Äidit ja isät
Takavuosina miehen ja naisen roolit perheessä olivat selkeät: mies teki raskaat perheen ulkopuoliset työt, äiti puolestaan hoiti kodin asiat. Nyt on toisin. Miehen ja naisen roolit ovat sekoittuneet. Perinteisiä raskaita töitä ei enää ole, ja ainakin periaatteessa työtaakka pyritään jakamaan tasapuolisesti. Tosin yksinhuoltajaperheistä valtaosa muodostuu äidistä ja hänen jälkeläisistään.
Työelämä on vaativaa. Mikään ei tunnu riittävän. Monelta menee merkittävä osa vapaa-ajastaan työelämässä tarvittavien tietojen hankkimiseen. Lisäksi perheen yhteistä aikaa vähentää sekä lasten että aikuisten nettiriippuvuus. Sosiaaliset kontaktit hoituvat sosiaalisen median kautta.
Miehen ja naisen roolit ovat muuttuneet kovin nopeasti emmekä ole kyenneet sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Lapsuudenkodin perhemalli ei välttämättä toimi. Mies yrittää osittain sovittaa itseään perinteiseen äidin rooliin ja työssä käyvä äiti puolestaan etsii identiteettiään myös perinteisestä miehen maailmasta.
Mikäpä siinä. Onhan tietylle tasa-arvoajattelulle olemassa perusteet Uudessa testamentissakin (Gal. 3:26–28). Jumalan edessä kaikki ovat yhtä arvokkaita.
Lapsilla ja nuorilla on menneisiin sukupolviin verrattuna runsaasti enemmän sekä vapautta että oikeutta harrastuksiin ja omaan elämään. Voivatko he silti hyvin? Aiempien sukupolvien lasten elämä on ollut raskaan työn, kulkutautien ja sotien takia paljon nykyistä turvattomampaa. Näyttää siltä, että aikuisten valta lasten elämästä on vähentynyt. Kasvavan sukupolven vapauden ja vastuun suhde ei aina muodostu tasapainoiseksi.
Onko kehitys kaikilta osin tervettä? Sekä työelämän vaatimusten että vanhemmuuden tulee olla ihmisen kokoisia tehtäviä, joista aivan tavallisella viisaudella ja kyvykkyydellä varustettu ihminen selviää.
Huonoa omatuntoa ei tarvitse potea, vaikka töissä ja kotona ei kykenisi täydelliseen suoritukseen. Riittää, että ihminen tekee parhaansa.
PS.
Toivon lisää keskustelua siitä, millainen on realistinen, ihmisen mittainen käsitys miehestä ja naisesta parisuhteen rakentajina, työntekijöinä ja kasvattajina. Miten voisimme yhdessä lisätä onnellisuutta?
Kalervo Salo
Leppävaaran seurakunnan kirkkoherra
kalervo.salo@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: