null Anarkistimummo neuloo graffiteja

Seurasaaren silta sai viime viikolla neulegraffitin kaiteeseensa. Kuva: Natalia Baer

Seurasaaren silta sai viime viikolla neulegraffitin kaiteeseensa. Kuva: Natalia Baer

Anarkistimummo neuloo graffiteja

”Koirat merkitsevät reviiriään kuseksimalla, minä puikoilla.”

 

 

Harmaapäinen meikitön nainen kävelee työpäivän jälkeen Seurasaaren sillalle. Hän kaivaa ruusulaukustaan keltaisen kangaspussukan ja sieltä virkkuukoukun, sakset ja mustavalkoraitaisen suorakaiteen muotoisen kutimen. Ryhmä japanilaisturisteja kävelee ohi, nyökkäilee ja hymyilee.

Nainen kumartuu sillankaiteen puoleen kutimensa kanssa. Viiden minuutin päästä valkea lauta on saanut ympärilleen raitapötkylän.

- Oh my God, how can you give it away? Keski-ikäinen nainen Burberry-paidassa pysähtyy ihastelemaan tuotosta.

Neuloja selittää, että kyse on Yhdysvalloissa keksitystä neulegraffitista, jonka ideana on ilahduttaa ja yllättää ohikulkijoita. Katutaiteilija saksii vielä muutaman sojottavan langanpätkän graffitistaan ja tallustaa sitten urheilusandaaleissaan paikalta.

Helsinkiläinen 55-vuotias nainen suojaa anonyymiyttään nimimerkillä Bluesea, jolla hän pitää blogia neulegraffiteistaan. Ristimänimellään hänet tunnetaan kirjastotyöntekijänä, kolmen lapsen äitinä ja moninkertaisena mummona – sekä anarkistimarttana.

- Käsityöt ovat nautinnollisia, mutta teen mieluummin neulegraffiteja kuin sukkia lapsenlapsille.

Löydettyä ja lahjoitettua

Bluesean toinen graffitikohde on Kansantaidekeskus Tomtebo Seurasaaren kupeessa. Hän eli ensimmäisen vuotensa puutalossa, jossa taidekeskus toimii.

- Koirat merkitsevät reviiriään kuseksimalla, minä puikoilla. Lähtökohta on sama kuin perinteisten graffitien tekijöillä.

Virkkuukoukku heiluu kolme minuuttia, sitten portinpieltä koristaa neulegraffiti. Se koostuu kolmesta harmaasta tilkkutäkin ruudusta, punaisesta sydämestä ja löydetystä leppäkertusta.

Sydämen on virkannut tamperelainen neulegraffitintekijä Knitsea, jonka Bluesea tuntee bloginsa http://sininenmeri.blogspot.com kautta.

Kommentti: Mikä tuo on?

Ensin luulen, että joku on unohtanut kaulahuivinsa puistonpenkille lähelle Pukinmäen matonpesupaikkaa. Mutta ei: tiukkaa säärystintä muistuttava raitaputkilo ympyröi penkin koko kädensijan. Se irtoaisi vain teräaseella.

Istun alas ja lepuutan kättä neuleella. Se tuntuu mukavalta. Muuten kokometallinen puistonpenkki hyytää takapuolta ja selkää.

Käsitöitä harrastava seuralaiseni valistaa, että kyse on neulegraffitista. Kotona googlaan monta naista, jotka vievät kutimensa lipastonlaatikoista ulos, näytille, katutaiteeksi. Ottavat tilansa kaupungissa.

Kunpa minäkin olisin opetellut koulussa neulomaan!

Bluesea vaihtelee graffitinosia, käyttää jämäpaloja tai purkaa kirpparivillatakin töitään varten. Hänestä kierrätys sopii neulegraffiteihin, lankakauppojen kiertely ei.

Graffitimummo on kiinnittänyt kuutisenkymmentä neuletyötä ympäri Helsinkiä. Muutama koristaa myös Lahtea, Porvoota, Tallinnaa ja Tukholmaa. Joskus mukana on kuuttakymmentä lähestyvä sisko, lastentarhanopettaja, joka tekee myös neulegraffiteja.

Tyly porttikongi on pehmennetty virkatulla kukalla ja graffitimaalaajille tarkoitetun laillisen seinän tuloa juhlistettu neulotulla punaisella viivalla.

- Kunnon graffitimaalaukset ovat minusta hienoja, tagit eivät. Itse en halua sotata. Neulegraffitin saa saksittua nopeasti irti.

Bluesea aloitti harrastuksen viime syksyn hämärissä, mutta jättää nykyään jälkensä vaikka ruuhkassa. Valituksia ei ole tullut. Helsingin poliisilaitoksellakin neulegraffiteihin suhtaudutaan suopeasti.

Yksi asia Blueseata vähän harmittaa. Hänen graffiteistaan korkeintaan puolet on pysynyt paikoillaan.

- En tiedä onko joku halunnut ne itselleen vai siivonnut rumina pois.

Sään kuluttamat neuleet Bluesea vie itse. Likaiset hän käyttää kotonaan pyykissä.

Vielä viimeinen vilkaisu Tomtebon portinpieleen, ja sitten graffitintekijän on aika vaihtaa mummorooliin. Hänen täytyy kiiruhtaa lapsenlapsen kevätjuhlaan.

 

Jaa tämä artikkeli: