Aavistus. Olen osa suurta kokonaisuutta. Kuva: Katri Saarela

Älä viivy

• 26.05.2014 13:30

He odottivat Jumalaa. He odottivat varmuutta siitä, ettei elämää ollut jo vuosia rakennettu tyhjän päälle. Kaikki oli jätetty, kävelty yhdessä pölyisillä teillä, tunnettu vapautta kaipaavien ihmisjoukkojen paine ja kuultu outoja sanoja valtakunnasta, joka oli tuleva.

Ehkä toivon muisto alkoi jo haalistua, ehkä odottajien mieli teki tarttua entiseen elämään. Sen ainakin varmasti tunsi.

Entä jos kaikki oli ollut erehdystä? Mistä voisi varmistua, että kuljettu tie veisi perille? Sinne, mitä sydän kaipasi.

En ole edennyt kovin kauas näiden hämmentyneiden odottajien tuntemuksista. Siksikö päivän tekstit tuntuvat niin lohdullisilta?

Usko rakentuu kokemuksellisten asioiden varaan. Tien oikeutta ei tiedä muuten kuin sitä pitkin kulkemalla. Tie on kaikilla hiukan erilainen, mutta yhteistä on pyhän aavistus, kutsu pyhälle matkalle.

Miltä sitten Jumalan kosketus tuntuu, mistä tiedän, etten tavoittele tyhjää? ”Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat”, sanoo Johanneksen Jeesus. Toisessa ensi sunnuntain tekstissä taas kuvataan Jumalaa hiljaisena huminana.

Jumalan kosketuksen odottajat saavat tyytyä enemmän hiljaisuuteen ja sisäiseen aavisteluun kuin etäällä pysyvän tarkkailijan varmuuteen. On uskallettava luottaa siihen tunteeseen, kun joskus elämä virtaa läpi ja tietää olevansa pieni osa huikaisevan suurta kokonaisuutta. Niinä hetkinä on helpompaa hengittää, sisin sulaa varauksistaan, Jumalan maailma avartuu ja syvenee.

Pyhän kosketus.

Marja Kuparinen

6. sunnuntai pääsiäisestä