Vapauteen. Vikojen sijaan etsin anteeksiantoa.

Anteeksi

• 29.10.2012 13:46

Lausun kirkossa Isämeitää yhteen ääneen muun seurakunnan kanssa. Välillä ajatukset karkaavat omille teilleen. Vasta kun on tultu kohtaan ”niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”, havahdun.

Ehto. Olin rukoillut Jumalaa antamaan anteeksi syntini niin kuin minäkin annan. Mutta kun en aina anna.

Toki olen antanut anteeksi, jos loukkaaja on sitä tosissaan pyytänyt. Haava on parantunut ajan myötä, eikä mieleen ole jäänyt kaunaa, vaikka asia ei ole unohtunutkaan. Olen jopa saanut rohkeutta toimia itsekin samoin, kun olen loukannut toista.

Mutta arka paikkani paljastuu, kun törmään tekoihin, jotka loukkaavat oikeudentuntoani, kuten häikäilemättömään omien etujen ajamiseen tai tuntemieni ihmisryhmien halventamiseen. Loukkaannun, vaikka kärkeä ei olisi suoraan suunnattu minuun. Ja kun en osaa muuta, alan etsiä vikoja loukkaajasta. Huomaamattani pilaan toisen mainetta ja myrkytän omaa mieltäni.

”Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”

Vapauteen ei ole muuta tietä kuin anteeksianto. Sitä minun on etsittävä sekä loukkaajan että itseni vuoksi. Anteeksianto ei kuitenkaan merkitse sitä, että hyväksyisin tai mitätöisin pahat teot.

Anteeksianto on ensi askel sovintoon. Ensimmäiseksi minun on nöyrryttävä ja pyydettävä apua Jumalalta. Ja uskottava, että hänen armonsa valossa loukkaajakin alkaa näyttäytyä ennen kaikkea ihmisenä, kaltaisenani.

Eeva Hurskainen

23. sunnuntai helluntaista