null Apua ja tukea on saatavilla

Apua ja tukea on saatavilla

Nimimerkki "Avunpyyntö" toi esille aiheellisen huolensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien hyvinvoinnista ja yksinäisyydestä (Esse 3/11.2.).

Me seurakuntien erityisnuorisotyössä olemme tiedostaneet tämän tilanteen ja teemme siksi tiivistä yhteistyötä Espoon nuorisopalveluiden sateenkaarevan nuorisotila Kirjavan kanssa.

Seurakunnissa myös koulutetaan työntekijöitä, jotta voimme huomioida työssämme paremmin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tarpeita.

Ulkopuolelta tuleva paine tai syrjintä voivat aiheuttaa suurta ahdistusta niin vähemmistöihin kuuluville kuin heidän läheisilleen. Me seurakuntien työntekijöinä vastustamme syrjintää ja haluamme tukea kaikkia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia sekä heidän läheisiään. Kanssamme voi tulla keskustelemaan näistä asioista sekä kertomaan, millaiselle toiminnalle olisi tarvetta.

Iloitsemme moninaisuudesta ja siksi myös seurakunnista ollaan mukana juhlimassa moninaisuutta ja Jumalan luomistyön rikkautta jokakesäisellä Pride-viikolla. Siunausta ja valoisaa kevättä!

Ota yhteyttä:

Espoonlahden seurakunta: pastorit Heikki Lehti ja Jukka Lehti, nuorisotyönohjaaja Siiri Salonen.
Leppävaaran seurakunta: erityisnuorisotyönohjaajat Toni Majola ja Meri Saloila, kanttori Outi Noponen, pastori Arto Vallivirta.
Olarin seurakunta: erityisnuorisotyönohjaaja Suvi Kaikkonen.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta: erityisnuorisotyönohjaajat Pia Härkönen ja Sari Vikstöm-Kivioja. Tapiolan seurakunta: erityisnuorisotyönohjaaja Jenni Ritaranta.

Hanne Malkki
nuorisodiakoni
Espoonlahden seurakunta

Jaa tämä artikkeli: