Kirjailija ja pappi Jaakko Heinimäki harrastaa mandoliininsoittoa.
Armo ylittää arvot
Moraali lähtee siitä, että asetun toisen ihmisen asemaan, Jaakko Heinimäki sanoo.
Raamattu ei sovellu muitta mutkitta etiikan oppaaksi. Sitä paitsi siellä on moraalittomia sääntöjä, esimerkiksi tämä Neljännestä Mooseksen kirjasta löytyvä käsky: ”Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, hänet on surmattava.”
— Kyllä minä kieltäydyn sellaisesta, kirjailija ja pappi Jaakko Heinimäki, itsekin isä, sanoo. Hänen uusin teoksensa Taskuetiikka (Kirjapaja 2012) käsittelee oikean ja väärän kysymyksiä.
Vaaralliset säännöt
Miksi Raamattua ei Heinimäen mielestä voi, ainakaan sellaisenaan, käyttää oikean elämän oppaana?
— Raamattu ei ole yhtenäinen teos. Se on kokoelma noin tuhannen vuoden aikana syntyneitä kirjoituksia. Ne ovat keskenään ristiriitaisia.
Ymmärtämiseen tarvitaan tulkintaa. Kirjaimellisen lukutavan sijaan Heinimäki suosittaa Jeesuksen näkövinkkeliä.
— Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Yksityiskohtaisten sääntöjen sijaan moraalin pitäisi lähteä siitä, että asetun toisen ihmisen asemaan.
Puhe säännöistä vie nopeasti puhumaan moraalisesta auktoriteetista, siis siitä, kenellä on valta määrätä säännöt. Ja se on vaarallista, Heinimäki ajattelee.
— Aito moraali ei koskaan perustu auktoriteettiuskollisuuteen. Aito moraali perustuu vapaudelle. Olen vastuussa vain niistä teoista, joista voin vapaasti päättää.
Kyky ojentua hyvään
Luterilainen ajattelu moraalista tuntuu äkkipäätään lohduttomalta. Jaakko Heinimäki vääntää rautalankamallia.
— Luterilaisuudessa ajatellaan, että hyvät teot tekee meissä oleva Kristus. Pahat teot taas saa aikaan meissä toimiva synti. Luterilaisen käsityksen mukaan ihminen itse ei ole ollenkaan moraalinen toimija.
— Mutta voihan sitä ajatella laajemmin, Heinimäki jatkaa.
— Emme ole vain nappuloita Jumalan ja Saatanan välisessä shakkimatsissa. Ihminen on kyllä perussynnin orja, itsekäs paskiainen, mutta ei vain sitä. Meissä on kyky ojentua hyvää kohti.
On luterilaisessa ajattelussa Heinimäen mielestä hyvääkin. Lähtökohta on se, että moraali on järjen, ei uskon asia. Kristityillä ei ole sen kummempaa moraalia kuin muillakaan.
Heinimäki painottaa, ettei kristinusko ole pelkkä moraalioppi, vaan ennen kaikkea Jumalan kasvojen edessä olemista.
— Jos kristinusko typistyy pelkäksi arvopuheeksi, pystysuora ulottuvuus, jumalayhteys, unohtuu. Silloin radikaali armon idea jää ontoksi, hän toteaa.
Ennen kaikkea kristinusko on Heinimäen mukaan Vapahtajan seuraamista.
— Kirkossa pitäisi tuntua Kristuksen jalanjäljissä kulkemisen svengi.
Se voisi näkyä vaikkapa seurakuntien leirikeskusten ruokahankinnoissa.
— Kiinnitetäänkö huomiota mihinkään muuhun kuin hintaan? Ostetaanko esimerkiksi keskitysleirillä kasvatettuja broilereita? hän kysyy viitaten tehotuotettuun lihaan.
— Tätä voidaan syyttää hippien haihatteluksi, mutta se riski on Kristuksen seuraajien otettava.
Perussynti hiertää
Ihminen tietää, mikä on oikein, mutta ei toimi niin. Näin apostoli Paavali kiteytti ihmisenä olemisen tragedian, ja sitä Jaakko Heinimäki kutsuu perussynniksi. Mieluummin kuin perisynniksi, joka viittaa ikävästi suvulliseen periytymiseen.
— Meidän olemuksessamme on mennyt jokin rikki. Tavoittelemme vain omaa etuamme, olemme mukavuudenhaluisia ja itsekkäitä. Joskus perussyntiä on kuvattu laiskanpulskeaksi velttoudeksi.
Perussynti ei kuitenkaan ole koko totuus. Kristinusko avaa armon ulottuvuuden. Se tarkoittaa, ettei meidän tarvitse jäädä rypemään syntisyyteen: sori, en voi itselleni mitään, olen tällainen turmeltunut moukka.
— Armo sanoo, että vaikka jokin on särkynyt, voin jatkaa elämää sirpaleiden kanssa.
Armo on enemmän kuin arvot, Heinimäki ajattelee.
— Etiikka on sitä, mitä ihmisen pitää tehdä. Armo koskee sitä, mitä me saamme olla, vaikka emme täytäkään mittoja.
Jaakko Heinimäki puhuu kristinuskosta ja etiikasta ke 3.10. klo 18.30 Korson kirkolla
Jaa tämä artikkeli: