Alussa oli tyhjää ja pimeää…
Lapsellakin on oikeus Raamatun suuriin kertomuksiin.
Pikku Piplia. Suomen Pipliaseura 2009.
Kirjassa on hyvin typistetty kerronta, jossa ahdistavat tapahtumat on häivytetty. Veljien orjaksi myymä Joosefkin vain ”viedään pois”, ja Egyptistä israelilaiset lähtevät vaivatta.
Uuden testamentin puolella teksti on valoisaa: Jumala kääntää kaiken hyväksi, ihmiset ovat Jumalan ystäviä ja Jumalan perhettä. Tätä taustaa vasten risti ja kansan kääntyminen Jeesuksen viholliseksi tulee yllättäen. Niukka teksti saattaa olla ongelma: mieli ei ehdi tapahtumien mukaan.
Sarah Toulminin kuvat ovat selkeitä ja ilmeikkäitä.
Ihan ensimmäinen Raamattuni. Kirjapaja 2008.
Gwénaèlle Bouletin kirja on paksulehtinen kuin pikkulasten hampaita kestävät kuvakirjat. Teksti on edellistä runsaampaa. Mieli ehtii mukaan, vaikkei kaikkea ymmärtäisikään. Jumala määritellään hienosti ”elämän salaiseksi henkäykseksi”. Joosefin ongelmat ohitetaan kokonaan, hän ilmestyy tarinaan vasta seimen äärelle. Ehtoollinen on saatu mukaan, ja syytä pääsiäisen tapahtumiin tarjotaan: joidenkin mielestä ihminen ei saa sanoa olevansa Jumalan poika.
Kirja korostaa, että Jumalan rakkaus on voimakkaampaa kuin mikään muu.
Aurélie Guillereyn kuvat tavoittelevat modernia tyyliä. Ihmiset ovat isonenäisiä pallopäitä, joilla on hyvin rajattu ilmevalikoima. Hauskoja yksityiskohtia.
Raamattu tutuksi. Kustannus Oy Arkki 2009.
Vihkosarja on tarkoitettu 24-osaiseksi. Ensimmäiseksi kerrotaan 12-vuotiaan Jeesuksen omapäisestä vierailusta Jerusalemin temppelissä ja kuuliaisesta jatkosta kotona (vihje omille lapsille?), Joosefin päätymisestä Potifarin taloon ja Jeesuksen kuolemasta Jerusalemin pääsiäisjuhlilla. Miksi näin silppuisesti?
Lena Frölander-Ulfin kuvat ovat hauskoja eivätkä pyrikään perinteisten hurskaiden kuvien maailmaan. Pääsiäiskertomuksen yö- ja siluettikuvissa on vaikuttavaa uhkaa. Minea Metsätähden teksti jättää ongelmia: miksi iloitseva kansa kääntyy äkkiä Jeesusta vastaan?
Kertomuksia Raamatusta. Kirjapaja 2009.
Maria Christina La Cascion tekstissä on runsautta, poljentoa ja rytmiä, mutta vaikeita paikkoja riittää. Aikuinen voi muun muassa joutua selittämään, miksi lintuja surmataan kiitokseksi Jumalalle. Sodoman ja Gomoran hävitys ja Iisakin uhraaminen ovat vaikeita – ehkä siksikin, että kirja ei kerro veistä kohottavan isän tunteista.
Jumalakuvaa mutkistavat myös Egyptin vitsaukset. Ihmeet ja erilaiset taistelut korostuvat, ja kirjan 139 sivusta 95 on annettu Vanhalle testamentille.
Kansan ”ristiinnaulitse”-huudot selitetään ylipappien kansanjoukkoon asettamilla kätyreillä. Jeesuksen kuolema on Jumalan suunnitelma, jotta Jumala nähtäisiin kuoleman voittajana. Oliko se siis Jumalan suuri demonstraatio omasta vallastaan?
Rhona Daviesin kuvitus on akvarellin ja piirroksen yhdistelmä, jonka henkilöhahmoissa hallitsee tuttu kylpytakki-look.
Pienen oma Raamattu. Kirjapaja 2009.
Maggie Barfieldin nukkehahmoin kertomissa tarinoissa tiivistäminen on huipussaan. Tynkäkertomukset vaativat paljon selityksiä. Pääsiäisestä ei kerrota lainkaan vaan mennään Jeesuksen tekemistä ihmeistä suoraan tyhjälle haudalle ja kohtaamiseen enkelin kanssa.
Nukkehahmot erikoisine nenineen tuntuvat sillä tavalla konkreettisilta, että kertomukset muuttuvat entistäkin satumaisemmiksi.
Suomen lasten Raamattu. Otava 2009.
Jaakko Heinimäen uudelleen kertoma ja tulkitsema Raamattu on herkkupala myös aikuislukijalle. Kirjassa on säilytetty Raamatun alkuperäinen muoto, joitakin kirjoja on yhdistelty eikä kaikkia 66 kirjaa ole otettu mukaan. Lasten raamattukirjoissa harvemmin tavattuihin psalmeihin ja sananlaskuihin tutustutaan myös.
Heinimäki kertoo aluksi, että Raamattu on juutalaisten ja kristittyjen pyhä kirja, vaikka sitä ei pidetä Jumalan kirjoittamana. Raamatun pyhyys määritellään osuvasti: Jumala haluaa ihmisen kirjoittamien kirjoitusten välityksellä ilmoittaa meille jotain itsestään. Tästä aikuisenkaan ei tarvitse luopua, vaikka hän lakkaisi uskomasta Joosefin uranousuun Egyptissä.
Kunkin kirjan aluksi kerrotaan, mitä tiedetään sen synnystä ja mikä on sisällön johtoajatus. Hyvä!
Heinimäki selventää ja tulkitsee loistavasti. Esimerkiksi Joosefin epäröinnin syy kihlatun raskauden vuoksi sanotaan suoraan: hän tiesi, ettei ollut lapsen isä.
Suomen lasten Raamattu ei ole tippaakaan lapsellinen. Sen mehevästä kielestä ja pienistä ymmärtämistä helpottavista tulkinnoista nauttii niin lapsi kuin aikuinenkin. Tilaa jää tunteelle ja oivallukselle.
Christel Rönnsin kuvat ovat täynnä veikeää huumoria ja ilmeikkäitä hahmoja. Autenttista historialookia ei edes tavoitella: Mooseksella on jaloissaan crocsit ja siunausta odottavalla vauvalla modernit vaipat.
Kuvituksessa tapahtumien kaari piirtyy kauniisti ehjäksi: alun paratiisin puu on kirjan lopussa vankka elämänpuu, jonka oksille sopii niin linnunpönttö kuin lapsen keinukin.
Jaa tämä artikkeli: