Aikuisten oikeesti
Puolisollani on tapana huomauttaa kaupallisten kanavien ohjelmien välissä: ”Nämä ovat muuten aikuisille tarkoitettuja mainoksia.” K18-materiaalista ei kuitenkaan ole kysymys. Sen sijaan kuvaruudulla lentelee ihmisiä, vitamiinitabletilla on kädet, kettu naukkailee siideriä sohvalla ja laama pelaa tennistä. TV-mainosten luoma todellisuus on joskus todellakin tarua ihmeellisempi.
Ihmeellistä on myös se, että mainoksista voi lukea yhteiskunnan suunnan. Näin ainakin väittää työtoverini Tampereelta. Ja saattaa tuo viisas nainen olla hyvinkin oikeassa.
Kun katselee lentäviä ihmisiä ja puhuvia eläimiä ilta toisensa jälkeen, on pakko pysähtyä pohtimaan, millaisessa todellisuudessa me aikuiset oikeastaan elämme.
Emmehän me tietenkään niin tyhmiä ole, että oikeasti ajattelisimme juuri tietyn mainoksen tuotteen tai palvelun muuttavan elämämme auvoiseksi. Me tiedämme, että se ei muuta. Mutta tietäminen ei tässä varsinaisesti ole se juttu. Paljon olennaisempi kysymys on, miksi me täysi-ikäiset ihmiset haluamme uskoa fantasiaan kivasta ja kepeästä elämästä ja miksi me pidämme siitä niin lujasti kiinni. Vaikka ei ehkä todellakaan kannattaisi.
Sosiologit ovat kirjoittaneet viime vuosina paljon suhteellisesta köyhyydestä. Suhteellisen köyhyyden sisar taitaa olla suhteellinen onnettomuus. Tätä onnen puutetta voisi kuvata länsimaisen ihmisen osattomuutena. Ihminen on suhteellisesti onneton, kun hän kokee jatkuvasti olevansa jotakin vailla. Puutteessa. Olemme suhteellisesti onnettomia, kun katselemme jatkuvasti maailmaa, jossa toiset asuvat hienommissa osoitteissa, matkustelevat harvinaisemmissa kohteissa, syövät paremmissa ravintoloissa, pukeutuvat kalliimman putiikin vaatteisiin ja ajavat uudemmilla ja harvinaisemmilla autoilla.
Eihän kukaan täyspäinen aikuinen ihminen tätä tietenkään myönnä. Mutta mainokset kertovat ihan jotakin muuta.
Sillä niinhän se on: mainonnan pahin vihollinen on tasapainoinen, elämäänsä tyytyväinen ihminen.
Neil Postman kirjoitti aikanaan menestyskirjan Lyhenevä lapsuus. Kukahan kirjoittaisi lyhenevästä aikuisuudesta? Sillä voisi hyvinkin lyödä leiville.
Jaa tämä artikkeli: