Ilman vanhempia. Orvoksi jäänyt Roberto Tavares asuu yksin, mutta vapaaehtoinen sosiaalityöntekijä huolehtii, että hän käy koulua ja saa ruokaa. Kuva: Olli Seppälä
Alberto yrittää pärjätä yksin
Nappulat hyppivät toistensa yli. Tammipeli etenee vauhdilla. Alberto Tavares, 14, hymyilee. Suomalaisvieras on häviöllä.
Pelipaikkana on Alberton kotipiha Mosambikin pääkaupungissa Maputossa. Piha on siivottu. Afrikan aurinko paistaa ja naapuruston äänet kuuluvat selvästi. Joku soittaa radiota, toinen komentaa lapsia, tiskipaikalla astiat kilisevät.
Alberto asuu yksin. Hänen vanhempansa kuolivat vuosia sitten. Hän joutui isoäidin hoitoon ja nyt isoäitikin on poissa. Alberto löysi isoäitinsä yöllä kuolleena.
Alberton isoveli on töissä muualla. Albertosta pitää huolta aktivista eli vapaaehtoinen sosiaalityöntekijä. Hän katsoo perään, että Alberto käy koulua ja saa ruokaa.
Alberto on myös tv-tähti. Viime syksynä suomalainen kuvausryhmä kävi tekemässä hänestä tv-dokumentin Yksin maailmassa. Dokumentti liittyy Yhteisvastuukeräykseen.
Toinen lyhyt dokumentti kertoo vakavasti sairaasta 15-vuotiaasta Maria Inocenciasta, joka haaveilee sairaanhoitajan ammatista. Maria kuoli viime marraskuussa aidsiin, jonka hän sai syntymässään.
11-vuotias Maria Boavida puolestaan asuu isoäitinsä kanssa. Marian vanhemmat ovat kuolleet ja täti, jonka hoiviin hän jäi, on sairaalassa. Marialla on huoli omasta terveydestä ja siitä, että aina aamulla ei ole mitään syötävää.
Alberto, Maria ja Elena ovat saaneet apua Luterilaisen maailmanliiton tukemalta projektilta, joka auttaa ihmisiä Xikhelenissä, köyhien asuma-alueella Maputossa.
Mosambik on yksi maailman köyhimmistä maista. Peräti 70 prosenttia väestöstä elää alle kahdella dollarilla päivässä. Se on toiseksi suurin Suomen antaman kehitysavun kohdemaista Tansanian jälkeen.
Aikuisväestöstä hiv-positiivisia on noin 20 prosenttia. Kaupungeissa heitä on enemmän, maaseudulla hieman vähemmän.
Aids, köyhyys ja kaupungistuminen hajottavat perinteistä afrikkalaisista yhteisöllisyyteen perustuvaa elämäntapaa. Kaupungeissa yksin jäävillä lapsilla ei olekaan tukenaan sukulaisten tukiverkkoa. Kaikki naapuritkaan eivät pysty auttamaan orvoiksi jääneitä lapsia.
Viime lokakuussa joukko suomalaisia kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilöitä kävi paikan päällä tutustumassa avustustyön arkeen. Mukana 11-henkisessä ryhmässä oli myös Yhteisvastuukeräyksen tämänvuotinen esimies, Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo.
Suomalaiset tapasivat vaikeaan tilanteeseen joutuneita perheitä, jotka ovat saaneet apua Xikheleni-projektilta. Pohjimmiltaan projektin tarkoituksena on asuinyhteisöjen organisoiminen ja sosiaalisen vastuun herättäminen tavalla, jossa ihmiset ottavat vastuun omista asioistaan. Kyse on voimaannuttamisesta.
Yksittäisten ihmisten kohdalla apu on myös konkreettista, ruoan ja lääkkeiden antamista. Yhteisvastuukeräyksen erityisenä kohteena ovat Maputon miljoonakaupungin köyhälistökortteleiden lapset ja nuoret. Suomalaiset vakuuttuivat siitä, että Yhteisvastuukeräyksen varat menevät sinne minne on luvattukin.
Olli Seppälä
Mosambik
– Sijainti: Afrikan itärannikolla Etelä-Afrikan ja Tansanian välissä
– Pääkaupunki: Maputo
– Asukasluku: n. 23 miljoonaa
– Kieli: portugali (virallinen), makhuwa, xichuangana ja useita muita paikallisia kieliä
– Uskonto: katolilaisia 24 %, muita kristittyjä 18 %, muslimeja 18 %, muut 40 %
Torjuttu oppii väistämään
Eelis, 22, tuntee aina jääneensä ulkopuolelle. Niin kauan kuin hän muistaa, hän on ollut kolmas pyörä, se, jonka selän takana supatetaan ja joka jää viimeiseksi, kun joukkueita jaetaan. Hän on kouluesimerkki hyvinvointitutkimuksen professorin Juho Saaren yksinäisyystutkimuksesta, jonka mukaan yksinäisyys kasvaa valinta valinnalta.
Yksilöllisyyden ja valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen on lisännyt myös yksinäisyyttä. Yksinäistymisen kierre alkaa hylkäämisistä, Saari sanoo. Mitä useammin tulee jätetyksi joukon ulkopuolelle, sitä nopeammin kehittyy yksinäisen identiteetti.
– Kun aina viedään vierestä tai torjutaan, tulee tarve suojautua. Yksinäinen vetäytyy ja käy varautuneeksi. Hänestä tulee vaativa kaveri. Kun joku osuu kohdalle, yksinäinen takertuu häneen niin, ettei laske irti lainkaan, Saari kuvaa.
Yläasteella Eelis ymmärsi tarvitsevansa apua. Koulukuraattori lähetti hänet psykiatrille. Puolen vuoden syynin jälkeen tuli diagnoosiksi nuoruusiän masennus.
– Se kuulosti pahan oloni halveksimiselta. Ikään kuin ongelmani olisivat harmittomia ja katoaisivat taivaan tuuliin, kunhan ikää tulee lisää, Eelis sanoo.
Yhdenmukaiseen muottiin pakottava ikäkausi ei rohkaissut Eelistä olemaan sellainen kuin on, erilainen. Näin erilainen minä siis olen, hän ajatteli. Hän ei ollut varma, oliko siitä ylpeä vai pahoillaan.
– Minun on vaikea luoda kontaktia. Kukaan ei ole kiinnostunut minusta, Eelis sanoo.
Hänen ystävänsä ovat eri mieltä. He ovat sanoneet, ettei Eelis päästä lähelleen. Huono itsetunto paistaa niin läpi, että muilla on kiusallinen olo.
– Vaikka joku sanoisi, että haluaa tutustua minuun, en usko, mitä hän sanoo. Kun sitten joku jää, muuttuu meidän suhde niin puristavaksi, ettei kumpikaan voi tehdä mitään muuta. Aina pelottaa, että joku toinen onkin parempaa seuraa kuin minä, Eelis kertoo.
Ihminen on laumaeläin, muistuttaa Juho Saari. Jokainen tarvitsee toisia ihmisiä. Pienemmät asunnot ja perheet pakottavat hakemaan seuraa kodin ulkopuolelta. Itsestään selviä ihmissuhteita on nykyään vähemmän kuin ennen.
– Myös kokemus pärjäämisestä on yksipuolistunut. Jos ei tunne olevansa juuri sillä tavalla onnellinen kuin ympäristö onnellisuuden määrittää, luulee itseänsä poikkeavaksi.
Saari puhuu koulunpihalla seisovista yksinäisistä. Jokainen muistaa heidät omalta kouluajaltaan. Siellä he seisovat aina samoilla sijoilla, muita vältellen.
Eelis on yksi heistä. Hän suunnittelee ottavansa itseään niskasta ja lähtevänsä milloin minnekin, mutta lähes aina hän jää kotiin. Pahimmillaan hän on niin ahdistunut, ettei kestä astua kodin ovesta ulos.
– Tuntuu kuin erilaisen leima olisi keskellä naamaa ja kaikki tieten tahtoen tuijottaisivat sitä. On helpompi olla kokonaan ilman toisten seuraa kuin ottaa riski, että tulee taas torjutuksi.
Eelis ei esiinny jutussa omalla nimellään.
Kaisa Raittila
Jaa tämä artikkeli: