Paljas. Jumalan valolla ei ole hurskauden vaatetta. Kuva: Katri Saarela/Instagram: Kutriart

Alaston valo

• 02.02.2015 13:30

Eikö ole hämmentävää, että Jumala, jonka sanotaan olevan kirkkain valo, on niin hämäräperäinen, ettei hänestä ota selkoa? Hänen sanotaan suorastaan rävähtävän päin pakanakansojen näköä, mutta sen sijaan, että leimahduksen näkisivät kaikki, Jumalaan uskominen on yhtä epäilyksen varjoa jopa niille, jotka leimahduksen näkivät.

Tietenkin on niitä, jotka sanovat kylpevänsä Jumalan kirkkaudessa. Heissä on vastarakastuneen kadehdittavaa hehkua. Sen sijaan useimmat niistä, jotka ovat vuosikymmenet viipyilleet nälkäisinä asian äärellä, kertovat ennemmin Jumalan selkäpuolesta ja loputtomasta yöstä kuin hänen paljaasta näkymisestään.

Tästäkö se kiikastaa: Jumalan valo on niin kuin polkupyörän dynamo, joka ei johda sähköä polttimoon ilman, että pyörä liikkuu? Tarkemmin sanoen: Jumalalla ei ole valolleen muuta lamppua kuin me.

Ensi sunnuntain epistolasta puuttuu kristilliselle fraseologialle tyypillinen, merkityksensä hengellistänyt ”yhteys keskenämme” -lätinä. Ilmaisu on paljon yksinkertaisempi: Jos vaellamme valossa, meillä on yhteys toisiimme. Voimme siis keskenämme hyvin. Puhumme, riitelemme, rakastamme.

Miten arkista ja inhimillistä. Jumalan valo ei ole alaston sillä tavalla, että se paljastaisi itsensä kaiken aikaa. Se on alaston sillä tavalla, että sillä ei ole hurskauden vaatetta.

Kaisa Raittila

Kynttilänpäivä