Aavikon sankaritar
”Kun Khadija näki vilauksen maidonvalkoisesta miehestä, hän alkoi haukkoa pelästyneenä henkeään ja pyysi Keyseä laskemaan hänet alas. ”Oliko se niin pelottava?” Keyse naureskeli. Khadija sanoi luulleensa, että mies oli ilman ihoa.”
Nura Farahin (s. 1979) teos Aavikon tyttäret on ensimmäinen suomensomalin kirjoittama romaani. Aihe tuntuu ensin kovin kaukaiselta: Farah kuvaa Somalian aavikon paimentolaisia noin 50 vuotta sitten.
Kirjan päähenkilö on tyttö nimeltä Khadija, joka on selviytyjätyyppi. Kamelipaimentolaisten elämä puoliautiomaassa on ankaraa, ja tyttölapsen ja hänen leskiäitinsä elämä on kovinta. Tytöillä ei ole oikeuksia, vain velvollisuuksia. Farah piirtää tarkan kuvan hooyon, äidin, kovakätisestä kasvatuksesta. Äiti on se, joka vaatii tyttärelleen pahimman mahdollisen ympärileikkauksen, vartioi hänen siveyttään, suosii tyttären kustannuksella poikaansa, pakottaa teini-iässä naimisiin ja käskee Khadijaa synnyttämään kymmenen poikaa; tytöistä ei niin väliä. Hooyo on kuitenkin myös Khadijan tuki ja turva.
Kouluun Khadija ei pääse, mutta lahjakkuutensa ja oikeamielisyytensä ansiosta hän pääsee silti pitkälle. Kaltoin kohdeltu Khadija kapinoi naisen ahdasta roolia vastaan ja uskaltaa tehdä asioita toisin.
Lukija tutustuu moniin vanhan somalialaisen kulttuurin kulmakiviin, kuten paimentolaisuuteen, klaaneihin, runonlaulantaan, naisten ympärileikkaukseen, moniavioisuuteen ja perinteiseen parantamiseen. Mielenkiintoinen hahmo on Luul, ruma ja vihainen ensimmäinen vaimo, jota on syrjitty ulkonäkönsä tähden lapsesta asti ja jonka yhteisö leimaa noidaksi.
Vaikka kerronta on paikoin töksähtelevää, Nura Farah onnistuu luomaan elävän tarinan aitoine ihmisineen. Kulttuuri ja tapahtumapaikka ovat nykysuomalaiselle mahdollisimman outoja, mutta ihmissydän on samanlainen.
Eira Serkkola
Nura Farah: Aavikon tyttäret.
Otava 2014. Kirja on kirjoitettu suomeksi, ja kustannustoimittajaa kiitetään erikseen kieliasun hiomisesta.
Jaa tämä artikkeli: