null Abortin vaihtoehdoista ei kerrota tarpeeksi

Abortin vaihtoehdoista ei kerrota tarpeeksi

Yllätysraskauden ja abortin kokeneet tarvitsevat tukea. Upeaa työtä on jo 10 vuotta tehnyt Outi Papunen, Itu-projektin perustaja. Itu-työtä on jo yhdeksällä paikkakunnalla Suomessa. Työhön kuuluu muun muassa Tampereella toimiva yksinhuoltajakahvila, vertaistukiryhmät abortin läpikäyneille ja Armahdettu ja vapautettu -viikonloput.

Abortti ei ole jonkin solupallon poistamista, vaan kyseessä on oikea pieni vauva, jolla on muun muassa tuntoaisti ja sormet. Tätä ei moni tiedä. Papusen mukaan aborttia tarjotaan helpoksi ratkaisuksi, mutta sen psyykkisistä jälkiseurauksista ei kerrota. Naiset jäävät ilman tukea. Useat masentuvat ja kärsivät syyllisyydestä lopun elämäänsä. Tutkimusten mukaan abortin tehneiden itsemurhariski kolminkertaistuu.

Vaihtoehdoista ei usein kerrota tarpeeksi: lapsen voi synnyttää ja hoitaa itse tai antaa adoptoitavaksi. Muutosta kaivataan myös kulttuuriimme, jossa seksin harjoittamista avioliiton ulkopuolella pidetään perusoikeutena, eikä ajatella, että seurauksena voi olla ei-toivottu raskaus ja abortti. Nuorimmat abortin kokeneet ovat Suomessa 11-vuotiaita. Näistä asioista pitäisi puhua varhain jo koulujen seksivalistuksessa sen sijaan, että jaetaan kondomi ja sanotaan, että sen kanssa ihan kaikki on ok. Valistustunneilla avioliittoon asti odottamista ei edes ehdoteta. En tiedä, mikä tilanne on rippikouluissa.

Abortti on traumatisoiva myös hoitohenkilökunnalle. Esimerkiksi gynekologiksi ei voi valmistua Suomessa, ellei jo opiskeluaikana tee abortteja. Muissa EU-maissa Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta hoitohenkilökunnalla on oikeus vakaumuksellisista syistä kieltäytyä tekemästä aborttia, ellei äidin henki ole vaarassa. Se ei tarkoita sitä, että abortit eivät tulisi tehdyiksi. Toivoisin ihmisten kirjoittavan nimensä tärkeään kansalaisaloitteeseen osoitteessa www.omantunnonvapaus.fi, jotta tämä oikeus saataisiin myös Suomeen. Palautuspäivä on 23.11., joten asialla on kiire.

Laura Hirvonen

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.