Mitä näet? Jokainen lukee Raamattua omien silmälasiensa läpi. Lukijan persoona, elämänkokemus ja ympäröivän yhteisön asenteet ja arvot vaikuttavat siihen, miten hän Raamattua tulkitsee. Kuva: Janne Kuisma
Aika haastaa ajattoman
Toisille Raamattu on sana sanalta erehtymätöntä Jumalan puhetta. Toisille tärkeää on löytää ohjenuorakseen pyhän kirjan ydin.
Kirkkoa jakavissa kiistoissa keskustelu karahtaa kiville, kun vedotaan Raamattuun. Se on varhaisinta kristikuntaa lukuun ottamatta kaikkina aikoina ollut opastajista tärkein, vaikka sitä onkin tulkittu monin tavoin. Auktoriteetiksi nostettuna se voi ohjata hyvään mutta olla myös tuhoisa vallan väline.
Tämänhetkisessä kirkollisessa keskustelussa vastapuolina esiintyvät konservatiivit ja liberaalit. Määreet falskaavat, todistavat konservatiiviksi mainittu Suomen Lähetysseuran raamattuopettaja Eero Junkkaala ja liberaaliksi moititun eksegetiikan edustaja dosentti Kari Latvus Helsingin yliopistosta.
Vaikka Junkkaala arvioi itsessään olevan fundamentalistinkin piirteitä, hän on Latvuksen kanssa monesta asiasta samaa mieltä. Raamattu on yhtä aikaa inhimillinen ja jumalallinen. Yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa ei ole olemassa. Ihmisen persoona, kokemus ja ympäristö vaikuttavat siihen, miten he Raamattua tulkitsevat.
Voimakkaimmin Junkkaala ja Latvus ovat eri mieltä siitä, pitääkö korostaa Raamatun inhimillisyyttä vai jumalallisuutta. Kun Junkkaalan mielestä Raamattu voi olla auktoriteetti vain jumalallisuutensa turvin, Latvus näkee tarpeelliseksi korostaa Raamatun inhimillisyyttä. Nykyisessä raamattukeskustelussa Raamattu on hänen mielestään nostettu epäjumalaksi.
Junkkaalalla ja Latvuksella on kummallakin herätyskristillinen tausta. Niissä piireissä Raamattu on ilman muuta ollut totta kannesta kanteen. Junkkaala on saanut taustayhteisöiltään leipänsä vuosikaudet, Latvus taas katsottiin omasta yhteisöstään ulos, kun teologian opinnot pakottivat kyseenalaistamaan silloisen uskon.
– Käänteentekevä oli Heikki Räisäsen ja Antti Vanteen kirja Kolme evankelistaa. Tunsin suurta helpotusta, kun tajusin, ettei minun tarvitse kannatella Jumalaa ja että Raamatun teksteistä voi tehdä omia päätelmiä, Latvus sanoo.
Myös Junkkaalan raamattunäkemys on vuosien varrella muuttunut.
– Nuorempana olin kreationisti, kun en tiennyt muusta. Vähitellen tieto on muuttanut näkemystä. Tieteellinen maailmankuva ja luomiskertomukset katsovat asioita eri näkökulmista.
Kirkkoa jakavassa homokysymyksessä Junkkaala ei näe mahdolliseksi samaa kehitystä, vaikka myöntää, että kysymys on äärimmäisen vaikea. Latvus puolestaan ajattelee juuri lisääntyneen tiedon pakottavan tulkitsemaan Raamattua tältä osin toisin kuin konservatiivit tekevät.
Pääasiat on Junkkaalan mukaan erotettava toissijaisista. Vaikka jotkin yhteisöt edelleen pitävät kiinni pukeutumiseen ja elämäntapaan liittyvistä Raamatun ohjeista, Junkkaalan mielestä monet niistä ovat aikaan ja kulttuurin sidottuina vanhentuneet. Toissijaisista asioista ei ainakaan ole uskon mittareiksi.
Raamattunäkemys on kokenut melkoisia muutoksia myös pysyvyyttä korostavissa herätyskristillisissä piireissä.
– Aikanaan ajateltiin, että Mooses on ilman muuta kirjoittanut Mooseksen kirjat ja Paavali kaikki Paavalin kirjeet. Myös suhde alkoholiin, avioeroon ja avoliittoon on viime vuosikymmeninä muuttunut, Junkkaala sanoo.
Voiko Raamatusta ottaa yksittäisiä tekstejä ja siirtää ne sellaisinaan tähän päivään, ja jos voi, millä perusteella jokin teksti otetaan ja toinen jätetään?
Yhteisö nostaa toiset asiat toisia korkeammalle, Latvus sanoo.
– Jos yhteisön tavasta tulkita Raamattua ei seuraa toisten fyysistä vahingoittamista tai henkistä väkivaltaa, Raamattua saa eri yhteisöissä tulkita eri tavoin
Yhtä mieltä Junkkaala ja Latvus ovat siitä, että jokainen lukee Raamattua omien silmälasiensa läpi.
– Vaikka pidän Raamattua Pyhän Hengen inspiroimana Jumalan sanana, omaa raamatuntulkintaani en sellaisena pidä. Kiistakysymyksissä olennaista on sietää erilaisuutta. Ajattelen, että vaikka haluan olla uskollinen hengelliselle kodilleni, joku toinen saattaa olla oikeammassa kuin minä, Junkkaala sanoo.
Vielä 50 vuotta sitten Suomessa oltiin Latvuksen mukaan keskellä sanainspiraatio-oppia ja fundamentalismia. Suuret kysymykset jätettiin ammattiteologeille. 1970-luvulla Heikki Räisänen teki tunnetuksi historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta. Se osoitti fundamentalismin epäjohdonmukaisuuden. Nyt kysymys homoseksuaalisuudesta on nostanut Raamatun uudelleen esiin.
Ihminen saa olla aikuinen myös hengellisesti, Latvus ajattelee. Aikuinen usko kestää ristiriitoja. Maailma ei hajoa yhtäaikaisista erilaisista näkemyksistä.
– Olemme persoonina erilaisia. Toiset haluavat kohdata uutta, toiset säilyttää vanhaa. Ryhmähenkeä on helppo pönkittää viholliskuvilla, mutta minusta olisi hienoa, jos voisimme kunnioittaa toisiamme, vaikka ajattelemme eri tavoin. Yhteisöllisyyden normien murruttua kirkossa saisi olla tilaa alakulttuureille ja laajemmille muunnelmille, Latvus toivoo.
Raamattu on kokoelma eri aikoina ja eri tavoin syntyneitä kirjoituksia. Yhteinen kaanon, kirjoitusten kokonaisuus, on syntynyt vähitellen, Vanha testamentti omana ja Uusi testamentti omana prosessinaan. Siksi sitä on Kari Latvuksen mukaan mahdoton arvioida yhtenä kokonaisuutena.
Jumalan sanaa Raamattu on hänen mielestään siksi, että siitä on luettavissa ihmisen ja Jumalan kohtaaminen. Raamatun äärellä syntyy yhä Jumalan puhuttelun hetkiä. Mitkä puhuttelut ovat kestäviä, sen punnitsee aika ja Raamattua lukeva yhteisö.
– Kristinuskon ydin on yksinkertainen ja selkeä. Jokaisella on oikeus tutkia, mitkä Raamatun asiat osoittautuvat edelleen tärkeiksi ja minkä varassa voi elää. Minulle sellaisia ovat se, että olen Jumalan hyväksymä, vaikka en ansaitse sitä, ja ohje välittää toisesta, kun hän on hädässä.
Kyllä, Eero Junkkaala on samaa mieltä. Raamatun pääsanoma on helppo ja yksinkertainen. Sitä voi tutkia inhimillisin välinein, mutta samalla on alistuttava Raamatun itsensä tutkittavaksi.
Konservatiivin ja liberaalin ristiriidaksi jää Raamatun arvovallan väheneminen. Junkkaala on siitä huolissaan, Latvus hyvillään.
– Jos ajattelee, että Raamatulla on perusteltu juutalaisten kaasuttamista, mustien hirttämistä, naisten alistamista ja homoseksuaalien syrjimistä, olen todella iloinen, että Raamatun arvovalta on näiltä osin vähentynyt, Kari Latvus sanoo.
Kaisa Raittila
Mitä kirkko opettaa Raamatusta?
Kahteen leiriin poteroitumisen aika on ainakin kirkon papistossa ohi, kertoo raamattuteologian ja hermeneutiikan kouluttaja Mika Aspinen Kirkon koulutuskeskuksesta.
Historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta ei pidetä kirkossa enää kovin radikaalina.
Raamattuun liittyvät kiistakysymykset eivät ole vain teologisia, vaan usein kysymys on Aspisen mukaan kirkkopolitiikasta ja ryhmien tarpeesta määrittää rajansa.
– Kirkkoa pidetään selkärangattomana, jos se mukailee maailmaa. Todellisuudessa kirkko on aina elänyt keskellä kulttuuria eikä ole ollut immuuni sen muutoksille.
Yhdeksi selitykseksi raamattukysymyksen kiistoihin Mika Aspinen arvelee nykyihmisen heikkoa myytinlukutaitoa. Kun maailmankirjallisuuden suuria myyttejä ei enää osata, ei tunnisteta Raamatun myyttejä, vaan kiistellään kertomusten historiallisuudesta.
– Myytin totuus on toisenlaista kuin historiallinen totuus. Myytithän kertovat koko ihmiskunnan pysyvästä, syvästä tarpeesta ymmärtää ja selittää elämää.
Koulutuksessaan Aspinen lähestyy erilaisia tulkintatapoja yksinkertaisen nelikentän kautta. Vastakkain siinä ovat asia ja teksti, toisaalta kirjoittaja ja lukija. Kun erilaiset tulkintatavat sijoitetaan kehälle nelikentän ympärille, kaikkien yhteys toisiinsa käy ilmeiseksi. Läsnä ovat Raamatun kirjoittajat, jotka ovat tehneet työnsä eri aikoina, eri tavoin, ja tekstit, joista on tutkimuksen avulla löydettävissä kerrostumia ja uusia tulkintoja.
– Kun eri näkökulmat ovat samalla kehällä, tulkinnan dynaamisuus tulee näkyviin. Se toistaa Raamatun syntyprosessia, joka sekin oli jatkuvassa liikkeessä, ennen kuin kirjat saavuttivat lopullisen muotonsa, Aspinen sanoo.
Eri tulkinta- ja tutkimistavoilla Raamatusta aukeaa eri näkökulmia. Jos malttaa kuunnella toista torjumatta heti, on niissä yllättävän paljon yhteistä.
– Siinä, ettei meidän kirkossamme ole tiukasti sanoitettua raamattudogmia, on jotakin kovin luterilaista. Järkeä on lupa käyttää, Aspinen sanoo.
Tulkintojen moninaisuus on hyvä niin kauan, kun se ei tapahdu muiden kustannuksella.
– Luukas on taitava diplomaatti ja näkee vaivaa kuvatakseen varhaisten kristittyjen ykseyden ja moninaisuuden. Helluntaikertomuksessa näyttää olevan aineksia kertomuksesta Babylonin tornista. Kansojen ja kielten moninaisuus toistuu helluntaina. Erona on kuitenkin se, että eri kieliä puhuvat ymmärtävät toisiaan.
Jaa tämä artikkeli: