Konkarit tukikohdassa. Mirja Bergström tarkistaa ensiapulaukkua ja Stig Bergström näyttää elvytysnukkevauvaa. He ovat toimineet Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisina 33 vuotta.
Aina valmiina auttamaan
SPR:n vapaaehtoisilla Mirja ja Stig Bergströmillä on haastatteluhetkelläkin puhelinkuuloke korvassa. He ovat aina kuulolla.
Teksti Katri Simonen
Kuva Sirpa Päivinen
Bergströmeistä on melkeinpä pakko puhua yhtenä yksikkönä, sillä he ovat aina yhdessä, ja Mirjana ja Stiguna heidät tuntee Suomen koko pelastuspalvelukenttä.
He ovat olleet Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijöitä 33 vuotta ja avioliitossa 45 vuotta.
Päivystyskeikkoja voi varata netistä. Esimerkiksi Stadionille Bergströmit menevät aina mielellään sen erityisen tunnelman takia. Viimeksi he olivat siellä 17 tuntia Bruce Springsteenin konsertissa. Ensin lavaa pystytettäessä – rakentajille voi sattua jotakin – ja sen jatkoksi seuraamassa 46 000 ihmisen konsertin sujumista puoleen yöhön asti, yhdessä 40 muun vapaaehtoisen kanssa.
– Bruce oli fantastinen! Stigu hymyilee.
– Michael Jacksonkin ollaan nähty, ei sitä tavallinen ihminen muuten näkisi.
Keikkoja on moottorikilpailuista suuriin kirkollisiin juhliin ja promootioihin. Silloin Mirja sonnustautuu iltapukuun, SPR:n nimineula koruna rinnassa.
Parikymmentä vuotta he viettivät kaikki vaput, koulun päättymiset ja uudet vuodet nuorisohuolto-operaatioissa.
– Kierrettiin jalka- ja autopartiossa ja vietiin alaikäisiä selviämisasemalle. Yli 18-vuotiaille sanottiin, että jos ette ole kiltisti, siniset hakee ja vie!
Valtaosa nuorista on heidän mukaansa fiksuja, mutta jotkut rääväsuut pilaavat maineen. Huumeiden ja viinan yhdistäminen sekoittaa pään totaalisesti.
– Ryyppääminen ei ole enää muotia, nyt käytetään pillereitä ja huumeita, Mirja kertoo.
Hälytykset tulevat usein yöllä. Bergströmit kuuluvat vapaaehtoiseen pelastuspalveluun, joka toimii Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystyksen tukena. Mirja Bergström on ensihuoltoyksikön vetäjä. Heidän ryhmänsä tukikohta on Kaivokselassa, kerrostalon kellarissa.
Jos syttyy tulipalo, usein käy niin, että perhe viedään hotelliin tai ambulanssilla sairaalaan.
– Ja me lähdemme yökauppaan Stockmannille.
Punaisella Ristillä on sopimus Stockmannin kanssa. Tarpeen tullen vapaaehtoiset voivat tehdä siellä ostoksia yövartijan kanssa. Koreihin kerätään collegepuseroa ja lenkkaria. ABC-asemalta ostetaan ruokaa. Päiväsaikaan ostoksia tehdään Anttilasta ja kierrätyskeskuksesta uuden elämän ensirakennuspuiksi.
Ihmisiä myös katoaa, ja poliisi pyytää etsintäapua. Aina kadonnutta ei löydetä, jolloin poliisi määrää etsinnät lopetettaviksi. Vapaaehtoinen ei omin päin etsimistä lopeta.
– Toivon usein, että ihminen olisi vain lähtenyt aurinkoon kertomatta siitä kenellekään, se olisi onnellisinta, Mirja sanoo.
Lapsiakin katoaa – he vain hyppäävät ykskaks metroon tai lähijunaan. Usein etsitty myös löytyy nopeasti. Ikinä ei tiedä etukäteen, miten keikka menee.
Mieleenpainuvimmat tapahtumat ovat liittyneet suurimpiin katastrofeihin: tsunamista selvinneiden vastaanottaminen lentokentällä, Jokelan ampumiset, Hakunilan perhesurma. Vaitiolovelvollisuus estää Bergströmejä kertomasta enempää näistä kokemuksista.
– Ikuisesti mieleen on jäänyt Myyrmannin pommiräjähdys. Hälytys tuli perjantai-iltana, 12. lokakuuta 2002. Kun tulimme autolla paikalle, näky oli aivan uskomaton, siniset valot vilkkuivat ja pelastusautoja oli joka puolella. Silloin tiesimme, että jotain isompaa pahaa on tapahtunut.
Ensihuolto on niin materiaalista kuin henkistäkin apua. Tehtävän jälkeen, kotiin palattuaan, Bergströmit keskustelevat aina keskenään kaikesta, purkavat kokemaansa. Vain siten on valmis seuraavalle keikalle.
– Vaikka kaameita asioita nähdään, se kääntyy voimaksi ja hyväksi mieleksi, kun saadaan olla avuksi. Siitä ollaan kiitollisia, Stigu sanoo.
– Sykähdyttävää on se, että meitä on niin paljon auttamassa. Saa olla isossa organisaatiossa pienenä osana mukana.
Ujona nuorukaisena Stig Bergström rukoili löytävänsä itselleen kanssaeläjän. Hän auttoi asiaa menemällä Blomqvistin tanssikouluun Kasarmikadulle. Foxtrotin yleispätevät askeleet johdattivat Mirjan hänen eteensä, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
SPR tuli pariskunnan elämään, kun perhepäivähoitajana toimiva Mirja kaipasi aikuiskontakteja. Hän meni ensiapukursseille, joilla Stig puhelinasentajana oli jo käynyt työnsä puolesta. Kursseilla oli mukavaa.
– Me uskotaan johdatukseen. Ennen me elettiin normaalielämää, perhekeskeisesti, ja käytiin välillä tanssimassa. Tämä ei taida olla ihan normaalielämää.
Molemmilla on valoisa elämänkatsomus. Mirja Bergström arvelee, ettei olisi muuten enää elossakaan. Leikkauspöydällä hän on maannut henki täpärässä niin taajaan, ettei välitä kertoakaan.
Miten te selitätte näkemäänne surua ja pahaa?
– Ei meillä ole mitään erityistä ajatusta siitä, mitä tapahtuu. Kaikella on tarkoituksensa, ja suurin osa kaikesta on ihmisen aikaansaannoksia. Me rukoillaan paljon ja uskotaan enkeleihin. Kaikesta selvitään! Stigu sanoo.
Eläkkeelle jäätyään Bergströmit ovat tuplanneet vapaaehtoistyöaikansa, nyt sitä voi kertyä jopa 40 tuntia viikossa. Mieluisana toimena heillä on myös kiintiöpakolaisten vastaanottaminen lentokentällä.
Operaatio Nälkäpäivällä 13.–15.9. kerätään varoja
SPR:n katastrofirahastoon.
Jaa tämä artikkeli: