikana on hyvä mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuinka ketterästi seurakunnat jatkossa vastaavat ajan haasteisiin. Vuoden päästä isänpäivänä nimittäin valitaan seurakuntien päättäjät seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Seurakunnan 16 vuotta täyttäneet jäsenet äänestävät edustajansa päättämään, mihin ja millaisilla painotuksilla verovarat käytetään eli miten kirkon missio toteutuu tänä päivänä tässä kaupungissa.

Hyvä on muistaa sekin, että seurakuntaneuvostojen ja kirkkovaltuuston jäsenillä on vaikutusvaltaa myös laajemmissa kysymyksissä. Nämä luottamushenkilöt nimittäin valitsevat maallikkojäsenet kirkolliskokoukseen, joka päättää koko kirkkoa koskevista linjauksista.

PS.

Demokratian idea on, että päättäjät edustavat valitsijoiden näkemyksiä. Siksi hyvät vaalit edellyttävät laajapohjaista ehdokasasettelua. – Nyt on aika miettiä: Olisiko juuri sinulla tai lähipiirilläsi näky siitä, missä kohdin seurakunnan on oltava ketterä ja missä taas ikiaikainen?

Urpu Sarlin

Kirjoittaja on Essen päätoimittaja ja
Espoon seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö.
urpu.sarlin@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.