Väitöskirjan kimppuun. Markku Porvari työstää väitöskirjaa Tampereen yliopistoon. Sen aiheena ovat johtamis- ja hallintostrategiat sekä niiden teoriat. ”Tarkoitukseni on luoda uutta teoreettista ajattelua, joka sopii myös kirkon tilanteeseen.” Kuva: Olli Seppälä
Ammatti: johtaja
Kun Espoon seurakuntiin valittiin vuonna 2006 uusi hallintojohtaja, tämä hankki ensitöikseen itselleen suuremman työhuoneen ja kiinnitti seinälle huoneentaulun, jossa luki: ”Paska vaikuttaa vain kun sitä levitetään.”
Markku Porvaria hymyilyttää.
Kumpikaan tarinan osa ei pidä paikkaansa. Huoneentaulu ei varsinkaan.
Työhuoneesta sen sijaan tuli edeltäjän työhuonetta suurempi, kun virastossa vapautui huoneita. Hallintojohtajan huoneeseen yhdistettiin toinen huone neuvottelutilaksi.
”Olin tottunut hoitamaan edellisessä työssäni pieniä palavereja omassa huoneessani. Viraston neuvotteluhuoneet piti varata etukäteen. Ne olivat aina täynnä.”
Markku Porvarin edellinen työpaikka oli Lahdessa. Viran kesto on kaikkien lahtelaisten nähtävillä vielä tänäänkin, sillä Lahden torin kiveykseen on kiinnitetty metallilaattoja, joissa lukee kaupunginjohtajien nimiä. Yhdessä lukee: Markku Porvari, apulaiskaupunginjohtaja, 1996–2003.
Virka oli määräaikainen. Vastuualueena olivat palvelut palokunnasta sinfoniaorkesteriin.
Markku Porvarin puoluetausta on Kokoomuksessa. Hän liittyi puolueen jäseneksi vasta 1980-luvun lopussa osallistuttuaan kirkolliskokousvaaleihin.
Porvari ehti toimia pari vuosikymmentä Lahden seurakuntien hallintojohtajana. Pesti alkoi vuonna 1978. Sitä ennen hän oli henkilöstöpäällikkö Enso-Gutzeitilla. Nuorena Porvari työskenteli myös Yleisradion toimittajana. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteilijä ja merkonomi.
Nyt työelämä on taaksejäänyttä elämää. Markku Porvari on ollut eläkkeellä muutaman kuukauden. Ranteessa on uusi 65-vuotislahjaksi saatu sveitsiläinen kello.
Eläkeläisen aika ei tule pitkäksi, sillä työn alla on muun muassa Tampereen yliopistoon tehtävä väitöskirja. Sen aiheena ovat johtamis- ja hallintostrategiat sekä niiden teoriat.
”Tarkoitukseni on luoda uutta teoreettista ajattelua, joka sopii myös kirkon tilanteeseen. Olen vuosien aikana pitänyt hallinnosta useita esityksiä, ja nyt on tarkoitus koota niitä yhteen. Lisäksi olen tehnyt taustaksi haastatteluja ja kyselyitä.”
Porvarin mukaan vanhat hallintorakenteet ovat murtuneet koko yhteiskunnassa, mutta kirkossa ollaan vielä niissä kiinni.
”Meillä virkarakenne määrittelee kirkon olemuksen ja organisoitumisen. Virkarakenne on opin asemassa, mutta on muistettava, että opit syntyivät historiallisissa tilanteissa. Tässä historiallisessa tilanteessa kirkon organisaatiota tulisi katsoa uusin silmin.”
Porvarin mukaan organisaation muodon ei tulisi olla kirkolle opillinen kysymys. Organisaation muuttaminen ei muuta kirkon ydintä. Hänen ajattelussaan kirkon hallinnossa tulisi eriyttää hengellinen puoli ja taloudellinen puoli.
”Kirkon organisaatiomallit ammentavat Raamatusta. Ne ovat niin sanottuja klassisia organisaatiomalleja. Niiden yksi piirre on, että ne ovat olemassa ikään kuin ylihistoriallisesti ja itsensä vuoksi. Nykyisin olisi tarvetta organisaatiorakenteelle, joka lähtee ihmisten tarpeista tässä ja nyt. Rakenteet eivät ole ikuisia, vaan niitä voidaan muuttaa, jos tilanne niin vaatii.”
Kun Porvari 1978 tuli Lahden seurakuntien hallintojohtajaksi, hän otti puheeksi johtamiskoulutuksen. Joutjärven silloinen kirkkoherra tokaisi: ”Salkkuherroja täällä kyllä on käynyt, mutta heistä ei ole mitään hyötyä, vain polvirukouksesta on hyötyä.”
Porvari ei jäänyt sanattomaksi, vaan vastasi, että polvirukous voidaan aloittaa vaikka saman tien, mutta johtamiskoulutusta pitää suunnitella. Niin myös tehtiin.
Kirkossa naureskellaan toisinaan sille, että teologien mielestä heidän opintonsa pätevöittävät kaikkiin kirkollisiin tehtäviin, aivan erityisesti johtaviin tehtäviin.
Markku Porvarin mielestä naureskeluun on syytä. Teologien kaikkivoipaisuus on jopa ongelma.
Porvarin väitöskirjan yksi peruskysymyksistä kuuluukin: Kuka oikeastaan johtaa kirkossa? Vastaus ei automaattisesti ole pappi tai teologi, vaikka esimerkiksi uudessa seurakuntien rakennemallissa yhtymien johtajiksi esitetään kirkkoherraa.
”Eihän suuria sairaaloitakaan automaattisesti johda lääkäri, vaan hallinnollinen ammattijohtaja. Samaa toivoisin myös kirkon puolelle. Arvostan erityisesti kirkon maallisen puolen työntekijöiden ammattitaitoa. Monilla on myös vahva ja hyvä ammatti-identiteetti.”
Porvari muistuttaa myös, että luottamushenkilöiden asema voisi kirkossa olla parempi. He voisivat olla arvostetumpia.
Kirkossa ei myöskään ole perusteltua tehdä kaikkea itse. Moni kirkon kannalta keskeinen toiminta voitaisiin hoitaa paremmin ja tehokkaammin, jos se irrotetaan perinteisestä kirkollisesta hallinnosta ja holhouksesta. Esimerkkinä tästä on Kirkon Ulkomaanapu, jonka puheenjohtajana Markku Porvari toimi pitkään.
”Kirkon Ulkomaanavusta tuli paljon joustavampi ja nopealiikkeisempi, kun se säätiöitiin ja irrotettiin raskassoutuisesta kirkollisesta hallinnosta.”
Kirkko, johon Markku Porvari tuli töihin, oli erilainen kuin se, jonka palveluksesta hän jäi eläkkeelle.
Kirkon yhteiskunnallisena asema oli kaikenkattava 1970-luvulla. Kirkko oli merkittävä toimija yhteiskunnassa. Lahden alueen päälehdessä Etelä-Suomen Sanomissa oli viikoittain isoja juttuja seurakunnista.
”Kirkko oli silloin luonnollinen osa julkishallintoa.”
Nykyään kirkkoa ei Porvarin mukaan pidetä enää samalla tavalla osana yhteiskuntaa.
”Kirkosta on tullut ihmisten kohtaamisen foorumi, sielunhoidon paikka ja välittämisorganisaatio.”
Porvari sanoo myös huomanneensa saman, minkä Kirkon tutkimuskeskus on dokumentoinut Moderni kirkkokansa -tutkimuksessaan: Kehä kolmosen sisäpuolinen Suomi on hengellisesti erilainen kuin muu Suomi.
Espoo näyttäytyi Porvarille hajanaisena, verkottuneena yhteisönä. Lahdessa on sen sijaan vielä jäljellä ”provinssikaupungin henkeä”, vaikka sekin on jo monessa mielessä osa metropoliseutua.
”Pääkaupunkiseudulla erilaiset megatrendit näkyvät selvemmin ja heijastuvat kirkolliseen keskusteluun. Näitä ovat esimerkiksi kirkosta eroaminen ja viimeaikainen keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista.”
Lahden Joutjärven rannalla, erään tien päässä on neljä omakotitaloa vierekkäin. Yhdessä niistä on jo vuosikymmeniä ollut Markku Porvarin ja hänen Pirjo-vaimonsa koti. Tien toisella puolella metsän takana näkyy korkeita kerrostaloja.
Porvarien kotona on runsaasti taidetta, vanhaa ja uutta. Koti muistuttaa enemmän kulttuuri-ihmisen ja taidekeräilijän elämäntyötä kuin hallintomiehen asumusta.
Lahti on ollut Porvarin kotikaupunki, vaikka työpaikka olikin viime vuodet Espoossa. Hänellä on vahva lahtelaisen identiteetti, ja hän tuntee kaupungin läpikotaisin. Porvari oli mukana rakennuttamassa Lahden Ristin kirkkoa ja Sibelius-taloa.
Porvari on syntyisin Haminasta, mutta käynyt koulunsa Kotkassa. Omasta kirkollisesta taustastaan Porvari ei halua puhua, vaikka sanookin pohtivansa suhdettaan Jumalaan lähes päivittäin. Usko on hänelle hyvin henkilökohtainen asia.
”Olen myös lukenut teologista kirjallisuutta. Lisäksi minulla on matkan varrella ollut viisaita teologisia neuvonantajia, kuten Kirkon ulkomaanavun entinen johtaja Tapio Saraneva ja teologian tohtori Juhani Forsberg.”
Kirkkoa Porvari luonnehtii ihmisten yhteisöksi, jossa sielunhoidolla ja diakonialla on keskeinen sija. Hän muistelee 1990-luvun alkua ja lamavuosia. Silloin seurakunta alkoi myös Lahdessa tukea työttömien toimintaa. Tämä havaittiin yhteiskunnassa laajemminkin. Kirkon arvostus nousi.
Markku Porvari luonnehtii itseään peruskirkolliseksi kristityksi, jolle herätysliikkeet eivät ole läheisiä, vaikka tuttuja toki työn kautta.
”Koskaan en ole ottanut kantaa teologisiin riitakysymyksiin, mutta kerran Lahdessa minua epäiltiin herätyskristityksi.”
Artikkeli on aiemmin julkaistu Kotimaa-lehdessä 16.5.2013.
Kuka?
Markku Porvari, 65 v, kanslianeuvos.
Asuu Lahdessa, aiemmin Espoossa. ”Olin Tapiolan seurakunnan jäsen, koska pidin tärkeänä, että koen espoolaisuuden yhteisön jäsenenä.”
Perheeseen kuuluu Vvimo ja aikuinen tytär perheineen.
Viimeksi luettu kirja?
Veijo Meren C. G. Mannerheim, Suomen marsalkka.
Lempimusiikki?
Klassista laajasti, esimerkiksi Mozart ja Chopin.
Motto?
Aina löytyy ratkaisu, kun käyttää maalaisjärkeä.
Kirkko Espoossa -näkemys vahvistui
Markku Porvari, jäit eläkkeelle helmikuussa. Mitä olet jäänyt Espoosta kaipaamaan?
Espoon seurakuntayhtymä on erittäin hyvä työyhteisö, monien mielestä Suomen paras. Siellä on yhteistyökykyisiä ja miellyttäviä ihmisiä, joita ajattelen usein.
Mikä oli parasta Espoon vuosissasi?
Olen tyytyväinen, että pystyimme vahvistamaan ”kirkko Espoossa” -näkemystä, joka toimii seurakuntalaisten parhaaksi asuinpaikasta riippumatta.
Jäikö jotakin kesken?
Kirkollisen yhteistyön kehittäminen koko pääkaupunkiseudulla jäi kesken, mutta toivon mukaan jatkuu edelleen.
Mitkä ovat seurakuntien nykyiset haasteet?
Pidän tärkeänä sitä, että väsymättä etsitään yhteistä näkemystä asioita ratkottaessa. Seurakunnan todelliset haasteet tulevat kuitenkin kirkon ulkopuolelta, ei sisäpuolelta.
Jaa tämä artikkeli: