Iltahartaus Pilistveren kylän kivikirkossa oli hyvä hetki. Kuva: Hilkka Jukarainen
Aika kysyä suuria
Rippikoulussa ollaan perimmäisten kysymysten äärellä.
Eeva-Liisan rippikoulukesä päättyi loppukesän kuulaudessa kotikirkon lämminhenkiseen konfirmaatioon.
Rippipappi Tarja Frilander muisteli saarnassaan takavuosien julistetta, joka lyhtypylväissä ilmoitti, että ”Jeesus on vastaus.”
– Mutta mikä oli kysymys?
Yllättyneet nuoret pantiin vielä aikamatkalle taaksepäin kertaamaan rippikoulun kysymyksiä ja vastauksia.
Eeva-Liisa eli Eevis, 15, konfirmoitiin elokuun lopussa Munkkiniemen kirkossa. Kaikkiaan juhlassa konfirmoitiin reilu 60 kesän rippikoululaista. Vanhemmat, sisarukset, kummit, sukulaiset ja kaverit täyttivät kirkkosalin ja vielä eteisenkin ääriään myöten.
Eeviksen arkea ovat ystävät, harrastukset, urheilu etunenässä, puuhailu perheen kanssa ja koulu, juuri alkanut yhdeksäs luokka. Hänellä on joukko ystäviä: ”tosiystäviä, bestiksiä” on kaksi, sitten on ”viisi ystävää” ja vielä ”kavereita”, lähinnä koulun kautta tuttuja.
Eevis jäsentää mielellään ja haluaa selvittää asioita ympärillään. Hän ei epäröi kysyä, kun se tuntuu tarpeelliselta. Toimittajakin saa nopeasti täsmentävän vastakysymyksen, jotta alkuperäinen kysymys tulee varmasti selväksi. Eevis pelaa mielellään varman päälle ja vähän velmuilee tai sanotaanko ”eevistelee.”
– En käytä läksyihin sen enempää aikaa kuin kaveritkaan. Se vain tulee vielä niin helposti, hän kuittaa erinomaiset koulunumeronsa.
Ikätovereittensa tavoin Eevis hakee hyväksymistä.
– Veljeni ovat 20- ja 18-vuotiaita. Kyllä minä haen heidän hyväksymistään. Voin kysyä asustani, että ”onko tämä hyvä?” En kysy, että laitanko tämän vai tämän, vaan haluan kuulla, että olen ok.
Odotukset korkealla ennen leiriä
– Yksi syyni lähteä riparille on tietysti tapa, niin kuin kai useimmilla. Sitten on aika monta muuta syytä. On myös – miten sen selittäisi – henkisiä syitä ja kysymyksiä, suuria kysymyksiä. Sellainen on sekin, että miksi me olemme täällä?
– Sellaisia suuria kysymyksiä, joihin ei oikein ole vastauksia, pohtii Eevis puolisentoista kuukautta ennen rippikoululeiriä. Kavereiden kanssa yhdessä olemista ”odotetaan tosi innolla.”
Rippikoulun jaksottaminen osiin kaikille kesäkuukausille on Eeviksen mielestä ihan hyvä. Sillä tavalla ehtii paremmin pohtia asioita, ja ripari ei sujahda ohi viikossa.
– Kaikki kaverit eivät tosin ole samaa mieltä. Aika moni pitää sitä tylsänä, vaikka hekin odottavat leiriosuutta.
Uskosta puhuttaessa tulee nopeasti vastakysymys:
– Miten uskovainen määritellään?
Eeviksellä on päiviä, jolloin hän sanoo olevansa varma Jumalan olemassaolosta. Sitten taas toisena päivänä hän onkin epävarma.
– Odotan, että riparilla tulee vastauksia tämmöisiin kysymyksiin.
Yhdessäolo opetti leirillä paljon
Eeva-liisan rippileiri pidettiin Keski-Virossa, pienen Pilistveren kylän pappilassa. Parinsadan metrin päässä hulppeasta pappilarakennuksesta kohosi keskiaikaisen, sittemmin kunnostetun kivikirkon vitivalkoinen torni.
Kirkkoon leiriläiset vaelsivat kolmisen kertaa päivässä. Kivilattialla istuen vietettiin iltaisin kynttilähartauksia. Aamuauringon häikäisevässä valossa tiirailtiin auringon täplittämiä kiviseiniä ja pyydettiin siunausta uudelle päivälle.
– Iltahartaudet olivat tärkeitä. Minä rauhoituin silloin; monet muutkin hiljenivät. Se oli hyvä hetki, kertoo Eevis.
– Vaikka sitten taas alkoi meno!
Ajatuksissa pyörivät pitkään leirin tapahtumat. Niihin kuului kahden viimeisen illan haikeus, kun kotiin lähtö alkoi häämöttää.
– Opin tuntemaan vähän enemmän itseäni, kertoo Eevis elokuussa leirijakson jälkeen.
– Näin, millainen olen muiden ihmisten kanssa. Oltiin paljon yhdessä ja asuttiinkin viisi tyttöä yhdessä ilman omaa rauhaa. Pelkäsin, että se olisi hankalampaa, mutta meillä meni kaikki ihan hyvin.
Kysymysten kanssa voi elää
Kaupunkijakson oppitunneista Eevis olisi mielellään nipistänyt, siirtänyt niitä leirille ja muokannut tunneista keskustelevia.
– Paras oppitunti oli sellainen, että tytöt ja pojat ryhmänä saivat tehdä kysymyksiä toisilleen. Nimettömänähän voi esittää sellaisia kysymyksiä, joita ei muuten tohdi tehdä, kommentoi Eevis tärkeää seurusteluaihetta leirin ohjelmassa.
– Tulin vähän epävarmaksi, kun jotkut kaverini ovat sitä mieltä, että kristinusko on pelkkää roskaa, Eevis pohtii vielä.
– Se luo minuun epävarmuutta. Mutta se ei muuta omia mielipiteitäni.
– Eräs apuohjaajista kertoi meille omasta uskostaan. Hän epäilee välillä. Mutta loppujen lopuksi hän sanoi, ettei voi olla uskomatta. Se oli kolahtanut.
– Olen huomannut, että varmaa vastausta ei saa kai ikinä kunnolla. Vastaus on minussa sisällä, pään sisällä, ja uskominen helpottaa, sanoo Eevis.
– Kysymyksiä on edelleenkin, mutta niiden kanssa voi elää, ja minä haluan uskoa.
Jaa tämä artikkeli: