Tulevaisuus huolettaa. Liisa Selvenius-Hurmeen 3-vuotias tytär tykkää hoivata nukkejaan. Liisa toivoo, että tyttärelläkin olisi aikanaan mahdollisuus äitiyteen.
Äiti, miksi ilmasto lämpenee?
On yhä vaikeampaa sulkea silmiään siltä, että ilmaston- muutos koskettaa jo meitä ja seuraavaa sukupolvea.
Teksti Jouni Viitala
Kuva Jani Laukkanen
Ekosysteemit voivat romahtaa jo tällä vuosisadalla, kertoi YLEn nettisvujen uutinen eräänä kauniina päivänä. Näin käy, jos ilmastonmuutosta, väestönkasvua ja ympäristön tuhoutumista ei saada hillityksi.
Ahdisti. Mutta vielä enemmän ahdistaisi, jos minulla olisi lapsia.
Miten tällaiset uhkakuvat vaikuttavat ihmisten haluun hankkia lapsia? Entä miltä ne vanhemmista tuntuvat? Kyselykierros tuttavapiirissä paljasti, että asia herättää paitsi ahdistusta, myös konkreettista toimintaa.
Aleksis Salusjärvi (s. 1980) on elänyt avoliitossa yli kymmenen vuotta, muttei ole hankkinut lapsia. Yksi syy tähän on, että hän ei halua siittää lisää kuluttajia planeetallemme kasvattamaan hiilijalanjälkeä.
– Jokainen kai haluaa tuottaa hyvää ja olla onnellinen saavutuksistaan. Kun vedän vessan, siellä menee juomavettä neljä litraa joka reissulla. Tuotan muovikääreitä Ämmässuon kaatopaikalle. Menen lomalle Ibizalle ja poltan kerosiinia taivaan täydeltä.
– En voi olla ylpeä tästä. Ei ole sellainen olo, että hyvä kun olen olemassa, tällaista lisää, Salusjärvi tilittää.
Hän päätyi näihin aatoksiin kahdeksan vuotta sitten eikä ole toistaiseksi muuttanut mieltään. Painavin syy lapsettomuuteen on kuitenkin se, että pariskunnalle ei ole tullut pakottavaa vauvakuumetta.
– Lapsettomana minusta voi olla enemmän iloa veljieni lapsille. Jos he tarvitsevat apua, voin jeesata. Puolustan vilpittömästi lasten hankkimista. Jos maailmasta voisi tehdä enemmän nelivuotiaiden näköisen, tämä olisi parempi paikka.
Salusjärven ihannemaailmassa lasten hankkimiseen ei olisi sosiaalista painetta. Jotkut tekisivät enemmän lapsia ja toiset eivät ollenkaan, kukin tahtonsa ja tilanteensa mukaan. Yhteisö voisi ottaa ydinperhettä laajemmin vastuuta lapsista. Esikuvanaan lapsettomassa, mutta täydessä elämässä Salusjärvi pitää kirjailija Tove Janssonia .
– Tove oli koko vanhuutensa kirjeenvaihdossa lasten kanssa. Kun hänelle ehdotettiin avustajan palkkaamista hommaan, Tove sanoi: kirjeet tulevat lapsilta, jotka kokevat olevansa syrjäytyneitä. He ansaitsevat henkilökohtaisen vastauksen, Salusjärvi siteeraa.
Annalla (s. 1979) on seitsen- ja kymmenvuotiaat lapset. Vaikka Anna on ympäristötietoinen, ei hän ole halunnut huolestuttaa lapsiaan uhkakuvilla. Lapset ovat kuitenkin oppineet ilmastonmuutoksesta koulussa ja luontodokumenteista. Välillä he ovat pistäneet Annan koville kysymyksillään asiasta.
– Lapset ovat vaatineet vastauksia aika vihaiseen sävyyn, että miten te olette voineet olla noin idiootteja, Anna kuvailee.
Keskustelut ovat pakottaneet Annan näkemään tilanteen raadollisuuden uusin silmin.
– Sieltä tulee tällaista, että olet aina sanonut, että kaikkien pitää siivota omat jälkensä, ja nyt meidän pitäisi siivota teidän aikuisten jäljet.
Lapsiaan Anna on rauhoitellut kertomalla tavoista, joilla ilmastonmuutosta voi hillitä. Hän on kuitenkin sanonut, että se on aikuisten tehtävä. Kymmenvuotias ei voi vielä asiaan vaikuttaa.
– Koen itsekin lasteni tavoin voimattomuutta, sillä tämä on mielestäni asia, joka vaatii poliittista tahtoa, päätöksentekoa ja ilmastosopimuksia.
Annalle on tuonut lohtua lasten asenne. He ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä toimeen heti, kun ovat tarpeeksi isoja.
– Ainakin lapset tykkäävät pyöräillä ja syödä kasvisruokaa. He ovat myös ilmoittaneet, etteivät lennä lentokoneella, Anna hymyilee.
Liisa Selvenius-Hurme (s. 1978) huomasi viime syksynä useita uutisia ilmastonmuutoksen nopeasta etenemisestä. Hänet valtasi vakava huoli siitä, miten se vaikuttaa hänen kahden lapsensa elämään.
– Pyörin sängyssä monta yötä ja mietin, mitä voisin tehdä. Oli sellainen olo, että joko tulen ahdistuksesta hulluksi tai sitten alan toimia, Selvenius-Hurme muistelee.
Hän alkoi kehitellä ideaa vanhempien omasta ilmastojärjestöstä. Selvenius-Hurme oli ollut opiskeluaikana mukana ylioppilaskuntapolitiikassa. Hän kysyi sen aikaisilta tutuilta halukkuutta tällaiseen toimintaan ja huomasi, että monilla muillakin on samanlaisia tuntemuksia.
– Kukaan ei kieltäytynyt. Tietysti moni tuli mukaan sillä varauksella, että pikkulapsiperheessä aika on kortilla.
Toimintaansa käynnistelevän, Ilmastovanhemmiksi nimetyn yhdistyksen on tarkoitus keskittyä poliittiseen vaikuttamiseen, eikä esimerkiksi valistaa kulutusvalinnoista.
– Sanotaan, että seuraavat 5–10 vuotta ratkaisevat, voiko ilmastonmuutosta pysäyttää. Nyt istuvat kansanedustajat ja kunnanvaltuutetut tekevät siis Suomen osalta ratkaisevat päätökset. Heille pitää kertoa se. Luulen, että siellä on aika monia, jotka eivät tiedosta vastuutaan tästä asiasta.
Ilmastovanhempien tavoitteena on saada liikkeelle laajat joukot vanhempia ja muitakin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita tulevien polvien hyvinvoinnista.
– Erotukseksi perinteisistä ympäristöjärjestöistä tämä on määritelty lasten edunvalvontajärjestöksi, Selvenius-Hurme täsmentää.
www.ilmastovanhemmat.fi
Jaa tämä artikkeli: