Ari Hukari pistää miettimään
Tampereen hiippakuntadekaani Ari Hukari (K&k 26.5.) otti suorasanaisesti kantaa kansankirkon ideaan.
Hukarin mukaan postmoderni ihminen ei tarvitse modernin ajan sanomaa, joka on ylhäältä päin annettua ja yhtenäiskulttuuria korostavaa. Näinkin varmasti on, mutta kelpaako postmodernin ihmisen käsite itsenäisenä valintoja tekevänä yksilönä määrittämään hengen sanaan suhtautumista enää transmodernistisessa, globaalin informaatioajan maailmassa?
Luemme ja kuulemme lähes päivittäin, millaisia seurauksia yksilöllisellä, arvojen valinnaisuutta korostavalla kulttuurilla on ollut esimerkiksi koulun ja kasvatuksen kentällä. Lasten ja nuorten edellytetään ottavan yhä enemmän vastuuta omista valinnoistaan ja elämästään, mutta onko heillä siihen kypsyyttä tai kykyjä? Samassa tilanteessa on kasvava joukko ikäihmisiä, sairaita ja maahanmuuttajia.
Tulevaisuudessa ihmisen on yksilöitymisen sijaan pakko oppia uusia elämän kokonaishallintaa edistäviä henkisiä kykyjä, vuorovaikutustaitoja ja globaalia vastuunottoa. Mikä rooli kirkon sanomalla – tai sen esittämistavalla – on siinä prosessissa, jää nähtäväksi. Tästä ei ole vielä paljon merkkejä näköpiirissä.
Hukarin kiintoisa haastattelu päättyy viisaisiin ajatuksiin uskossa olemisen ja oikeassa olemisen erosta. Tähän on helppo yhtyä, ja toivoa sopii, että hiippakuntadekaanin mietteet ravistelisivat myös niitä kristinuskon sanansaattajia, jotka yhä tukeutuvat menneen maailman paimen–lauma-ajatteluun. Kirkko ja kaupunki -lehdelle hatunnosto siitä, että se tekee itsestään kiinnostavan lehden julkaisemalla myös arvotaustaansa kyseenalaistavia näkemyksiä. Se on poikkeuksellista tämän päivän mediassa!
Nykyaikaa etsimässä
Kirkko ja kaupunki (29.5.) antoi sivun verran palstatilaa hiippakuntadekaani Ari Hukarille, joka näyttää turhentavan koko kristillisen lähetystyön huomattuaan muslimeja tavatessaan, että ”näillä ihmisillähän oli jo suhde Jumalaan ja että Jumala oli jo läsnä heidän elämässään”. Mitäpä suotta sitten tarjoamaan evankeliumia, jos suhde Koraaninkin pohjalta toimii.
Papin tehtävistäkin Hukarilla on vähintään outo käsitys: papin pitäisi ”luoda keskustelunalusta, jossa autonomiset ihmiset muodostavat itse näkemyksiä todellisuudesta”. Juttuhan on täyttä potaskaa, mutta on se sentään hyvä, että yli 30 vuotta pappina toiminutkin saa vihdoin ymmärrystä, mitä olisi pitänyt tehdä sen sijaan, että on käyttänyt aikansa Jeesuksesta julistamiseen. Mistä näitä kerettiläisiä oikein sikiää?
Seppo S. Kosonen
Jaa tämä artikkeli: