Appivanhemmat eivät aina hyväksy miniää

Appivanhemmat eivät aina hyväksy miniää

Katkerat isovanhemmat kirjoittivat (K&k 30.4.), että miniä estää lapsenlasten tapaamisen, ja näin heitä isovanhempia lyödään. Kun veljeni 1960-luvulla avioitui, ei miniä kelvannut vanhemmilleni. Sen sijaan veljeni oli loistava vävy. Kun itse avioiduin, minä en kelvannut appivanhemmilleni. Isäni oli tuolloin jo kuollut ja äitinikin muutama vuosi sen jälkeen. Vävyn hyväksyminen jäi siten kesken, varmaan olisi ollut hyvä vävy.

Anoppini kauhistui, kun esikoisen syntymän jälkeen palasin työhöni. Hyväksymiseen meni 15 vuotta. Vasta rippijuhla oli ensimmäinen tilaisuus, jolloin anoppi tuli kotiimme. Vaikea se suhde oli senkin jälkeen. Kun kaksi ventovierasta menee yhteen, ei heidän rakkautensa riitä ohjaamaan vanhempia samanlaiseen suhteeseen. Joskus ajatusmaailma ja ympäristö ovat samankaltaiset ja kontakti onnistuu, mutta hyvin usein se ei toimi. Laitoin minäkin nuorena vaimona mieheni valitsemaan, kuunteleeko hän minua vai vahempiaan. Vaadin kuitenkin pitämään suhteen vanhempiinsa ja lapset siinä mukana.

Lapsille molemmat isovanhemmat ja muutkin perheen pysyvät ulkopuoliset suhteet ovat tärkeitä. Mutta jostain syystä sitä ei tajuta. Parhaiten tämän näkee perheen hajoamisen jälkeen. Voisimme kaikki paremmin, jos osaisimme hallita ja hyväksyä toisenlaisetkin läheiset, mutta keinoa ei tunne löytyvän tähän henkilökemiaan. Toivottavasti perhe itsessään voi hyvin, sehän on kuitenkin tärkeintä.

Isoäiti, joka saa nauttia lapsenlapsistaan

Jaa tämä artikkeli: