Köyhä hyväntekijä. Mathilda Wrede eli toisten hyväksi. Hänen oma elämänsä oli karun yksinkertaista. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Mathilda Wreden syntymästä.
Aatelinen ja vankien ystävä
Mathilda Wrede kunnioitti vankeja ja voitti karskienkin miesten luottamuksen.
Katajanokan vankilan vartijat estelevät, kun nuori Mathilda Wrede pyytää päästä tapaamaan tutkintavankia nimeltä Matti Haapoja. Tämä pelätty murhamies oli karannut Siperiasta, päätynyt Helsinkiin ja tappanut prostituoidun naisen.
Vaarallisena pidetyn vangin selliin ei nuorta naista uskallettaisi päästää yksin, mutta Wrede haluaa puhua vangin kanssa kahden kesken. Se on hänen periaatteensa.
Vankien ystäväksi mainittu Mathilda Wrede oli yksi aikakautensa tunnetuimmista suomalaisista naisista. Hänen toimintansa ajoittui 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun vuosikymmeniin. Oli poikkeuksellista, että suojattua elämää viettänyt aatelisnainen hakeutui yhteiskunnan pelätyimmän joukon, rikollisten, pariin ja vuosikymmeniksi vankilatyöhön. Yhtä lailla oli radikaalia, että nainen saattoi saavuttaa merkittävän aseman miesten johtamissa vankiloissa.
Wrede jäi äidistään orvoksi aivan pienenä ja kasvoi vanhimman sisarensa hoivissa. Hänen kotikaupunkinsa Vaasan seuraelämä oli vilkasta, mutta tyttö ei viihtynyt nuorten joukossa, sillä he olivat hänestä pinnallisia. Hän tunsi olevansa erilainen. Hän myös sairasteli ja oli pitkiä aikoja alakulon vallassa.
Kaikki muuttui, kun Wrede 18-vuotiaana koki uskonnollisen herätyksen vapaakirkollisten piirissä. Uskonvarmuus palautti ilon, ja hän sai uusia uskonystäviä.
Kun muutamat vapaakirkolliset naiset kävivät julistamassa evankeliumia Vaasan vankilassa, Wrede halusi ja pääsi näiden mukaan. Vähän myöhemmin hän anoi vankeinhoidon ylitirehtööriltä käyntilupaa kaikkiin Suomen vankiloihin. Luvan saamisessa häntä auttoi aatelinen asema sekä oikeusoppinut lankomies.
Ylitirehtööri ajatteli, että kaksikymppisen tytön into menee pian ohi. Siinä hän erehtyi. Wrede teki vankilatyötä liki kolmekymmentä vuotta.
Vankeinhoidossa vallitsi noina aikoina niin sanottu parannusjärjestelmä: vankeja pyrittiin parantamaan rikollisuudesta kovan kurin ja työnteon avulla sekä taivuttamalla katumukseen.
Kun Wrede meni vankilaan, hänen lähestymistapansa oli toisenlainen: Hän kertoi vangeille, että Jumala rakastaa jokaista syntistä.
Wrede kulki vankiloissa sellistä selliin ja puhutteli vankeja, keskusteli ja kuunteli. Hän sai kontaktin karuimpaankin mieheen. Kun uskonratkaisu oli muuttanut hänet itsensä, hän odotti sen muuttavan myös vangin.
Monet heistä kääntyivätkin ja luopuivat rikollisesta elämästään, mutta oli myös niitä, jotka sortuivat uudelleen rikollisuuteen.
Vuosien myötä Wrede oppi ymmärtämään vankien kapi ymmärtämään vankien karua elämää ja niitä syitä, jotka olivat johtaneet rikollisuuteen. Hänen työnsä alkoi painottua vankien kokonaisvaltaiseen auttamiseen. Hän hoiti heidän asioitaan, välitti viestejä kotiin, vei avustuksia perheille ja hankki työpaikkoja vapautuville vangeille.
Wreden työtä arvostettiin. Onkin sanottu, että hän toi vankilaan kunnioituksen. Hän pyrki olemaan samalla tasolla vangin kanssa, ja sen hän osoitti käytöksellään: hän seisoi aina, jos vanki seisoi, ja joi vangin mukista tai söi tämän tarjoaman leivänpalan. Sellainen käytös puhutteli.
Entä mitä tapahtui Matti Haapojalle? Hänen ja Mathilda Wreden välille syntyi vuosia kestänyt sielunhoitosuhde, kun Haapoja oli siirtynyt Turun Kakolaan. He keskustelivat paljon, myös Raamatusta, jota Haapoja luki.
Wrede toivoi miehen tekevän parannuksen, mutta Haapoja sanoi olevansa kova kuin kivi, jossa ei ole edes koloa, missä mikään kasvaisi. Hyvin väkivaltainen lapsuus oli kovettanut hänet.
Mathilda Wrede ei luopunut toivosta, kunnes Haapoja hirttäytyi. Se oli kova isku Wredelle. Hän oli ollut hyvin kiintynyt mieheen. Siitä kertonee myös se, että hän piti Haapojan valokuvaa aina työpöydällään.
Kuka?
Mathilda Wrede syntyi 8.3. 1864 Vaasassa aatelisperheeseen.
Mitä?
Wrede teki vankilatyötä aikana, jona hänen asemassaan olevan naisen paikka oli kotona tai naisille sopivissa hyväntekeväisyysharrastuksissa.
Miten?
Ei saanut työstään palkkaa vaan eli perheen ja ystävien tuen varassa. Valtionrautateille hän sai kuitenkin vapaalipun.
Lähteitä:
Antikainen, Marjo-Riitta: Sääty, sukupuoli, uskonto. Mathilda Wrede ja yhteiskunnan muutos 1883 – 1913. SKS 2004.
Hurskainen, Eeva: Mathilda Wrede. Aatelistytön tie vankien ja pakolaisten ystäväksi. Kirjapaja 2004.
Jaa tämä artikkeli: