Moni pelkää aikuisen vastuuta ja sitoumuksia, mutta kaikki hauska ei lopu, kun kasvaa isoksi.Kuva: Hanna-Riikka Heikkilä
Aikuistuminen on vaikea taito
Pitäisikö muka alkaa jo asettua?
Lapset haluavat kasvaa aikuisiksi ennen aikojaan, mutta nuoret eivät sitä enää tahdokaan – eivätkä osaa.
Paljon ihmetellään nykyajan pikkuaikuisia, jotka liki kymmenvuotiaina hylkäävät barbileikit ja pallopelit ja alkavat pukeutua provosoivasti. Yläastelaiset kännäävät, ja rippikouluikäiset ovat jo suhdesotkuissa ja merkkivaatekoukussa. On niin kiire tulla isoksi ja aikuiseksi.
Vallitseva trendi on, että lapsuus on lyhentynyt. Mutta päinvastoin kuin voisi luulla, liian varhain lapsuuden taakse jättäneet nykynuoret eivät suinkaan jatka nopeaa kehitystään. Nuoruudesta ei siirrytä aikuisuuteen yhtään sen aikaisemmin, vaikka villiä nuoruutta on eletty ehkä reippaasti toistakymmentä vuotta.
Kolme- ja jopa neljäkymppisten joukossa on nykyaikana runsaasti sellaisia, jotka eivät oikein tiedä mihin kuuluvat ja ovatko jo kasvaneet isoiksi. Pakon edessä valtaosa löytää alansa ja työnsä. Mutta vaikka heistä tulee lääkäreitä, tutkijoita ja it-asiantuntijoita, jopa äitejä ja isiä, he kysyvät silti: Olemmeko tosiaan aikuisia? Pitäisikö muka alkaa jo asettua ja virallistua? Mieluummin tekisi mieli mennä ja olla vapaa ja huoleton, loputtomiin. Moni nuori aikuinen tykkää pehmoleluista, syö Kinder-munia tai katsoo lastenohjelmia televisiosta, vaikka ei siitä mielellään puhuisikaan.
18-vuotiaana moni on varma, että asuu 30-vuotiaana jo omassa talossa, on naimisissa ja uraputkessa ja monen lapsen vanhempi. Harvalla nykyään asiat kuitenkaan näin menevät, ja monen mielestä ajatuskin lapsista tuntuu absurdilta. Ehkei ole sitä kumppaniakaan, jonka kanssa lapsi hankkia.
Roolimalli hukassa
Aikuisuus ei toki tarkoita sitä, että on saavuttanut ja tehnyt tiettyjä asioita. Aikuisena voi elää monella tavalla, ja lapsettomuus voi olla oma valinta tai käytännön pakko. Kyse ei ensisijaisesti olekaan ulkoisista seikoista vaan sisäisestä lapsesta, joka tuntuu usein kieltäytyvän kasvamasta aikuiseksi. Siitä, joka on mennyt sekaisin ikävuosien kanssa ja tahtoo tehdä vain kaikkea älytöntä ja kivaa.
Mistä tässä aikuistumisen vaikeudessa oikein on kyse? Eihän menneillä sukupolvilla tällaisia ongelmia ollut, vai oliko?
– Nyky-yhteiskunnassa vallitsee hämmennys aikuisuuden rajojen määrittelyn suhteen. Ikä ei välttämättä enää kerro ihmisestä, eivätkä aikuisuuden saavuttamiseen riitä tietyt merkkipaalut tai saavutukset. Tärkeämmäksi tekijäksi aikuisuuden määrittelyssä on noussut henkinen kypsyys, vahvistaa dosentti Sinikka Aapola-Kari Helsingin yliopiston sosiologian laitokselta.
Ongelmallista on, ettei henkisen kypsyyden määrittely ole lainkaan yksiselitteistä. Se on jopa mahdotonta.
– Nykyaikana monet muutkin rajat ovat hämärtyneet. Itsestäänselvyyksiä on kyseenalaistettu, eikä kukaan enää kerro, mitä polkuja pitäisi seurata. On valtavasti valinnanvaraa, mutta myös valinnan pakko. Yleinen yksilöityminen heijastuu myös aikuistumisen pirstoutumiseen.
Eli siinä missä entisaikaan aikuinen erottui nuoresta niin vaatetyyliltään kuin tavoiltaan, nykyaikana on tuhat tapaa olla aikuinen.
– Nykynuorilta puuttuu selkeä aikuisen roolimalli, huomauttaa Mikaelin seurakunnan vastaava nuorisotyönohjaaja Kati Määttänen.
– Kun äidit ja tyttäret shoppailevat samoissa kaupoissa ja käyvät samoilla jumppatunneilla, nuoren voi olla vaikea tajuta, mitä aikuisuus pohjimmiltaan on. Ilmiöön liittyy surullinenkin puoli: pirstoutuneiden kotien ja ongelmaperheiden myötä aikuinen ei enää automaattisesti edusta nuorille turvallista auktoriteettia, ja he joutuvat usein kantamaan paljon vastuuta liian varhain.
Hauskanpito sallittu
Opiskeluajan pidentyminen on luonut erityisesti kaupungeissa nuorisokulttuurin, jossa tietynlainen hilluminen ja jatkuva hauskanpito ovat sallittuja ja nuoruutta ihaillaan. Aikuisuuteen liittyy tässä kulttuurissa paljon kielteistä: sitä pidetään paikalleen jämähtämisenä, minkä jälkeen kaikki on ohi ja elämä pelkkää vastuunkantoa ja sitoumuksia.
– Aikuisuus edustaa nuorille jotakin tuntematonta ja pelottavaa, asuntolainaa ja suurta vastuuta. Siksi sitä niin pelätään, Määttänen arvioi.
– Monet ajattelevat, että ennen aikuistumista pitäisi ehtiä matkustella, elää täysillä ja pitää hauskaa, ikään kuin elämä loppuisi siihen. Ollaan kärsimättömiä, ei haluta sopeutua sääntöihin tai sitoutua pitkän tähtäimen suunnitelmiin. Ei osata pysähtyä miettimään, mikä oikeasti on järkevää ja tärkeää.
”Ajatus siitä, etten voisi esimerkiksi lähteä ulkomaille silloin kun haluan, ahdistaa.”
– Moni nuori ahdistuu ajatellessaan tulevaa uranluontia ja työelämää. Nuoruudesta halutaan siksi ottaa kaikki irti ja mahdollisimman pitkään, Määttänen pohtii.
Nuoruutta ihannoidaan surutta, mutta kuka muistaa kaikki ne finnit, epävarmuudet ja ehdottomuudet, joita nuoruusikään liittyy? Niitä ei takuulla kukaan tahdo, vaan pelkästään parhaat palat.
Sinikka Aapola-Karin mielestä nuoruuden kiiltoa on helppo ihailla.
– Jotkut tuntuvat ajattelevan, ettei koskaan ole liian myöhäistä saada onnellista lapsuutta ja nuoruutta. Tämä näkyy kulutuskäyttäytymisessä. Keski-ikäinen mies pitää Harrikan ostolla kiinni nuoruudestaan, ja pehmoleluja keräilevä kolmekymppinen antaa itselleen lahjaksi sitä mitä ei lapsena saanut.
– Aikuistumisen pelko voi olla aikuisuuden käsitteen väärinymmärtämistä.
Niin, aikuisenakin hauskanpito ja hassuttelu ovat sallittuja, eikä vastuu pelkästään paina vaan estää myrskyjä viemästä mennessään.
Ehkä loppujen lopuksi ei ole hirveän tärkeää tietää, milloin nuoruus loppuu ja aikuisuus alkaa. Riittää kun elää niin, että kehtaa katsoa itseään peiliin, oli ikä mikä hyvänsä. Ja syödä Kinder-munia, jos mieli tekee.
Vallattomuuden viralliset termit
Kasva isoksi, älä aikuiseksi -motto tuli joitakin vuosia sitten tutuksi hampurilaisketjun mainoksesta. Se on jäänyt elämään lentäväksi lauseeksi.
Aikuisten lapsellisuudelle on keksitty aivan omia termejäkin. Infantilismi on kolmekymppisten ja kulutuskykyisten ihmisten aate, joka ihailee nuorekkaana säilymistä, vallatonta hauskanpitoa ja rajojen rikkomista ja halveksii aikuisuuteen liitettyä jämähtämistä ja vastuunkantoa.
Lapsellisuutta ja ennen kaikkea lapsekkaiden tavaroiden keräilyä taas kuvataan nimellä kidultismi. Siitä käytetään myös termiä Peter Pan -syndrooma, mutta kidultit itse eivät miellä olevansa kasvamasta kieltäytyviä hupsuja vaan sisäisen lapsen säilyttäviä hauskanfiksuja aikuisia. He antavat itselleen luvan erehtyä ja tehdä virheitä rauhassa – kuin lapsi ikään – ja lohduttautuvat sitten vaikkapa sydämenmuotoisella jättitikkarilla tai pingviinikännykorulla.
Molemmat ilmiöt ovat kovin kaupallisia: Hello Kitty -tuotemerkki on esimerkki siitä, miten innokkaasti markkinavoimat käyttävät hyväkseen nykyaikuisten kaipuuta lapsuuteen. Mikäs sen parempi yhdistelmä bisneksen tekoon: lapsen mielihalut ja aikuisen kukkaro samassa paketissa!
Mitä aikuisuus on?
”Aikuisuudessa pelottaa se, että kaikki hienot suunnitelmat ja toiveet, jotka mielessä liikkuvat, konkretisoituvat sarjaksi epäonnistumisia ja latteaksi todellisuudeksi. Siksi tekee usein mieli olla kokonaan ajattelematta tulevaisuutta ja keskittyä hauskanpitoon.”
Mies, 26v.
”Mieleltäni tunnen edelleen olevani 25-vuotias, mutta ikääntymisen huomaa siitä, että fyysistä kuntoa on vaikeampi pitää yllä kuin ennen. Enää ei jaksa mennä kuten nuorempana. Tavallaan siis kroppa kertoo, että vuosia on kertynyt, vaikka mieli ei sitä meinaa tajuta.”
Mies, 37v.
”Milloin olen kokonaan aikuinen? Ehkä sitten kun lakkaan huolehtimasta, mitä toiset minusta ajattelevat.”
Nainen, 23v.
”Aikuisuus on sitä, että ottaa toiset ihmiset enemmän huomioon ja tietty itsekkyys jää taakse. Alan pikkuhiljaa tuntea itseäni aikuiseksi, olen tullut harkitsevammaksi ja mietin asioiden ja tekojeni seurauksia. Mutta tunnen kyllä itseni usein lapselliseksi, ja niin pitääkin olla. Muuten elämästä tulee liian tasapaksua ja tylsää.”
Nainen, 28v.
”Minua hävetti kauan se, että keräilen McDonaldsin lastenaterioiden leluja ja katselen tv:stä piirrettyjä. Kuvittelin olevani jotenkin omituinen ja kehittymätön, mutta kun asia tuli puheeksi kaveripiirissä, yksi jos toinenkin myönsi harrastavansa samoja asioita. Totesimme, että ei ole keneltäkään pois, jos on vapaa-aikana vähän lapsellinen, pääasia että hoitaa työnsä ja opintonsa aikuismaisesti.”
Nainen, 28v.
”Nuoruudessa on parasta se, että sen piikkiin voi laittaa monta virhettä. Jos esimerkiksi tekee vahingossa jotain harkitsematonta, voi aina vedota siihen, että nuorena kuuluu oppia kaikenlaista kantapään kautta. Aikuisena ei voi tehdä mitä päähän pälkähtää, varsinkaan jos on perhettä. Ajatus siitä, etten voisi esimerkiksi lähteä ulkomaille silloin kun haluan, ahdistaa.”
Mies, 34v.
”Aikuisuus on rauhallisuutta, kärsivällisyyttä, avoimuutta ja vastuullisuutta, mutta lapsekkaalla asenteella. Jotkut kaverini ovat aikuistuessaan muuttuneet vakaviksi, ja se on pelottanut. Aikuisuuteen kuuluu myös taito olla lapsellinen!”
Nainen, 26v.
Jaa tämä artikkeli: