null Aitojuutalaista perinnettä Puolasta

Aitojuutalaista perinnettä Puolasta

Hanna Krall: Aavesärkyä ja muita tosia tarinoita. Like 2010.

Hanna Krall on 1930-luvulla syntynyt puolalaiskirjailija, jolta on aikaisemmin suomennettu kaksi teosta. Uutuus Aavesärkyä ja muita tosia tarinoita koostuu kertomuksista, jotka on valikoinut ja kääntänyt Tapani Kärkkäinen.

Nämä tarinat kertovat menneestä maailmasta, juutalaisten kohtaloista ja tavoista ennen toista maailmansotaa. Joidenkin aikajana ulottuu aina 1990-luvulle asti. Krall kertoo kylähulluista ja leipureista, rabbeista ja teurastajista, lääkäreistä ja vastarintataistelijoista, juutalaisten auttajista ja ilmiantajista. Kertomuksissa kuljetaan Puolan kaupungeissa ja jäljitetään ihmisten kohtaloita katu kadulta, talo talolta. Nykyhetki koostuu usein pelkistä raunioista, vainajien luetteloista ja muistoista.

Juutalaisille on aina ollut tärkeää muistaa. Muisti säilyttää eri vuosisatoina juutalaisiin kohdistuneissa väkivaltaisissa hyökkäyksissä kuolleiden ja kadonneiden nimiä, muistoja ja kuvia — heidän sukulaisuussuhteitaan, juhliaan ja traditioitaan.

Krall kronikoi lakonisesti, vailla suuria tunteita. Hän ikään kuin luettelee: tässä asui se-ja-se, hän kuoli Treblinkassa vuonna 1942. Tyyli muistuttaa Vanhan testamentin Aikakirjoja ja kaukaa historiasta kulkenutta klassista juutalaista Kyynelten laakson kronikkaa.

Kertoja ei voihki, ei tunteile, ei tuomitse eikä sääli. Hän vain to-teaa. Mutta mikä voima on sivukaupalla jatkuvalla luettelolla: syntyi, eli hetken, kuoli ammuttuna, joukkohaudassa, synagogan palossa, keskitysleirillä.

Kertomuksissa on myös aitojuutalaista perinnettä: tarinoita oudoista sattumuksista, dibbukeista, kohtalon oikuista, jotka säästivät jonkun hengen aivan merkillisellä tavalla. On värikkäitä vaiheita ja persoonia. Siinäkin Krall yhtyy vanhaan traditioon, Isaac Singerin kertojanheimoon. Musta huumori kukkii.

Näissä kertomuksissa tuoksuu mennyt aika, kadut, olohuoneet, vaatteet, räätälinverstaat, koko ashkenazyjuutalaisten menetetty ja vain muistoissa elävä maailma.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.