null Anna-Maija Raittila on kuollut

Anna-Maija Raittila on kuollut

Kirjailija, runoilija, virsirunoilija Anna-Maija Raittila kuoli lauantaina Helsingissä, missä hän asui viimeiset vuotensa. Pitkään sairastanut Raittila oli kuollessaan 84-vuotias.

Raittila oli koulutukseltaan teologi ja toimi aluksi uskonnonopettajana. Hän teki pitkän uran kirjailijana, kääntäjänä ja virsirunoilijana. Raittila oli myös mukana tuomassa Suomeen hiljaisuuden liikettä.

Raittila työskenteli nykyisen virsikirjan virsikirjakomiteassa 1973–1984. Virsikirjassa on useita hänen kirjoittamiaan, kääntämiään ja uudistamiaan virsiä.

Raittila oli Helsingin yliopiston kunniatohtori (1980), ja hänet oli palkittu kirkon Mikael Agricolan ristillä vuonna 2007. Valtion kääntäjäpalkinnon hän sai vuonna 1971. Kirjailija-runoilija Raittilan kuolemasta kertoi uutissivusto kotimaa24.fi

Essen numerossa 30 kerrottiin keskiaukeamalla, kuinka Raittila vieraili ensimmäistä kertaa Ranskan Taizén ekumeenisessa yhteisössä reilut neljäkymmentä vuotta sitten. Hän innostui sen jälkeen suomentamaan lukuisia Taizén lauluja ja kiertokirjeitä. Raittila levitti täällä kotimaassa Taizé-yhteisön ajatuksia ja sai monet muutkin suomalaiset kiinnostumaan.

Raittila tunnettiin ihmisenä, joka ei säästellyt vaivojaan. Hän ryhtyi konkreettisiin toimiin, jos tiesi jonkun olevan hädässä.

Lue kesällä Essessä ilmestynyt juttu Anna-Maija Raittilasta täältä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.