Ahdistavia ajankuvia
”Kaiken lisäksi Välimeren pintaa on laskettu viiden metrin vuosivauhdilla. Kun Välimeren pinta laskee, myös Mustanmeren pinnan täytyy laskea, ja Mustastamerestä voi virrata Välimeren suuntaan ainoastaan vähäsuolaista pintavettä.”
Risto Isomäki jatkaa uudessa romaanissaan tutulla linjalla. Mytologia, arkeologia, luonnontiede ja maailman ajautuminen ympäristökatastrofiin kohtaavat jälleen, tällä kertaa Mustallamerellä ja Ukrainassa.
Kurganin varjot sijoittuu lähitulevaisuuteen. Valtamerten pinnat ovat nousseet useita metrejä ja siksi Välimeri on yritetty pelastaa patoamalla Gibraltarin salmi. Tällä on yllättävä vaikutus Mustaanmereen, joka on yhteydessä Välimereen Bosporin salmen kautta.
Päähenkilöt ovat venäläis-suomalainen arkeologi Alex ja ukrainalainen meribiologi Irina. Tärkeä osa on myös yhdysvaltalaisella miljardöörillä, joka etsii arvokkaita hylkyjä. Henkilökuvauksessa Isomäki on melko viihteellinen. Romaanissa on sopiva paketti ihmissuhteita, romantiikkaa, seksiä ja elokuvamaista toimintaa.
Voisi ehkä sanoa, että romaanin varsinainen päähenkilö on ”Callaon maalari”. Maalari liittyy Mustanmeren pohjaan muodostuneeseen hapettomaan biomassaan, mutta hänen rooliaan ei sovi paljastaa tässä tarkemmin.
Kulttuurihistoriallinen osuus indoeurooppalaisten kielten synnystä ja kurganeista eli hautakummuista jää vähän irralleen Mustanmeren katastrofista. Muinaishistoria ei nivoudu nykyaikaan niin hienosti kuin Isomäen menestyneimmässä romaanissa Sarasvatin hiekkaa (2005). Silti hän on onnistunut tässäkin romaanissa tekemään nautittavaa fiktiota vakavista asioista.
Timo Saarinen
Risto Isomäki: Kurganin varjot. Tammi 2014.
”Me lähdimme siksi, että mieheni oli kuumapäinen ja ylpeä eikä tahtonut anella työtä niiltä, jotka löivät oven punikin edestä kiinni, läksimme uskon varassa, luottaen että on olemassa maa, jossa työläinen saa elää vapaana.”
Sirpa Kähkösen Graniittimies-romaanissa palataan menneisyyteen, Neuvostoliiton perustamisen aikoihin. Suomessa olonsa tukalaksi tunteva punikkipari pakenee 1920-luvun alussa hiihtäen mullistuksen kokeneeseen naapurivaltioon. Ei haittaa, vaikka he joutuvat opettelemaan uuden kielen ja vaihtamaan nimensä.
Todellisuus osoittautuu kuitenkin karuksi, vaikka täynnä aatteen paloa olevat Klara ja Ilja yrittävät pitkään uskoa asioiden muuttuvan parempaan suuntaan. Uuden elämän kovuuden Leningradissa tiedostaa erityisesti Klara, joka sairastuu vakavasti. Toivuttuaan hän alkaa huolehtia Ilon sepät -nimisessä ryhmässä katulapsista, joita on tullut kaupunkiin sankoin joukoin maaseudun kurjista oloista.
Pariskunnan ympärille rakentuu pikku hiljaa suomalaisista ja muista tovereista koostuva ystäväpiiri, mikä auttaa heitä kotiutumaan vieraaseen maahan. Ajan myötä ystävyyteen tulee säröjä, kun neuvostoyhteiskunnan harjoittama terrori alkaa vaikuttaa toden teolla ihmisten elämään.
Kähkönen maalaa Klaran ja Iljan ja heidän ystäviensä maailman pääosin tummin värein. Pelon ja ahdistuksen ilmapiirin aistii heti kirjan alkumetreillä, mutta mahtuu mukaan valoisiakin hetkiä. Jostain syystä vahvoja tunnelatauksia sisältävän romaanin henkilöt jäävät silti kumman etäisiksi.
Oman merkittävän viitteensä Graniittimieheen tuo Thomas Moren Utopia-teos, jota Klaran ystävä lukee hänelle sairasvuoteen ääressä.
Marjo Kytöharju
Sirpa Kähkönen: Graniittimies. Otava 2014.
Jaa tämä artikkeli: