Kuva: Sirpa Päivinen
Anteeksi voi antaa pyytämättä
”Elämä on sekä mahtavaa että epäreilua. Väistämättä jokainen kokee jotain epäreilua. Anteeksianto on loukatun työkalu selvitä loukkauksesta kuivin jaloin yli.
Anteeksiannon vaihtoehdot ovat kosto ja katkeroituminen. Molemmat tuhoavat sielun, nopeammin tai hitaammin. Siksi ei ole olennaista, pyytääkö joku anteeksi. Kannattaa antaa anteeksi pyytämättä ja yllättäen.
Loukkaajan puolella toimii katumus. Se on puhdistava polku. On varmistettava, ettei enää tee samaa virhettä.
Politiikassa herkkänahkaiset pärjäävät huonosti siksi, että loukkauksia saattaa tulla päivittäin. Politiikassa on kyse arvoista, ja ne ovat syvällä sielussa. Pelkästään toiset arvot omaavan ihmisen puheenvuoro saattaa tuntua loukkaukselta. Esimerkiksi sopii nyt käynnissä oleva lakihanke samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Sekä lain kannattaja että vastustaja voisi halutessaan vetää herneen nenään joka kymmenes minuutti.
Anteeksi ei kannata antaa liian myöhään mutta ei myöskään liian aikaisin. Kestää aikansa, että loukatuksi tulemisen tunteet ehtii käydä läpi. Jos rakas ihminen pettää, on elettävä se pettämisen kokemus läpi. Jos taas on itse loukannut läheistään syvästi, sen kuuluukin tuntua pahalta ja ahdistaa.
Syvästi voi loukata ainoastaan läheinen ja rakas ihminen. Tai ihminen, joka tekee rikoksen; rattijuoppo tai pahoinpitelijä. Rikosten osalta rangaistuksen hoitaa oikeusjärjestelmä.
Kun läheinen loukkaa, kyse on yleensä pettämisestä, valehtelusta tai hylkäämisestä. Silloin anteeksianto on tosi tärkeä.
Jos loukkaaja ei pyydä anteeksi, se voi johtua siitä, että hän on mielestään oikeassa, tai siitä, että hän ei kykene kohtaamaan tekoaan. Mutta tämä on loukkaajan ongelma. Anteeksiannolla tavallaan vapautan itseni.
Elämässä olen itsekin loukannut läheisiäni. Oli kova paikka tunnustaa itselleen, että olen tehnyt väärin. Katumus ei ole yhtään sen helpompaa kuin anteeksianto. Mutta jos ihmiset olisivat täydellisiä, ei tarvittaisi Jumalaa.
Raamatusta löytyy monisatavuotinen viisaus vähän kaikkeen. Siellä on armoa, anteeksiantamusta, toivoa kattavasti. Riippumatta siitä, uskooko vai ei, anteeksiantopohdiskelut ovat aina riivanneet ihmisiä.
Anteeksiannon viisaus on ollut kirjoissa ja kansissa koko minunkin elämäni ajan. Näköjään pitää itse kokemuksen kautta oppia. Lukemalla ei ymmärrä.
Huumori on myös äärimmäisen tärkeää anteeksiannossa. Kun voi nauraa loukatulle itselleen, loukkaukselle ja loukkaajalle, on anteeksiannon polulla jo pitkällä.
Kun on oikein loukattu ja tunteet kuohuvat, voi ottaa selfien ja katsoa murjottavaa kuvaansa: tämäkö minä haluan olla? Ehkä rupeaa hymyilyttämään.
Joitakin asioita on todella vaikea anteeksi. Esimerkiksi orjuus, keskitysleirit, tyttöjen ympärileikkaus. Mutta mielestäni institutionaalinen anteeksipyyntö toimii huonosti. Instituutio ei ole tehnyt niitä loukkauksia, vaan ihmiset. Toki se voi olla kaunis ele.
Entä sitten anteeksianto ihmisen ja Jumalan välillä? Kuulostaa oudolta, mutta… Kannattaa antaa Jumalalle anteeksi se, että maailma on epäreilu. Koska Jumalakin on vain Jumala. Suuresta kärsimyksestä monet syyttävät jossain vaiheessa Jumalaa. Se on mieletöntä. Maailman epäreiluus ei ole Jumalan syytä.”
Eira Serkkola
Mikael Jungner on kansanedustaja (sd). Kesäsarjassa eri alojen vaikuttajat kertovat, mitä jokin kristinuskon peruskäsite heille merkitsee.
Jaa tämä artikkeli: