Apua peli-riippuvuuteen
Se alkoi viattomasti. Ensin tuli bingo, sitten rahapelit. Jos taskun pohjalla oli muutamakin kolikko, Kalevi Laine kilautti ne automaattiin. Eläkepäivien alkaessa pelaaminen ryöstäytyi tyystin käsistä. Pelien valot, äänet ja nopeatempoisuus koukuttivat voimakkaasti. Olo oli euforinen, kuin nousuhumalassa. Lopulta Laine päätti tehdä parannuksen ja muutti Helsingistä Espooseen, pois tuttujen houkutusten ääreltä.
– Ei mennyt kauaakaan, kun löysin tieni jälleen Helsinkiin. Hävisin valtavasti rahaa, pelasin jopa asuntoni, ihmissuhteita minulla ei enää ollut. Kone oli ainut ”ystävä”, nyt 71-vuotias Laine kertoo.
Hän oli ahdistunut ja valvoi öitä. Heti kun pelipaikat aukesivat, mies meni sinne ja pelasi koko päivän, aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Jos joku kioski oli avoinna vähän myöhempään, hän juoksi vielä kipin kapin sinne.
Laine otti vakuudetonta luottoa ja pikavippejä. Pohjakosketus oli karu. Rahaa ei ollut enää edes ruokaan, saati pelaamiseen, ja Laine joutui hakemaan ruokaa leipäjonoista. Tuli mahahaava ja sepelvaltimotauti.
Kymmenen vuotta sitten peliriippuvuudesta ei ollut tarpeeksi tietoa edes A-klinikalla. Vuonna 1999 ongelmapelaajia oli muutamia tuhansia, nyt heitä on paljon enemmän, vaikka vastuulliseen rahapelitoimintaan pitäisi kuulua haittojen minimointi. Kalevi Laine on kirjoittanut jopa eduskuntaan ja ministeriöihin siitä, että pelaamista saataisiin vaikeutettua lainsäädännöllä, mutta toistaiseksi työ ei ole tuottanut tulosta.
Lähes viisi vuotta sitten Laine onnistui lopettamaan pelaamisen. Hän näki pitkään painajaisia pelaamisesta ja kävi vuosia terapiassa. Hän itki ja purki ahdistuksen möykkyä sisältään.
Toivuttuaan mies sai kipinän auttaa muita peliongelmaisia ja on nyt Tieto- ja tukipiste Tiltin vapaaehtoistyöntekijä. Tilttiin voi tulla juttelemaan vertaisten ja työntekijöiden kanssa ja sieltä voi saada myös talousneuvontaa.
Pelaajissa on ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista, kaiken ikäisiä. Monet ovat pelanneet siitä saakka, kun ovat yltäneet pelikoneelle. Peliongelma salataan viimeiseen saakka, usein edes puoliso ei tiedä siitä. Joiltakin on mennyt asunto, on tullut avioeroja, joku on pelannut lasten suusta ruoat. Ahdingon keskellä myös itsetuhoiset ajatukset pyrkivät mieleen.
– Pelaamiseen liittyy valtavaa häpeää ja huonommuuden tunteita. Tiltissä ihmiset voivat kertoa asioista, joista eivät ole koskaan uskaltaneet puhua kenellekään.
Peliongelmiin on tarjolla neuvontaa ja vertaistukea Helsingin Kaisaniemessä sijaitsevassa Tiltissä. Apua voi hakea myös Pelirajat’on-hankkeen vertaisryhmistä tai Peliklinikalta.
Kalevi kertoo, että vaikka pelaamisen lopettaminen on vaikeaa ja saattaa viedä vuosia, sen tilalle voi tulla monia hyviä asioita. Elämä saa uuden suunnan.
P.S. Asun Lauttasaaressa. Nautin suunnattomasti meren läheisyydestä ja kävelyreiteistä, jotka eivät ole vielä täyteen rakennettuja.
Toivoisin, ettei rahapelejä olisi joka kulmassa vaan ainoastaan pelikasinoissa. Pelaamiseen pitäisi alaikärajan ohella olla yläikäraja, sillä moni pienituloinen eläkeläinen sujauttaa viimeiset kolikkonsa pelikoneisiin.
Nautin kävelylenkeistä, musiikista, lukemisesta ja ristikoiden täyttämisestä, asioista, joihin en pelaamisen vuosina pystynyt keskittymään.
Marjo Hentunen
Jaa tämä artikkeli: