Äitiyttä kieli poskessa
En tiedä mistä se kuoppa taas tuli tähän aamuun. Oliko se valo, joka tuli väärässä asennossa makuuhuoneeseen vai nälkä vai yöllinen hiki, joka piti minua otteessaan. Mutta siitä hetkestä kun sain jalat lattiaan, alkoi epätasaisuuksien ketju, jolle ei loppua näkynyt
Huono Äiti kirjoittaa blogissaan aamupäivästä, johon mahtui riitaa sekä 10-vuotiaan pojan, 4-vuotiaan tyttären, lasten isän että lähes perheen päälle suojatiellä ajaneen autoilijan kanssa. Hän diagnosoi vaivakseen ETS:n – epätasaisen elämän itse aiheutetun syndrooman. Hän epäilee, ettei parane siitä koskaan.
Sari Helin virnistää iloisesti kahvilan pöydässä. Huono Äiti on hänen alter egonsa, rekisteröity tavaramerkkinsä ja toimittajan nykyinen ammatti. Se on blogi, Facebook-sivu ja juuri julkaistu kirja. Spontaanin oloinen kirjoittelu on pitkällisen ajattelun ja suunnittelun tulos, joka alkoi ohjata itse itseään valitussa suunnassa ja muuttui ilmiöksi.
”Blogilla on parhaimmillaan 68 000 kävijää, enemmän kuin Maaseudun Tulevaisuudella tai Kodin Kuvalehdellä joinain viikkoina. Myös Facebookissa ilmiö on vahva, se kattaa tasaisesti 100 000 kävijää. Mutta ei suosio ihan kahta kättä heilutellen tule. Työpäiväni alkaa kello 6 ja päättyy 23”, Helin huomauttaa.
Pitkän päivän jälkeen alkaa yö, jonka soisi olevan rauhallisen unen aikaa.
Viime yö meni oksennussulkeisissa, tämä yö vissiin kuuhulluudessa. Elämä on laiffii.
”Kun lapsi tulee parisängyn keskelle ja alkaa oksentaa, lasta ei siirretä! Helpompaa on siivota yksi sänky, kuin kaikki se muu, mihin oksennus leviää, kun vanhemman sylin korkeuksista roiskitaan oksennusta ympäriinsä. Tämä on ehdottomasti tärkein oppini äitinä.”
Tippaleipäaivo unohti tippaleivät. Hei onks kellään?
Sari Helin toteaa, että hän ei ole suorittajaäiti. Lapset eivät kaipaa juhlaa varten pölytöntä kotia tai graavilohta.
Huonon Äidin moton mukaisesti yhden on oltava huono, jotta muut voisivat olla hyviä. Kirjoitusten tyylilaji on puhtaaksi viljeltyä itseironiaa. Pilkan kohteena on aina Huono Äiti itse.
”Niin, se on kyllä totta. Mutta ei lapsia edes voisi pilkata, lapset ovat ihmeellisen ihania! Lapsilla on valtava kyky nähdä itsestään selvissä pikkuasioissa aina jotain uutta. Heissä asuu ennakkoluuloton tutkimusmatkailija”.
10 v: ”Äiti, sä oot jo aikuinen. Sun pitäs pikku hiljaa oppia sulkemaan leipäpussit.”
Itseironialla herkuttelu näyttää löytävän maalinsa. Huonon Äidin ympärille on kehittynyt aktiivisten seuraajien joukko, jossa suorastaan kilpaillaan siitä, kuka on kompastellut pahimmin.
”Joskus joku oikeasti surkuttelee että 'voi kun teillä aina tuota oksennustautia', mutta muut lukijat vaientavat tällaiset äänensävyt nopeasti. 'Älä nyt pilaa koko juttua', he saattavat kirjoittaa.”
Nauraminen arjen sattumuksille on vapauttavaa, mutta onko Huono Äiti myös harkittu vastaveto keskustelupalstoille, joilla äidit neuvovat toisiaan sormi pystyssä?
”Tällä hetkellä en seuraa niitä, mutta olen aiemmin seurannut. Niillä on aika rajua menoa, puskista huudellaan nimettöminä. Pelottavaa niissä on toisten syyllistäminen ja suorastaan vaaralliset neuvot tyyliin 'odota nyt että se lapsi oksentaa vielä yhden päivän ennen kuin viet lääkäriin'. Palstoilla on nuoria äitejä joilla ei ole paljon elämänkokemusta, ja he saattavat ottaa ohjeet tosissaan.”
Lapset keskustelevat urasuunnitelmistaan: 4 v: ”musta tulee poptähti, niinku Britni Spiörs”. 10 v: ”mä meen työttömyyskortistoon tai sit äiti elättää”.
Toimittajana Sari Helin tietää, että yksityisyyden rajat kirjoittamisessa ovat tärkeät. Perheen pelisäännöt äidin työn suhteen ovat selvät – lasten nimiä ei kerrota, eikä aviomiestä mainita juuri koskaan, parisuhteesta ei puhuta lainkaan.
”Lapset antavat tarinan juuria, kirjoittajan vapaus tekee loput. Jos joku sanoo että 'tätä et sitten käytä', niin kunnioitan sitä. Pojalta jo tullut näitä kommentteja, ja lisää on odotettavissa kun hän kasvaa.”
Märkäkätisen tyttäreni päiväkotikaveri 5 v minulle: ”kuule, tällä kelillä pitää laittaa lapselle kurahanskat. Pitää vähän ajatella.”
Rakkaita lapsia on Huonon Äidin ympärillä paljon – omien lisäksi sukua ja kummilapsia ja lasten kavereita.
”Jään usein päiväkodin pihaan hengailemaan. Minusta on kiva jutella ipanoiden kanssa kaikessa rauhassa. Saan suukkojakin! Olen aika suosittu äiti-ihminen, vaikka komennan kyllä jos joku heittelee hiekkaa. Ilmeisesti sitten olen äitityyppiä”, Helin päättelee hieman hämmentyneen, mutta tyytyväisen näköisenä.
Olen selvästi niitä naisia, joilla ei ole nenäliinapaketti aina valmiina käsilaukussa.
”Olisi kauheaa, jos lapsille tapahtuisi jotain isoa pahaa. Olen säästynyt siltä, että lasten kanssa pitäisi olla sairaalavuoteen äärellä.”
Myös sairaiden lasten äidit lukevat Huonoa Äitiä. Heiltä on tullut samanlaista palautetta kuin muilta – äidin kohelluksista ja epäonnistumisista on vapauttavaa lukea.
Postia tulee myös äideiltä, jotka pitävät itseään aidosti huonoina. Heidän elämänsä on tavalla tai toisella raiteiltaan, ja lapset on saatettu ottaa huostaan.
”Heidän kanssaan käyn kahdenkeskisiä keskusteluja ja yritän auttaa niin paljon kuin voin.”
Huono Äiti on myös yritys, jonka yhtiöjärjestyksen mukaan tietty osuus osakeyhtiön tuotosta käytetään lasten hyväksi.
”Alkuvaiheessa kanavoin tuottoja jo olemassa olevien hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta, kun toiminta on vielä pientä. Kun se laajenee, teen jotakin isoa. Toimintasuunnitelma on jo valmiina, mutta se on niin suuri ja tärkeä juttu, että siitä en vielä puhu.”
4 v: ”Kun mä oon teini, otan varmasti tatuoinnin päähäni.” Äiti: ”Maltan tuskin odottaa.”
Tulevaisuudessa toteutuva ajatus sai alkunsa Amerikassa, jossa Helin asui miehensä kanssa neljä vuotta. Perheen vanhempi lapsi syntyi siellä.
”Amerikkalainen äitiys on erilaista kuin suomalainen. Se on iloisempaa! Lasta kannustetaan ja huomioidaan. Suomalaisen silmään se oli tosin jo liiankin imelää, ihan kaikki mitä lapsi tekee, on super ja wonderful. Silti haluaisin että sieltä siirtyisi meille lapsen hymyilevää kannustusta. Kannustettu lapsi oppii luottamaan itseensä esimerkiksi esiintyessään. Voiko lasta muka liikaa kannustaa?”
Palautetilaisuus koulun konsertin jälkeen: ”Äiti, kiitti kun et häpässyt mua tällä kertaa.” -Ai miten? ”No vaan olemalla.”
Heliniä tuskastuttaa kulttuuri, jossa lapsi mitätöidään. Lapsen pään yli puhutaan häntä koskevista asioista, hänen mielipiteitään ei kuunnella ja hänelle puhutaan jatkuvasti tiuskimalla.
”Tekee pahaa katsoa ja kuunnella vanhempia, jotka kohtelevat lapsiaan epäkunnioittavasti. Yhdelle venäläisnaiselle, joka antoi korvatillikan lapselleen, paasasin venäjäksi, että täällä tuo on sitten poliisiasia. Nainen ällistyi aika tavalla. Silloin olin omille lapsilleni sankari.”
Vessakeskustelua by 4 v: ”Mä en sitten koskaan aio pyyhkiä mun lasten pyllyjä. Tuohan on ihan hirveää hommaa, hyi!”
Ylikiehuvia kattiloita, unettomia öitä, aina joku sairaana, tahroja sohvalla ja tavarat hukassa. Onko Huonon Äidin kotona kaikki oikeasti vinksallaan? Heliniltä pääsee jälleen raikuva nauru.
”Meillä on oikeesti hauskaa. Varmaan aika normaalia, samanlaista kuin kaikilla muillakin. Olen humoristinen tyyppi, elämää ei kannatta käyttää jurmottamiseen. Elämä ei ole vakava asia niin kauan kuin sitä on.”
Elin lapsuuteni Nokian Kyöpelinvuoren juurella. Siis oikeasti. Ilmankos musta tuli tämmönen.
Helin on työläisperheen lapsi, jolle diorit eivät puheista huolimatta ole olleet arkipäivää. Tiivis perheyhteys teki hänen lapsuudestaan onnellisen. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen näytti hänelle elämän rajallisuuden rajulla tavalla sekä tiedotustehtävissä YK-joukoissa että perhe-elämässä.
”Käytännössä minulta kuoli koko suku kerralla. Muutaman vuoden kuluessa kuolivat sekä isovanhempani että molemmat vanhempani. Saattohoidoissa, surussa ja huolissa minulle puhkesi kivulias niveltulehdus.”
Nyt Helin on yhä läheisempi pikkuveljensä kanssa, ja yhä vakuuttuneempi siitä että elämä pitää elää iloiten.
4 v takapenkiltä: ”Minkähänlainen äiti musta tulee isona? Osaankohan opettaa mun lapset seisomaan päällään sohvalla?”
Jaa tämä artikkeli: