Aikaa rupattelulle ja yhdessäololle
Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan jo vauvan kanssa voi käydä vuoropuhelua.
Jari Sinkkonen pohtii työkseen lapsen kehitystä ja kasvua. Pelastakaa lapset -järjestön ylilääkärinä ja terapeuttina hän kohtaa myös tilanteita, joissa vanhemmat ovat hämmentyneitä. Aina ei kaikki suju niin kuin toivoisi.
Sinkkonen korostaa vuorovaikutuksen merkitystä vauva-ajasta alkaen. Hän muistuttaa, että jo pieni vauva hakee ihmiskontaktia. Vauva on esiviritetty niin, että hän suhtautuu ihmiskasvoihin aivan eri tavalla kuin mihinkään muihin ärsykkeisiin.
Myös monet kansainväliset kouluttajat vakuuttavat, ettei mikään ole vauvasta niin kiinnostavaa kuin äidin tai muun läheisen hoitajan kasvot.
– Silloinkin, kun tyydytetään vauvan fysiologisia tarpeita, oleellisia ovat katse ja ilmeiden muutokset.
Sinkkonen muistuttaa, että vuorovaikutus saa aikaan sen, että lapsen keskushermosto kehittyy.
– Siihen vauva tarvitsee riittävästi lohdutetuksi tulemisen kokemuksia. Vauvalla voi helposti olla hallitsevana tunteena ahdistus, paniikki tai stressi. Niinpä hän tarvitsee aikuisen rauhoittamaan itseään.
Vuorovaikutus vauvan kanssa on paljolti ei-sanallista: katseita ja kosketuksia, silittelyä ja paijaamista, ilmeitä, eleitä ja liikkeitä.
– Vauva kuuntelee puheen sävyjä ja värejä. Ääni on hänelle enemmän musiikkia kuin sanoja. Pohjoismaisessa viestintäajattelussa sanat ovat saaneet kohtuuttoman merkityksen.
Itku on viesti
Kirjoittaessaan viime vuonna ilmestynyttä kirjaansa Isäksi ensi kertaa (WSOY 2012) Jari Sinkkonen hämmästyi sitä, millaisia neuvoja isät saattavat yhä saada omilta vanhemmiltaan.
Monet isovanhemmat neuvovat esimerkiksi, ettei vauvan joka inahdukseen pidä vastata, vaan vauvan voi antaa huutaa pitkäänkin.
– Minun mielestäni vauvan huudattaminen on mieletöntä. Se ei vahvista keuhkoja eikä sille ole mitään kasvatuksellista perustetta. Vauvaa ei kasvateta.
– Toisaalta on veteen piirretty viiva, minkä mittainen on se hetki, jonka ajan vauvan voi antaa itse hakea omaa rauhoittumistaan, kitistä ja kääntää kylkeään.
Sinkkonen korostaa, että itkeminen on vauvan viestintää ja tapa saada hahmoa omille tarpeilleen.
– Äidin tai isän tehtävä on pohtia itkun merkitystä. Sitä tehdessään vanhempi on kuin ongella. Hän heittää ilmaan oletuksia ja testaa niitä: Oletko seurankipeä? Vai joko sinun on nälkä?
Jo pienellä vauvalla on omat toiveet, tarpeet ja pyrkimykset. Niiden selville ottaminen on tutustumista lapseen.
– Vanhemman ei pitäisi etukäteen tietää, mitä lapsella on mielessään, vaikka lapsi olisi vasta kymmenkuinen. Monet vanhemmat, kasvatusalan ammattilaisista puhumattakaan ajattelevat, että heidän tulisi tietää ensi parkaisusta, mikä lasta vaivaa. Niin asia ei kuitenkaan ole.
– Vauvan kanssa voi käydä vuoropuhelua ja ottaa siten selvää tämän toiveista ja tarpeista. Se on mielestäni antoisin puoli lapsen kanssa olemisessa. Olen nähnyt videoilta hienoja vuoropuheluita, joissa vauva ääntelee ja jokeltelee ja odottaa vuorollaan vastausta.
Rajat selviksi
Nykyään lapset kasvavat ja kehittyvät paljolti perheen ulkopuolisten aikuisten kanssa päiväkodissa, koulussa ja harrastuksissa. Jari Sinkkosen mukaan lapset tuntuvat jatkuvasti toivovan enemmän yhteistä aikaa omien vanhempiensa kanssa. Yhdessäolo on tarpeellista vanhemmillekin.
– Kun oppii tuntemaan lastaan, voi jo ilmeestä nähdä, kun jokin vaivaa ja siipi on maassa. Silloin lasta pitää vaatia kertomaan, mikä vaivaa: ”Olen isäsi ja siksi minun täytyy tietää asiasta. Mutta jos nyt vielä et halua puhua, sovitaan, että puhutaan myöhemmin.”
Lapsen kanssa eläminen ei ole vain auvoista yhdessäoloa. Vastaan tulee raivokohtauksia, omaa tahtoa ja vastustusta.
Vaikka vanhempi ei saa olla lapsen kanssa rupatellessaan kaikkitietävä, Sinkkonen tähdentää, että on tilanteita, joissa vanhemman kuuluu tietää, miten asiat ovat ja ilmaista se.
– On selvää, ettei kiiltonahkakenkiä laiteta kuralätäkköön. Kun pakkasta on 15 astetta, lapsi ei voi lähteä juoksentelemaan ulos ilman ulkovaatteita. Eikä suklaata voi syödä niin paljoa, että tulee oksennus. Hampaat pestään ja nukkumaan mennään.
Rutiinit luovat turvaa
Jotkut nuoret äidit kieltäytyvät sanomasta lapselleen ei. Sen sijaan he saattavat käyttää sanaa vaarallista. Jari Sinkkonen ei oikein ymmärrä, miten voi sanoa myönteisesti ei.
– Jatkuva nalkuttaminen, lapsen nujertaminen, tukahduttaminen ja lytistäminen ovat aivan eri asioita kuin selkeä ei johonkin tiettyyn asiaan.
– En ymmärrä sitäkään, mitä tarkoitetaan nukuttamisella. Joissakin perheissä siitä kuuluu tulleen suuri operaatio.
Iltapalan, -pesun ja -pisun jälkeen Sinkkosen mielestä iltarituaaleihin voisi hyvin kuulua laulu, iltarukous tai -satu, mutta päänsilityksen ja hyvän yön toivotuksen jälkeen vanhemman ei pidä jäädä paikalle vahtimaan tai odottelemaan lapsen unen tuloa.
– Päivän tapahtumien tietty kulku ja ennakoitavuus on lapselle tärkeää. Vanhemman tehtävä on pitää kiinni siitä, mihin aikaan iltaruoka on ja miten kotona muutenkin tehdään. Toki 12 vuotta täyttäneen lapsen kanssa voi asioissa jo joustaa.
Pelit ja some koukuttavat
Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus muuttuu lapsen kasvaessa demokraattisemmaksi, keskustelevammaksi ja joustavammaksi. Silloinkaan lasta ei saa Jari Sinkkosen mukaan jättää oman onnensa varaan.
– On merkillistä, kuinka varkain ja vähällä keskustelulla tietokoneet ja nettipelit ovat saaneet tunkeutua lasten elämään. Tytöt ovat kiinni sosiaalisessa mediassa, pojat peleissä.
Sinkkonen muistelee, miten tiukasti pari vuosikymmentä sitten keskusteltiin sotaleikeistä.
– En itse kritisoinut sotaleikkejä. Puolustin lelupyssyjä, jotka ovat mielestäni teatterirekvisiittaa. Mutta lasten poliisi- ja rosvoleikkeihin verrattuna monien nettipelien arvomaailma on mätä. Niissä voidaan esimerkiksi mafioson roolissa ammuskella poliiseja.
Silti kun 10-vuotias sanoo, että kaikki muut saavat pelata K18-pelejä, voi rajoista kiinni pitäminen olla työlästä.
– Olen tavannut lapsia, joita ei kiinnosta mikään muu kuin tietokone. Se, että lapsi saa raivokohtauksen eikä pysty lopettamaan peliä sovitun ajan jälkeen, kertoo peliriippuvuudesta. Kansainvälisten neurobiologien mukaan se ei ole leikin asia.
Kiireettömästi yhdessä
Jari Sinkkonen muistuttaa, että vauvaiässä käynnistynyttä rupattelua kannattaa jatkaa lapsen kasvaessa, läpi lapsuuden ja nuoruuden.
– Lapsen kanssa on hyvä jutella silloin, kun meneillään ei ole mitään kiistaa, vaan ollaan hyväntuulisesti yhdessä – saunassa, iltapalalla tai ulkoilemassa.
Lapsen kanssa rupatellessaan vanhemman – tai yhtä hyvin mummin tai kummin – kuuluu Sinkkosen mielestä olla täydellisen tasavertainen ja yhtä vilpitön kuin hyvän ystävän kanssa. Sellaiseen hetkeen eivät kuulu tausta-ajatukset eikä yläviistosta opettaminen.
Kiireettömässä yhdessäolossa voi paljastua mitä erilaisimpia lapsen rajalliseen kokemusmaailmaan liittyviä luuloja, kuvitelmia, hassunkurisia mielleyhtymiä tai aikuisen kannalta arvaamattomia pelkoja.
– Esimerkiksi kun perheeseen odotetaan toista lasta, voi lapsi kokea, että hänessä on jokin vika tai hänet on käytetty loppuun. Tilalle on tulossa toinen, parempi. Lapsi on ymmällään, kiukkuinen ja pettynyt, kun hän ei riittänyt.
– Se, että lasta kuunnellaan ja otetaan selvää hänen ajatuksistaan eikä niille naureta, on erittäin tärkeää. Se on sitä samaa mitä psykoterapeutit tekevät.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen luennoi aiheesta Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun? ti 16.4. klo 18 Hakunilan kirkolla. Maksuton lastenhoito.
Jaa tämä artikkeli: