Uutta realismia. Jean Tinguelyn piirustuksia tekevä Méta-Matic nr 8 (1959) toimi kolikoilla ja keräsi Moderna Museetille niin paljon rahaa, että tuloilla saatiin hankittua vielä suurempi ja merkittävämpi Méta-Matic nr. 17.
Anarkistinen vapaus ja taide
Sveitsiläistaiteilija Jean Tinguely (1925–1991) kysyy anarkisti Mihail Bakuninia mukaillen: ”Ovatko räjähteet tarpeellisia taiteen uudistumisessa?” Jos Tinguely’tä pitäisi asetella lokeroihin, olisi häntä kai nimitettävä uuteen realismiin kuuluvaksi. Uuden realismin edustajat olivat 1960-luvulla kuin angloamerikkalaisen pop-taiteen keskieurooppalaisia hengenheimolaisia. Arkisia esineitä teoksissaan käyttäneet taiteilijat pyrkivät saattamaan taiteen ja elämän lähemmäs toisiaan. Suurimman maineen heistä saavutti varmaankin Yves Klein, mutta 1900-luvun taiteen perusnimiä mukana oli monta, muun muassa César, Arman, Christo sekä Daniel Spoerri, joka oli Kleinin tavoin Tinguelyn lähipiiriä.
Tinguely tuli tunnetuksi karnevalistisista romurautaa ja elektroniikkaa hyödyntävistä veistoksistaan, jotka eivät esittäneet mitään muuta kuin omaa absurdia elämäänsä. Osa veistoksista liikkui vailla erityistä funktiota, osa piirsi taideteoksia, osa jopa tuhosi itsensä. Väliin tämä tapahtui yleisön turvallisuutta uhaten, koska Tinguely ei aina itsekään tiennyt, mitä veistos tulisi tekemään. Hän osasi panna veistoksensa käyntiin, mutta ei välttämättä sammuttaa niitä.
Amos Andersonin taidemuseo on nyt koonnut ensimmäistä kertaa laajan Tinguely-näyttelyn suomalaisyleisölle. Lainateokset tulevat pääosin Baselin Museum Tinguelystä, mutta mukana on myös aineistoa Tukholman Moderna Museetista. Ruotsalaismuseolla on ollut johtajansa Pontus Hulténin kautta pitkä ja hedelmällinen yhteys taiteilijaan ja hänen ranskalaiseen taiteilijavaimoonsa Niki de Saint Phalleen (1930–2002). Tätä kautta pariskunnalla oli vaikutuksensa suomalaisenkin 1960-luvun taidehistorian kehitykseen. On siis jo aikakin nähdä itse Tinguely kunnon kattauksella Suomessa.
Aika tekee tietenkin tehtävänsä, eikä Tinguelyn museoitu taide toimi enää samanlaisena anarkistisena generaattorina tai voimakkaana provokaationa kuin 50 vuotta sitten. Hänen perusajatuksensa ei kuitenkaan museoidu, vaan jatkaa elämäänsä monin tavoin nykytaiteessa. Taideteos voidaan nähdä pikemminkin dynaamisena esineenä kuin pelkkänä staattisena objektina.
Tinguelyn taidetta on nimitetty metamekaniikaksi, mutta filosofointiin ei ole paineita. Tinguelyn taide on materiaalisuutensa ja mekaniikkansa vuoksi helposti lähestyttävää. Se tekee katsojaan välittömän vaikutuksen eikä sen metaforisia tasoja tarvitse arvailla. Tinguely käyttää esineitä, jotka ovat menettäneet merkityksensä, eikä mitään erityisiä uusia merkitystasoja synny. Ei tarvitse kysyä, mitä ne esittävät, vaan pikemminkin, mitä ne tekevät. Tietenkin voi kysyä miksi, ja sen pohtimisessa voivat yöunet kärsiä ja suuret kysymykset vyöryä päälle. Mitä tämä hyödyttömän romun kiihtyvä käyttöiän väheneminen kertoo meistä ja maailmastamme?
Tinguely on varsin miehinen taiteilija. Tässäkin suhteessa aika on tehnyt tehtävänsä, eivätkä nykyihmiset varmaankaan halua rakentaa herooista kuvaa miehestä, joka taiteellisten kysymysten pohtimisen lisäksi rakasti lähinnä vain kilpa-autoja ja lukuisia kauniita naisia. Mutta ehkä tähänkin voi suhtautua samalla rehevällä huumorilla, jolla Tinguely maailmaa tarkasteli.
Otso Kantokorpi
Jean Tinguely 28.2.–26.5. Amos Andersonin taidemuseossa, Yrjönkatu 27. Avoinna ma, to ja pe 10–18, ke 10–20, la–su 11–17, ti suljettu. Liput 10 ja 8 e.
Jaa tämä artikkeli: